Olen 27 vuotias nainen ja sairastanut bulimiaa noin 5 vuotta. Olen onnistunut salaamaan sairauteni ihan kaikilta ja harrastanut oksentelua yksin kotona. Viimeiset 2 vuotta olen saanut myös satunnaisia paniikkikohtauksia joista myöskään en ole kenellekään puhunut.
Olen opetellut hallitsemaan pamiiniikkikohtauksia itse, mutta nyt ne ovat pahentuneet/tihentyneet. Bulimian osalta olen alkanut pelätä terveyttäni. Olen oksentanut verta ja kärsin kovista rintakivuista satunnaisesti.
Haluan parantua ja olla normaali.
Tarvitsen siis apua. Mistä sitä lähden hakemaan? Työterveys / kunnallinen psykiatrinen osasto / yksityinen ?
Tämän kaiken keskellä olen onnistunut luomaan itselleni uraa ja nyt olen melko vastuullisissa tehtävissä. Saako työnantajani /mahdollinen tuleva työnantajani tietää jos minulla todetaan mielenterveysongelmia ja asia lukee tiedoissani?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Työnantaja ei pääse potilastietoihisi.
Työnantajalle menee tieto koodina mahdollisesta sairasloman syystä. Lisäksi työnantajalle menee tieto esimerkiksi työtehtäviin tarvittavista muutoksista ovat ne tilapäisiä tai toistaiseksi, esimerkiksi raskaana oleva ei saa olla tekemisissä X kemikaalien kanssa tms.
Käytännössä sinä viet itse sen lapun työnantajalle (tai hänen edustajalleen).
Työnantajalle menee lisäksi lasku, jossa lukee esimerkiksi tietoa laboratoriokokeista.
Sinun kannaltasi on kuitenkin tärkeintä hoitaa sinut kuntoon, muuten työtehosi kärsii, kun sinulle tulee yhä lisää muistiongelmia ja keskittymiskyvyttömyyttä.
Ei saa työnantaja tietää, kunhan et työterveydelle kerro. Yksityinen psykiatri olisi hyvä. Syömishäiriökeskus on Hesassa yksityinen sh-erikoistunut