Spn-laki kyykyttää kirkon konservatiiveja, taas

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja uusin kirkkoa koskeva uutinen oli, että kirkon pitää lain mukaan tehdä myös samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ilmoitus maistraattiin.

Tämä tiedettiin, mutta sitä ei, että kirkon pitää sen vuoksi muuttaa omaa sisäistä ohjeistustaan siten, että ne ilmoitukset myös tehdään.

Piispainkokouksessa tätä ei vielä ilmeisesti tiedetty, koska siellä päätettiin, ettei ohjeistusta muuteta.

"Piispainkokous on viime elokuussa linjannut, ettei kirkko muuta omia ohjeistuksiaan lain takia."

Eikä selvää tunnu olevan sekään, että tuleeko sitä ohjeistusta vai eikö tule.

"Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja Kirkkohallituksen hallinto-osastosta ei vielä kommentoi sitä, aikooko kirkko tehdä avioliittoasetuksen vaatimat ilmoitukset samaa sukupuolta olevien avioliitoista."

Mutta ilmeisesti oikeusoppineiden neuvot alkaa puremaan ja kirkko nöyrtyy muutamaa omaa sisäistä ohjeistustaan siten, että myös samaa sukupuolta olevien avioliitot tulee huomioitua. Voi tätä kirkon konservatiivien nöyryytyksen määrää.

"Kirkkohallituksen on määrä antaa helmikuussa tarkempia ohjeita kirkkoherranvirastojen työntekijöille siitä, miten uuden avioliittolain myötä aiotaan toimia."

Mutta ei hätiä mitiä, uusi avioliittolaki astuu voimaan vasta maaliskuun ensimmäinen päivä ja kirkolla on vielä 14 arkipäivää aikaa tehdä ja saattaa tuo uusi ohjeistus jokaiseen seurakuntaan.

http://www.pohjolansanomat.fi/kotimaa/professori-kirkon-vietava-vihittyjen-homoparien-tiedot-rekisteriin-kirkkoneuvos-ei-kommentoi-15896272/
262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja suureen ääneen aikanaan vakuuteltiin, ettei tämä laki kirkkoa koske mitenkään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Väärässä oltiin. Mutta jos erotetaan kirkko valtiosta, niin sitten helpottaisi. Kirkon ei tarvitsisi tehdä niitä maistraatti-ilmoituksia sen jälkeen kenestäkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


qwertyilija kirjoitti:

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja uusin kirkkoa koskeva uutinen oli, että kirkon pitää lain mukaan tehdä myös samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ilmoitus maistraattiin.

Tämä tiedettiin, mutta sitä ei, että kirkon pitää sen vuoksi muuttaa omaa sisäistä ohjeistustaan siten, että ne ilmoitukset myös tehdään.

Piispainkokouksessa tätä ei vielä ilmeisesti tiedetty, koska siellä päätettiin, ettei ohjeistusta muuteta.

"Piispainkokous on viime elokuussa linjannut, ettei kirkko muuta omia ohjeistuksiaan lain takia."

Eikä selvää tunnu olevan sekään, että tuleeko sitä ohjeistusta vai eikö tule.

"Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja Kirkkohallituksen hallinto-osastosta ei vielä kommentoi sitä, aikooko kirkko tehdä avioliittoasetuksen vaatimat ilmoitukset samaa sukupuolta olevien avioliitoista."

Mutta ilmeisesti oikeusoppineiden neuvot alkaa puremaan ja kirkko nöyrtyy muutamaa omaa sisäistä ohjeistustaan siten, että myös samaa sukupuolta olevien avioliitot tulee huomioitua. Voi tätä kirkon konservatiivien nöyryytyksen määrää.

"Kirkkohallituksen on määrä antaa helmikuussa tarkempia ohjeita kirkkoherranvirastojen työntekijöille siitä, miten uuden avioliittolain myötä aiotaan toimia."

Mutta ei hätiä mitiä, uusi avioliittolaki astuu voimaan vasta maaliskuun ensimmäinen päivä ja kirkolla on vielä 14 arkipäivää aikaa tehdä ja saattaa tuo uusi ohjeistus jokaiseen seurakuntaan.

http://www.pohjolansanomat.fi/kotimaa/professori-kirkon-vietava-vihittyjen-homoparien-tiedot-rekisteriin-kirkkoneuvos-ei-kommentoi-15896272/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu