Kaverini asuu englannissa ja omistaa aivan ihanan entisen koirakisoissa juosseen greyn. Mietin, että onko kukaan suomessa antanut vanhalle kilpakoiralle eläkepäivät täällä suomessa? Olisin kiinnostunut itse rodusta
Onko kenelläkään entistä kilpuria?
Mollus
1195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni vain suomalaisia kasvatteja, tosin näidenkin kanssa juoksussa kisataan. Kolme kipaletta, vanhin 6v joka on vain kotikoirana ja kahden nuoremman (4 ja 2v) kisataan sitten ihan omaksi iloksi.
Helppoja kavereita arjessa. Kun ollaan sisällä niin silloin tosiaan vaan ollaan, löhöävät vieressä kainalossa eivätkä ulos edes haaveile jos liian kylmä yms. Ulkona sitten ovat menossa mukana. Pentuainaka toki melkoisia touhottajia, nuorin tehnyt tuhojaan mutta kaksi muuta olleet suhteellisen rauhallisia tapauksia.