Minulla on tilanne jossa olin HBO Nordic maksava asiakas.
Palvelussa esiintyi ongelmia eli ohjelmat ei toimineet. Reklamoin asiasta ja heidän vastaus oli että kyllä palvelu toimii.
Tällöin irtisanoin palvelun ja lähetin heille uuden reklamaation.
He lähettivät myöhemmin pahoittelut tapahtuneesta ja ilmaiskuukauden hyvitykseksi.
Otin ilmaiskuukauden vastaan mutta suljin palvelun heti uudestaan.
Todella pitkän ajan päästä olin menossa avaamaan HBO Nordiccia uudestaan koska siellä alkoi hyvä uusi sarja Taboo
Huomasin että palvelu oli päällä ja minua oli veloitettu kokoajan. Tein asiasta uuden reklamaation jossa kerroin tapahtuneesta sekä siitä että en ole käyttänyt palvelua ollenkaan. Pyysin korvausta tapahtuneesta. He vastasivat että meillä oli sopimus eikä valitustani hyväksytä. Tämän jälkeen he lopettivat kysymyksiini vastaamisen.
Olen lähestynyt kuluttajaviranomaista asiasta. Nyt haluaisin kuulla onko muilla käynyt samanlaista heidän kanssa?
Oma ongelmani on se että minulla ei ole tallessa mitään ikivanhoja vahvistus tai irtisanomisilmoituksia. HBO itse näyttää vain viime kuukausien tiedot eivät kerro muuta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole ollut HBO:n kanssa ongelmia mutta nuo kuukausimaksulliset palvelut on aina vähän hämäriä. Pienellä präntillä ilmotetaan tuo maksun jatkuvuus ja sitten syytetään asiakasta että "olisi pitänyt lukea kaikki 50 sivua käyttöehtoja".
Jos tuo oma reklamointisi ei tuota tulosta niin koita reklamoida julkisesti esim. www.nonono.io-sivun kautta tai sitten heidän fb-sivuilleen. Tsemppiä!