Pientä muisteloa Vaasan ajoilta.../Lumio

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta muistellaan nyt kuitenkin!

Lähde 25.5.2011 Vaasalaisinfo:
"Ex. kaupunginjohtaja Markku Lumion tekemiset alkavat vähitellen paljastua koko laajuudessaan. Sanomalehti Pohjalainen kertoo 25. 05. 2011 ennakkoon keskeisistä rötksista. Lopullisesti raportit tulevat esille vasta kun kh on ne käsitellyt.

Lumio eli kuin sika pellossa
kavereille palkankorutuksia ja vaimolle kans´

Ex. Kaupunginjohtaja Markku Lumion huono hallintotapa ja lain kirjaimen ylitykset vaikuttavat vielä pitkään Vaasan hallinnossa. Esimerkiksi uuden kaupunginjohtajan etsiminen näyttää tällä hetkellä lähinnä farssilta. Viiden hakijan joukossa on mahdollisesti vain yksi joka täyttää hakuehdot.

Myös kaavoituksessa muhivat asiat vähentävät laadukkaiden hakijoiden kiinnostusta.

Mitä nyt tiedetään?

Toistaiseksi esille tulleiden rötösten listalla ovat mm. seuraavat: Lumio on hankkinut itselleen itämaisia mattoja kaupungin piikkini, Lumio on käyttänyt virka-autoaan omiin ajoihinsa, on ottanut vaimonsa mukaan useille ulkomaanmatkoille vaikka kutsut eivät ole olleet avec. Kaupunki on maksanuat vaimon matkakulut ja päivärahat, vaimolle on maksettu esiintymispalkkioita yli 50.000:n arvosta ja vain osalle on virkamiespäätös, on myöntänyt palkankorotuksia ja henkilökohtaista palkanlisää lähipiirilleen mutta myös muille työntekijöille,

Yhdestä ulkomaanmatkasta Lumio on tehnyt kaksi samansisältöistä matkalaskua, joista toisen on hyväksynyt kh:n puheenjohtaja Raija Kujanpää, toisen Marjatta Vehkaoja. Raportit julkaistaan sen jälkeen kun ne on ensin käsitelty kh:ssa.

Uusi kaupunginjohtaja

On selvää että uuden kaupunginjohtajan hakupapereiden joukossa on myös rankkaa huumoria (Peku Sommerfelt). Negatiivinen julkisuus saattaa karkoittaa laadukkaat hakijat. Julkistetut hakijat antavat Vaasasta kuvan hölmöläisten kaupunkina. Nyt hakeminen siirtynee puolueiden tehtäväksi. Kaupunginjohtajaksi voidaan kutsua henkilö, joka antaa siihen suostumuksensa. Hakuaika päättyy 3. kasäkuuta.
305671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

YLE POHJANMAA 17.2.2011

"Lumion toimet tutkitaan perin pohjin
Vaasan kaupunginjohtajan eroon johtaneita syitä tarkastellaan yksityiskohtia myöden. Kaupungin tarkastuslautakunta aikoo viedä hallinnon ja talouden erityistarkastuksen loppuun asti.
Lautakunta päätti eilisessä kokouksessaan toimittaa tarkastusraportit kaupunginkanslian virka-auton käytöstä ja kaupunginjohtaja Markku Lumion palkitsemispäätöksistä kaupunginhallituksen käsittelyyn toimenpiteitä varten. Nämä raportit ovat vielä salaisia niin kauan, kunnes kaupunginhallitus on ne käsitellyt.

Esiin nousivat myös kaupunginjohtaja Markku Lumion alkoholihankinnat, kotiedustus ja henkilökohtaisen S-etukortin käyttö.

Useita yhteisiä matkoja museonjohtaja Salinin kanssa

Sisäinen tarkastaja on listannut musenjohtaja Anne-Maj Salinin ja kaupunginjohtaja Markku Lumion yhteisiä matkoja näyttelyiden avajaisiin liittyen. Matkoja kertyy kaikkiaan 15 vuosina 2006-2009. Lumion vaimo Christine Bengtsson-Lumio on ollut mukana näillä matkoilla neljä kertaa. Osa matkoista, kuten ulkomaanmatkat on hyväksytty kaupunginhallituksessa, mutta osa kotimaan matkoista ei.

Bengtsson-Lumio on tehnyt vuosina 2005-2010 kaikkiaan 26 Vaasan kaupungin maksamaa matkaa. Näistä on hyväksytty kaupunginhallituksessa kuusi matkaa, kun periaatteessa kaikki olisi pitänyt hyväksyttää.

Kaupunginjohtaja itse ei tarvitse hyväksyntää kotimaan matkoille, vaan ainoastaan ulkomaanmatkoille.

Tarkastuslautakunta arvioi, että lisää yksityiskohtia tulee varmasti esille erityistarkastuksen jatkuessa.

Sisäinen tarkastus puuttunut vuosia epäselvyyksiin

Kaupungin sisäinen tarkastaja on toimittanut vuosina 2005-2009 yli kaksikymmentä raporttia kaupunginjohtaja Lumiolle. Osa raporteista on viety eteenpäin kaupunginhallitukselle ja johtanut toimenpiteisiin, osa ei.

Esimerkiksi matkalaskujen hyväksyntään liittyen on jo vuonna 2005 ohjeistettu, ettei hyväksyjänä voi toimia alainen, ja että kaupunginjohtajan matkalaskujen hyväksyjänä toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Vajaan 68 000 euron luottokorttiostoista vuosina 2007-2010 Lumio on itse hyväksynyt yli 10 000 euroa. Lumion alainen kansliapäällikkö Anna-Maija Iitola on hväksynyt laskuja yli 50 000 euron edestä.

Kaupungin tarkastuspäällikkö Matti Rosvallin mukaan tilanteesta pitää nyt ottaa oppia, ettei vastaava pääse toistumaan.

- Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että vaasalaisten luottamus kaupungin toimintaan pitää palauttaa. Me teemme nyt mahdollisimman paljon töitä sen eteen, Rosvall toteaa.

Rosvall myöntää, että toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä, kun väärinkäytökset tulevat julki vasta nyt."

Lähteet: YLE Pohjanmaa

Äänestä
  • Toimiessaan Vaasan kaupunginjohtajana Lumio hyväksyi laskuja, joissa hän oli itse hyödykkeen vastaanottajana. Lumiota epäiltiin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Lumio kiisti laittomuudet. Lumio ei saanut syytettä virkavelvollisuuden rikkomisesta, vaikka kihlakunnansyyttäjä Peter Levlinin mukaan Lumio oli todennäköisin syin syyllistynyt tekoon. Lähde Wikipedia

    Äänestä

Sama jatkuu Kauhavalla. Valtuuksia ylitetään ja palkat nousee!

Äänestä

Aika nopeasti huonot puolet unohtuvat suurelta yleisöltä. Ympäri Suomea on vielä paljon ihmisiä, jotka tietää Lumiosta paljon sellaista mitä ei ole tullut julkisuuteen. Herran onni oli ettei meetoo kampanja osunut hänen aikaansa Vaasassa.
Toivottavasti menestyy Kauhavalla paremmin. Fiksu hän on, jos pysyy aisoissa.

Äänestä
  • Vaasa sai ainakin Lumion jälkeen hyvän kaupunginjohtajan. Kauhava ei kauaa enää omaa kaupunginjohtajaa tarvitsekkaan.

    Äänestä

  • kuntaliitokset kirjoitti:

    Vaasa sai ainakin Lumion jälkeen hyvän kaupunginjohtajan. Kauhava ei kauaa enää omaa kaupunginjohtajaa tarvitsekkaan.

    Mitä tämä "hyvä kaupunginjohtaja" on oikeasti saanut aikaan? Historian heikoin ja osaamattomin taitaa olla.
    Lumiokin ilman miinuspuoliaan oli paljon parempi, vaikka ei hänkään mitään saanut aikaan. Kumpikaan näistä ei ole oikeasti johtanut Vaasaa, pelkkiä kiiltokuvia ovat.

    Äänestä

  • Eikrapulassa kirjoitti:

    Lumion ammattitaitoa Vaasan kaupunginjohtajana ei kiistänyt kyllä tuskin kukaan vaasalainen, mutta sitten tuli näitä"kupruja", jotka sitten todettiin käräjäoikeudessa, että mitään virkavirheitä ei tapahtunut, Fiksusti erosi itse. Vaasassa on toki helpompi toimia kaupunginjohtajana kuin Kauhavalla, missä näitä "valonsa sammuttaneita tähtipäitä on pilvin pimein".

    Äänestä

  • Onkahan nämä kuprut jääneet taakse.Ainakin koko Vaasassa oleva hovi seurasi perässä.

    Äänestä

  • Ketä siihen kuuluu,? Museo Salin jonka kanssa reissasi mutta muita ,?

    Äänestä

Unohdatte Lumion Jyväskylän seikkailut, ja sielläkin tää meetoo olis ollu kova sana...

Äänestä

Mistä näitä persuja sikiää?

Äänestä
  • Onko Lumikki Persu?

    Äänestä

  • hämmästyttävää kirjoitti:

    Onko Lumikki Persu?

    Olemattomasta ikeasta maksettiin kivat boonukset kivoille kavereille

    Äänestä

  • kivoille-kavereille kirjoitti:

    Olemattomasta ikeasta maksettiin kivat boonukset kivoille kavereille

    Nyt on saanu Kaskisen kauniin pikkukaupungin konkurssiin ja aina vaan Saliinin kanssa vehtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Nyt on saanu Kaskisen kauniin pikkukaupungin konkurssiin ja aina vaan Saliinin kanssa vehtaa.

    Mistä luit tai kuulit? Linkki?

    Äänestä

Salin haki hänelle kaupukineuvoksen arvoa1111?????

Äänestä

Orpo antoi sen hänellä vaikka hänellä on rikosrekisteri.. Neuvoksen arvon kriteerinä on, ette saaolla rikosrekisteriä.

Äänestä
  • Kaskinen ajautuu naapurikunnan haltuun, talous täysin kuralla
    Miten talousnero markuu onko menny naisten perässä juostessa työaika 😆😆😆😆😆😆😆

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kaskinen ajautuu naapurikunnan haltuun, talous täysin kuralla
    Miten talousnero markuu onko menny naisten perässä juostessa työaika 😆😆😆😆😆😆😆

    Kaskinen valtuusto eileen
    Puhuvat likapyykin pesusta mitä marku tehnyt ?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kaskinen valtuusto eileen
    Puhuvat likapyykin pesusta mitä marku tehnyt ?

    Pitääkö valtuustokokoukseen varata Omoa ja Surfia

    Äänestä

Kukas viitsis alkaa muistelemaan Nykäskylän aikoja. Matti oli rötöksillään pikkutekijä Markkuun verrattuna. Jyskälästä Pamahtaa.

Äänestä

Ei saanu Kauhavalla pillua mutta ei saanu Kaskisiskaan! Nyt meillä homo, ainakin persettä piisaa!

Äänestä
  • Reppanoita nuo kähmijät
    Mutta on naisetkin hiiriä kun ei sanotuksi saa

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Reppanoita nuo kähmijät
    Mutta on naisetkin hiiriä kun ei sanotuksi saa

    Ei me voida nyyh....
    Kusirajahame pystytään kyllä laittaa

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei me voida nyyh....
    Kusirajahame pystytään kyllä laittaa

    Kaskisten naiset rohkeita

    Äänestä

  • Varmasti sai!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Varmasti sai!

    Tuskin sai tuollaiset puhuu enempi vaan. Hyvä toiminta pidetään piilossa ja suojataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuskin sai tuollaiset puhuu enempi vaan. Hyvä toiminta pidetään piilossa ja suojataan.

    Onko seksihullu vielä naimisissa? Kauhavan aikaan oli anto monelle naiselle ymmärtää ero tulossa 🫣

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Onko seksihullu vielä naimisissa? Kauhavan aikaan oli anto monelle naiselle ymmärtää ero tulossa 🫣

    Pesäneuvos

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vanhojamuisteloja kirjoitti:

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta muistellaan nyt kuitenkin!

Lähde 25.5.2011 Vaasalaisinfo:
"Ex. kaupunginjohtaja Markku Lumion tekemiset alkavat vähitellen paljastua koko laajuudessaan. Sanomalehti Pohjalainen kertoo 25. 05. 2011 ennakkoon keskeisistä rötksista. Lopullisesti raportit tulevat esille vasta kun kh on ne käsitellyt.

Lumio eli kuin sika pellossa
kavereille palkankorutuksia ja vaimolle kans´

Ex. Kaupunginjohtaja Markku Lumion huono hallintotapa ja lain kirjaimen ylitykset vaikuttavat vielä pitkään Vaasan hallinnossa. Esimerkiksi uuden kaupunginjohtajan etsiminen näyttää tällä hetkellä lähinnä farssilta. Viiden hakijan joukossa on mahdollisesti vain yksi joka täyttää hakuehdot.

Myös kaavoituksessa muhivat asiat vähentävät laadukkaiden hakijoiden kiinnostusta.

Mitä nyt tiedetään?

Toistaiseksi esille tulleiden rötösten listalla ovat mm. seuraavat: Lumio on hankkinut itselleen itämaisia mattoja kaupungin piikkini, Lumio on käyttänyt virka-autoaan omiin ajoihinsa, on ottanut vaimonsa mukaan useille ulkomaanmatkoille vaikka kutsut eivät ole olleet avec. Kaupunki on maksanuat vaimon matkakulut ja päivärahat, vaimolle on maksettu esiintymispalkkioita yli 50.000:n arvosta ja vain osalle on virkamiespäätös, on myöntänyt palkankorotuksia ja henkilökohtaista palkanlisää lähipiirilleen mutta myös muille työntekijöille,

Yhdestä ulkomaanmatkasta Lumio on tehnyt kaksi samansisältöistä matkalaskua, joista toisen on hyväksynyt kh:n puheenjohtaja Raija Kujanpää, toisen Marjatta Vehkaoja. Raportit julkaistaan sen jälkeen kun ne on ensin käsitelty kh:ssa.

Uusi kaupunginjohtaja

On selvää että uuden kaupunginjohtajan hakupapereiden joukossa on myös rankkaa huumoria (Peku Sommerfelt). Negatiivinen julkisuus saattaa karkoittaa laadukkaat hakijat. Julkistetut hakijat antavat Vaasasta kuvan hölmöläisten kaupunkina. Nyt hakeminen siirtynee puolueiden tehtäväksi. Kaupunginjohtajaksi voidaan kutsua henkilö, joka antaa siihen suostumuksensa. Hakuaika päättyy 3. kasäkuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu