Elämääni kuuluu perhettä lukuunottamatta koulu (lukio), autokoulu, koripallo, sekä tyttöystäväni Tampereella. Viimeinen kirjoitukseni on maaliskuun 22. päivänä ja täytän 18 maaliskuun 13. päivänä. Kaikki on hyvin, paitsi että asun tyttöystävstäni 172km.
Joo, ollaan pärjätty ihan hyvin kaukosuhteessa näin 6kk mutta nyt ongelmana on, että ollaan saamassa lasta... tällee uutenavuotena se, ehkä, pistettiin alulle, joten on vielä kuukausia ennen kuin ilmenisi ongelmia kaukaisuudesta. Kummatki ollaan valmiina ja halukkaita vanhemmiksi, joten sitä ei tarvitse murehtia, mutta tarvitsisi kummatki paikalle neuvoloihin ja lääkäreille. Suunnittelin itse niin, että Maaliskuun alussa muuttaisi tyttöystävälle (solu-kämppään) jos voi tai sit asustais muilla sukulaisilla siellä. Sieltä sitten palaisin nykyiseen kotiini aina kirjoitusten, autokoulun (pakollisten asioiden) ja muiden erittäin tärkeiden juttujen lisäksi, mitä ei voi missata. Maaliskuun ajan kävisin töissä ja saisi rahaa omaan vuokra-asuntoon (lähetetty hakemus perheasuntoon opiskelija-asunnoista), johon muuttaisi huhtikuussa. Ainoa ongelma tuossa on se, että huhtikuuhun mennessä olisi kuulemma tapahtunu jo paljon asioita raskauden suhteen, enkä pääsisi kaikkiin. Onko kellään ideaa mitä voisi tehdä, että onko kannattava suunnitelma ja muita mielipiteitä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.