Noin kirjoittaa valtuustoehdokas Aulikki Sihvonen, Kok ja kehuu kuntaa reippaasti. Noihin kehuihin on helppo yhtyä.
Sitä vain ihmettelen miksi hän ja puolueensa olivat tarmokkaasti ajamassa Kontiolahden kunnan liitosta Joensuun syliin muutama vuosi sitten.
Mikäli tuo olisi toteutunut, niin Kontiolahti olisi kuin Eno ja Pyhäselkä, jotka vaikuttavat olevan aivan muuta kuin unelmia. En nyt sentään sanoisi, että kuin paha uni.
Vieläkö ehdokas hautonee liitosajatuksiaan?
Sitä vain ihmettelen miksi hän ja puolueensa olivat tarmokkaasti ajamassa Kontiolahden kunnan liitosta Joensuun syliin muutama vuosi sitten.
Mikäli tuo olisi toteutunut, niin Kontiolahti olisi kuin Eno ja Pyhäselkä, jotka vaikuttavat olevan aivan muuta kuin unelmia. En nyt sentään sanoisi, että kuin paha uni.
Vieläkö ehdokas hautonee liitosajatuksiaan?
Vastaukset 82
Vanhimmat
Kyllä hautoo, on puolueen uskollinen soturi, joka ihannoi vain suurta ja kaunista! Samoin ylistää laajaa kouluverkkoa, vaikka kokoomus on aina ollut etunenässä sulkemassa kyläkouluja, esim. Selkien koulun yrittivät sulkea väkisin, mutta onneksi on ohutta tuo heidän kannatus! Samoin Lehmossa paluuta tekevä demarimies oli liittämässä innolla Kontiolahtea Joensuuhun aiemmin valtuustossa ollessaan. Nyt kehuu joka polun, laiturin, kentän ja savuttomuuden messiaaksi itseään! Voi että yököttää!
Kun kokoomuslainen puhuu niin vastuu on kuulijalla ja kuulija maksaa myös viulut.
Eipä näissä isänmaallisissa kokkareissa löytynyt munaa aikoinaan puolustamaan kontiorannan varuskuntaakaan vaikka monilla heistä oli sinne kytköksiä. Ihmettelen että joku enää julkisesti ilkiää tunnustaa olevansa kokoomuslainen kaiken sen jälkeen mitä kokoomushallituksen aikana kontiolahdessakin tapahtui. Itse lakkasin tervehtimästä kokoomuslaisiksi tietämiäni irvistelijöitä.
Ai nytkö se varuskunnan lakkauttaminen onkin kokoomuslaisten syytä? Viimeksi se oli silloisen puolustusministerin (rkp.) syy. Tämä kun halusi kuulemma säästää tuolla etelämpänä sijaitsevan ruotsinkielisen varuskunnan.
Voisitteko te persut nyt päättä kuka se syyllinen oli? En pyydä siksi, että aikoisin äänestää teitä tai kokkeliakaan, mutta tuo soutaminen ja huopaaminen ärsyttää ja antaa teistä oudon kuvan... tai no, sepä ei olekaan uutta.
Tavallisen kuntalaisen kannalta olisi edelleen huomattavasti parempi jos kupparikunta Kontiolahti liitettäisiin Joensuuhun.
Vaikka täällä pelotelleen miten kävi Pyhäselälle niin sillehän kävi juuri niin kun pitäisi käydä Kontiolahdellekkin jos se liitettäisiin Joensuuhun.
Juosten kustut kadut kunnosttettiin Reijolassa. Lasten ja aikuisten turvalliseen likkumiseen alattiin todella panostaa. Nyt kunnollinen kevyenliikenteenväylä kulkee aina Hammaslahteen saakka.
Mikä tärkeintä, kuntalaisista on tullut yhdenvertaisia kuntalaisia ilman kunnan polittisin perustein valittujen viranhalitijoiden kyykytyksiä. Kaavoituksessakaan ei tarvitse tyytyä kenekään mielivaltaan, vaan kaikki toimii niinkuin pitääkin.
Kontiolahtihan on varmaan paratiisi kirkonkylälle, kun Lehmon asukkailla maksatetaan kirkonkylän paratiisina olo.
Kokoomuksen paratiisi on paratiisi vain näille ikälopuille kääkille, joille esim lasten turvallinen koulutie on yhdentekevää. On sama vaikka lapset joudutaan kuljettamaan kouluun taksilla kunhan vaan paratiisiin riittää rahaa. Lasten hyvinvointi on täysin yhdentekevää Kontiolahden Kokoomuksen päättäjille.
Kontiolahden paratiisin jatkosuunnitelmiin kuuluu yhdessä Kepun kanssa Lehmon terveyskeskuksen lakkauttaminen. Tämäkin kertoo siitä käärmeestä joka Kontolahden paratiisissa asustaa Kokoomuksen valtuutettujen muodossa.
Miksi ette pelaa avoiminkortein ja kerro miten aiotte kuntaa jatkossa kehittäää.
Kukaan ei kerro mikä on suunnitelma ampumahiihdon tukemisen jatkamisessa.
Nuo ikivanhat fraasit vaalimainoksissa suorastaan yököttää, samat eläkeiläiset ja "yrittäjät" tyrkyttää hyvyyttään vaalimainoksissa ja kähmintä kunnassa senkun jatkuu.
Kuntalaisen näkökulmasta Kontiolahti elää hallinnoillisesti 1930 lukua ja jos ette ymmärrä niin se on viimme vuosituhannella.
Mikä piruhan siinä on kun iso enemmistö kuntalaisista haluaa pitää kuntansa itsenäisenä ja pitää kotikuntaansa Suomen 15. parhaana asuinpaikkana.
Taisi myöskin olla ainoa viiden tähden kunta Pohjois-Karjalassa eräässä lähiaikojen tutkimuksessa.
Ehkäpä sinä asut väärässä kunnassa mielipiteistäsi päätellen. Jos pahantuulisuus ja katkeruus on jatkuvaa , se voi käydä terveyden päälle.
Toivottavasti saat jatkossa iloa elämääsi.
Kuuselat ja haukat on hallinneet pitkät ajat ja ovat kunnan päsmäreinä myös toisessa sukupolvessa toinen virassa ja toinen luottamuselimissä. Mutta äänestäjäthän pitää jatkumosta... vai?
Eikös tuon itsenäisenä pysymisen voisi kysyä kuntalaisita itseltään.
Samalla voisi kysyä mitä mietä kuntalaiset ovat ampumahiihdosta ja vaikkapa Lehmon terveyskeskuksen lakkauttamisesta.
Kontiolahden kuntapäättäjien mielestä kunnassa on niin tyhmät veronmaksajat, että vain heillä on oikeat mielipiteet kaikkiin asioihin.
Kaikki josta ollaan erimieltä kuin päättäjät on yksittäisiä tapauksia joista on päästävä eroon.
Tuo parempana pitäminen on kuin vaaligalluppi, siihen saa täsmälleen sen vastauksen kun haluaa valitsemalla vastaajat.
Tiedätkö muuten mikä oli Joensuun sijoitus tuossa tutkimuksessa kaupunkien joukossa???
Tiedän.+Yhdistetyssä+sarjassa,+jossa+olivat+kunnat+ja+kaupungit+oli+Kontiolahti+15.+ja+Joensuu+23.+Tiesin.
Et+taida+tietää,+että+tuota+yhdistymistä+kysyttiin+kontiolahtelaisilta+muuta+vuosi+sitten.+75%+vastanneista+halusi+pitää+kuntansa+itsenäisenä.
Nythän+Karjalaisen+mukaan+Joensuun+Kokoomuksen+ehdokkaiden+enemmistö+hinkuu+Kontiolahden+ja+Liperin+yhdistämistä+kaupunkiinsa.
Joensuu oli uusimmassa neljäs kaupunkien väisessä ja Kontiolahti kuntasarjassa 13.
Kontiolahden suurin ongelma on kähmintä kuntahallinnossa ja kuntapolitiikassa. Kuntalaiset ei luota päättäjiin, jotka saalaavat heidän rahoillaan rahoitettavan toiminnan kuluja.
Ampumahiihto on todellinen musta aukko ja jakaa kuntaa todella rajusti.
Toivon uudelta valtuustolta avoimiuutta ja lasten turvallisuuteen panostamista.
Pienestä näkyy kiinni olevan. Kontiolahti oli sarjassa, jossa olivat yhdessä kunnat ja kaupungit 15. ja Joensuu 23.
Koeta täyttää musta aukkosi. Varo kähmijöitä ja väärä tietoa jakavia. Ethän toki halua olla Kontiolahden trumppi.
"Et+taida+tietää,+että+tuota+yhdistymistä+kysyttiin+kontiolahtelaisilta+muuta+vuosi+sitten.+75%+vastanneista+halusi+pitää+kuntansa+itsenäisenä."
Kontiolahdessa+ei+ole+IKINÄ+äänestetty+liittymisestä+Joensuuhun.+Jos+kepu+on+tehnyt+keskuudessaan+kyselyn+se+ei+ole+kuntalaisäänestys.
Mutta+kun+lueskelin+palstaa+tuo+Lehmon+terveyskeskusen+lakkauttaminen+on+mielenkiintoinen+juttu.+
Yksikään+kunnanvaltuusto+ehdokas+ei+ole+ottanut+asiaan+kantaa+vaikka+siihen+törmää+nyt+myös+kansalaisten+keskuudessa.
Mistä+on+kysymys??
Aiotaanko+Lehmon+terveyskeskus+lakkauttaa+ja+siirtää+se+yksityiseksi+palveluntuottajaksi???
Eikös+entien+Terveysasema+ole+jo+jonkun+kunnanvaltuutetun+bisneksen+sijoituspaikkana?
Tämä+asia+nyt+kiinnostaa+ihan+oikeasti+kuntalaisena,+miksi+siitä+ei+puhuta+juuri+nyt+kun+se+olisi+vielä+kuntalaisten+käsissä+miten+tässä+mennään.
Onko joku jossain väittänyt, että Kontiolahden liittämisestä Joensuuhun olisi ÄÄNESTETTY? Tuollainen väite on esitetty?
Älähän huoli. Aika aikaa kutakin. Luulen että ennen joensuuhun liittymistä kontiolahden keskuspaikaksi muodostuu lehmo. Nykyiselle kirkonkylälle käy kuten enolle. Ennenhän enon kirkko ja kirkonkylä oli ahvenisella, mutta maailman tapahtumat pakottivat sen etsimään uuden sijan taipaleesta ja niskasta. Kontiolahti, tuo syrjässä valtatiestä oleva rauhallinen oravanpesä tulee kokemaan saman kohtalon. Mutta lopulta yhtä suurta joensuuta olemme kaikki!
"Tämä asia nyt kiinnostaa ihan oikeasti kuntalaisena, miksi siitä ei puhuta juuri nyt kun se olisi vielä kuntalaisten käsissä miten tässä mennään."
Ei ole enää kuntalaisten eikä edes kunnanvaltuuston käsissä, vaan vuoden alusta aloittaneen maakunnallisen Siun soten valtuuston käsissä.
Kunta EI siis päätä enää mistään sosiaali- tai terveyspalveluiden asiasta. Siun soten valtuustossa on Kontiolahdella muutama valtuutettu, eli pienenä osana isoa sotea.
Kunta kylläkin maksaa verorahoista sotepalvelut. Niin kauan kunnes 2019 tulee uudenlainen sote, se jota nyt eduskunnassa sorvataan...
Kontiolahden osalta asoista päättää ennen maakuntahallintoa kunnan nimetyt edustajat. Mitään Sotea ei ole vielä olemassakaan ja nimenomaan kuntien edustajat ovat vastuussa mitkä teveyskeskuset kuntaan jätetään.
Kaikki nämä asiat käydään ensin läpi kunnan valtuustoissa ja nimenomaan valtuutetut päättää miten kunnassa edetään. Tämä siihen saakka kunnes Maakuntahallinto ottaa asiat päätettäväksi.
Kepulle asia on äärimmäisen arka juuri vaalinen alla, koska se on päättänyt lakkauttaa Lehmon ja jättää kirkonkylän Terveyskeskuksen.
Jäähän tässä kuntaketkuille nyt oiva paikka jatkaa "yksityisenä palveluntuottajana" Lehmoon jäävissä tiloissa.
ÄÄNESTÄJÄ HUOMIOI TÄMÄ KUN ÄÄENSTÄT VALTUUTETTUJA:
Vuoden alussa aloitti Siun sote, jonka valtuusto päättää suuret linjat Pohjois-Karjalan ja jopa Kontiolahdenkin osalta. Kontiolahden valtuusto lähettää vain rahat, ja alueellinen neuvottelukunta voi antaa suosituksia. Todellinen valta on nyt Siun soten valtuustolla, jota johtaa joensuulainen demari. Kontiolahden kepulaiset saati demarit, kokkarit tai persut eivät enää päätä vaan katsovat haavi auki sivusta!
Kontiolahden uudesta valtuustosta tulee kunnan edustajat Siunsoteen ja he päättävät Kontiolahden jatkon Soteen saakka.
Kontiolahden kuntakähmäreillä on nyt todella kiire, sillä jos Lehmon lakkautus pitkittyy varsinaiseen soteen saakka onkin olemassa todellinen vaara, ettei Lehomon terveyskekus lakkaudukkaan, kuten näillä kirkonkylän kannattajilla on haaveena.
Lehmolaisten äänestäjien kannattaa nyt olla tarkkana ja äänestää vain ja ainoastaan Lehmolaisia ehdokkaita. Vain tällä on merkitystä kun Lehmon palveluita suunnitellaan jatkossa. Tiesittehän että Lehmo on kylänä aliedustettu kunnanvaltuustossa 7 paikan verran.
Kirkonkylällä puolestaan yliedustus ja pikkukylillä samoin.
haukkaa haukattu mikalta ei tukka harmaannu jatkoon hyvät jatkot jos omat ei riitä
Ei kai näitä ympäristökuntia kukaan muu kaipaa kun politikot ja kunnan virkamiehet. Lisätienesti on se joka pitää näitä pystyssä.
Tavalliselle kuntalaiselle palveluiden saatavuus on se ykkösasia ja en tarkoita tässä nyt pelkästään kunnallaisia palveluita vaan mahdollisimman kattavaa palvelusaatavuutta kaupan alalla. Kunnon palveluiden saatavuudelle elinehto on asukasmäärältään riittävän suuri väestöpohja. Joensuun ylivoimaisuus palveluiden tarjoajana on se joka helpottaa tavallisen ihmisen arkea.
Joensuussa on nyt tarjolla lähes kaikkea kohtuullisesti, joten joka asiaan ei tarvitse varautua pitämällä omaa varastoa tai odottaa tavaroita tilaauksen kautta.
Tämä on ensisijaisen tärkeää yrityksille ja erityisesti pienille yrityksille joilla ei ole mahdollista pitää omia varastoja.
Kontiolahden paras ominaisuus on se, että se on lähellä Joensuuta. Etenkin Lehmo on asuinpaikkana juuri tästä syystä hyvin haluttu, koska Joensuun palvelut ovat keskittyneet kaupungin pohjois puolelle palvelusaatavuus on huippuluokkaa.
Alueen kehityksessä toivoisi huomattavasti parempaa yhteistyötä Joensuun kanssa.
Jos Kontiolahti liitetään Joensuuhun,kunnan palvelut ja kunnan toimihenkilöt siirtyvät hiljalleen Joensuuhun säästöjen nimissä.
Kirkonkylän väki alkaa vähentyä ja se merkitsee taatusti omistusasuntojen hintojen laskua. Sitäkö haluatte?
Kontiolahtelaisten keski-ikä on alhainen ja esimerkiksi kirkolta puuttuvat palvelut voidaan hakea jo nyt kaupungista, missä muutenkin käydään töissä.
Miksi et kerro suoraan esim sitä, että Kontiolahden kirkonkylälle rakennatavan täsmälleen samanlaisen omakotitalon hinta on 30000-50000€ halvempi jo valmistuessaan kuin lehmoon hyvälle paikalle rakennettava omakotitalo( ei koske sinne Lehmonsuohon rakennettavia kelluvia taloja).
Rakentajille olisi hyvä tuoda rehelisesti tietoon tämä, että rakentamalla kirkonkylälle tarvitsemianne palveluita ei kirkonkylällä ole eikä tule ikinä olemaan.
Paikasta johtuen kiinteistönne arvo on huomattavasti alempi kuin lähemmäksi Joensuuta rakennettavilla kiinteistöillä.
Myös rakentamiskustannukset rakentaa kirkonkylälle ovat suuremmat kuin lähemmäksi Joensuuta rakenettavalla kiinteistöllä, johtuen pelkästään matkasta ja matkaan käyettävästä ajasta.
Tarkoitin sitä että kirkonkylän nykyisin olemassa olevan rakennuskannan arvo laskee jos liitytään Joensuuhun, koska vetovoima vähenee. Siitä kärsisivät nykyiset asunnon omistajat.
Kirkonkylän palvelutaso säilyisi parempana ilman kuntaliitosta.
Jos lehmolaiset haluavat parempia palveluita, heidän kannattaa muuttaa ennemmin Joensuuhun kuin vaatia kirkonkylän palveluiden vähentämistä.
Itse he ovat asuinpaikkansa valinneet.
Kirkonkylällä on paljon ominaisuuksia mitä Lehmolla ei ole eikä tule olemaan.
Sitä saa mitä tilaa.
Kontiolahtea tuetaan nyt keinotekoisesti Lehmon kustannuksella.
Tietysti asuntojen hintojen kuuluukin laskea. Asunnonomistaminen mitään maataloutta ole jota tuetaan. Kirkonkylä on autamatta liian pieni asukasmäärältään minkään palvelun tuottmamiseen. Lähikauppa ja kaksi parhaassa tapauksessa. Mitään erikoisliikettä ei tuolla väestöpohjalla kannata pitää.
Yritystä ei kontiolahteen kannata perustaa kun sieltä on liian pitkä matka Joensuuhun.
Eihän kellään kunnanvaltuuston yrittäjälläkään ole oikeasti toimivaa yritystä Kontiolahdella, Joensuussa sensijaan on.
Ei se kunnan työntekijöiden pitäminen siellä syrjässä ketään auta. Veronmaksajalle on halvempaa kun suurempi yksikkö tuottaa palvelut. Kuntapalveluissa ei näissä liitetyissä kunnissa ole mitään ongelmaa.
Suurin häviäjä kuntaliitoksessa on eläkeellä olevat kunanvaltuutetut kun lisätienestiä ei enää saakkaan kokouspalkkioista ja lautakunnista.
Tuntuu tänne kirjoittavan uskollisia kokoomussotureita kuntansa hävittämishalusta päätellen. Rauhoittukaa nyt vähän. Se juna meni jo.
Jos tässä jotain pitää yhdistää, niin sitten kaikki maakunnan kunnat.
Kertokaaps minulle veronmaksajalle mitä hyötyä on näistä kunnista???
Minusta jos Sote menee suunnitellusti (liekkö mitään todellista suunnitelmaa) läpi. Suomeen riittää 18 hallinnollista aluetta ja kaikki kunnat joutaa lakkauttaa. Paikalisuutta edustakoot sitten maakuntahallinto. Tällä tavalla saataisiin säästöjä joka oikeasti pienentäisi hallinnollisia kuluja. Mihin tarvitaan joka kunnassa olevia virkamiehiä, jotka kunnan koosta riippumatta näyttää löytyvän joka kunnasta.
Kaavoitus olisi takuulla järkevämpää hoitaa maakunnallisella tasolla, eikä joka kunnassa hyvävelijärjestelmän luomalla kähminnällä.
Myös kunnollisten palveluiden tuottamaminen keskiteytysti sinne minne se on järkevintä. Tällä asukkaat saisivat laadukkaampia palveluita paremmalla hyötysuhteella.
Myös teollisuudelle löytyisi paremmin toimintaedellytyksiä, ilman että sairaasti kilpaillaan yrityksistä, jotka häikäilemättä käyttävät kuntia hyväkseen.
Maakuntamallille tiedoksi: Kuntien merkitys lienee lähinnä siinä, että pitävät, jos kykenevät, edes jollakin tavoin kunnaksi kutsutun alueen ja ihmisten puolta. Maakunta tulee leimautumaan keskuskaupunkinsa ydinalueen mukaan ja edistää etupäässä sen elinvoimaan syrjempien alueiden kustannuksella. Valitettavasti. Tokihan siinä säästyy hieman hallintorahaa, jos se nyt sattuu sopimaan johtaville puolueille, ennenkaikkea niille joita kuvitellaan kunnanpalveluksessa olevien äänestävän.
Googlatkaapa piruuttanne "poketti" ja sieltä väestöennuste nyt ja tulevaisuudessa.
Nähdään selvästi että vain Joensuun alue on edes jollain lailla elinkelpoinen.
Pielisen-Karjala ja Keski-Karjala ovat hiljalleen hiipuvia alueita.
Ikärakenne on siellä toivoton.
On turha puhua noiden alueiden omasta elinvoimasta.
Ne ovat ja tulevat olemaan muun Suomen elättejä.
Nimenomaan kasvukeskuksista halutaan pumpata elinvoimaa pikkupitäjien politikoille. Jos ei ole riittävän suuria kasvukeskuksia koko maakunta kuolee. Maakuntien elinvoima perustuu pelkästään kasvukeskuksen kykyyn tarjota palveluita.
Nämä haaveet impivaarojen elinvoimasta on pelkkää haihattelua.
Koettakaapa tulla yksi kuukausi toimeen ilman Joensuun tarjoamia palveluita niin homma avautuu tyhmimmällekkin politikoille.
Vahva ja elinkelpoinen maakuntakeskus on jokatapauksessa elinehto koko maakunnalle. Sitä ei pitäisi näivettää "kupparikunnilla" jotka vievät maakuntakeskuksen elinvoimaa, josta on haittaa koko maakunnan tulevaisuudelle.
Kontiolahden liitokselle joensuuhun on esteenä vain ja ainoastaan nuo muutamat vuosikymmeniä kontiolahden valtuustossa istuneet vanhat jäärät jotka pitävät kuntaa omanaan ja pelkäävät liitoksen myötä jäävänsä ilman valtuustopaikkoja, mikä todennäköistä olisikin...
Kiitos tiedosta. Nytpä osaan äänestää noita vanhoja jääriä, jotka osaavat pitää kuntansa halutuimpana asuinpaikkana ja itsenäisenä kuntana.
Se oli niin suurta, kaunista se oli niin. Mutta kaunista valhetta vainen... Heräät sinäkin vielä kasakan nauruun...
Kunnan itsenäisyyden puollustajat ovat niitä jotka hyötyvät nykytilanteesta. Nykytilanteesta Kontiolahdessa hyötyy julkikepulaiset koska kunnan virkamiehet suosivat ja ovat puolueellisia näille "uskonveljille".
Kunnassa on kahdet lait toiset koskevat kaikkia muita paitsi hyvävelijärjestelmään kuuluvia. Toiset huomattavasti lievemmät taas näitä hyväveljiä.
Kaikkein räikeintä tämä suosiminen on kaavoituksessa ja rakennusvalvonnassa.
Samalla kadunpätkällä laki muuttuu oletetun puolueeeseen kuulumisen mukaan.
Tavallinen mihinkään puolueeseen kuulumaton joutuu kyykytyksen kohteeksi, jota on vaikea kuvitella missään kunnassa enää olevan.
Kun on ollut rakentajana monessa kunnassa tämä on Kontiolahden pahin musta-aukko.
Esim. Joensuussa laki on kaikille sama, samalla asuinalueella vaatimukset koskee tasapuolisesti kaikkia. Kaikki joutuu hakemaan samnlaiset luvat ja naapureiden kuulemiset. Kontiolahdessa nimenomaan tämä menee puoluekannatuksen mukaan.
Luulisi olevan hyvin helppoa olla samat lait kaikille ja toiminta tämän mukaan.
PS. minulle on turha tarjota muuttamista sinne missä asiat on paremmin, sillä tein sen jo ja olen tyytyväinen.
Ketä kepulaisia on rakennusvalvonnassa ja kaavoituksessa? Vai puhutko pelkkää ulostuvaa biotuotetta!
Mitäs mieltä olette siitä, että kerättävät verorahat ohjattaisiin sille alueelle mistä ne kerätään. Näitä paratiiseja syntyy ihan samalla tavalla kuin veroparatiiseja. Kun päättäjät siirtää kerättyjä varoja pois niitä maksavien ulottumattomiin.
Jonkinlaista korrelaatiota näiden asoiden välille kaipaisi, sillä ei tunnu oikein hyvälle olla vuodesta toiseen lypsettävänä ilman että saadaan mitään vastinetta verorahoille, vaan ne valuu "paratiisin" hallitsijoiden alueille.
Usein kuntien säilyttämissä puhutaan alueellisesta äänen kuulumisesta. Ihan samalla tavalla kuin tulisi käymään, vaikka koko läänin kokoisessa kunnassa asiat ovat jo nyt. Esim. Lehmo on sinällään jo suurempi kuin keskimääräinen Pohjois-Karjalainen kunta, mutta sen määräysvalta on nyt aivan jossain muualla ja aleen asukkaiden ääni ei kuulu. Tämä kuulumattomuus johtuu siitä, että vaikka alueelta on edustajia, puolueen johtohamot määrää täysin mitä mieltä alueiden valtuutetut ovat.
Täsmälleen sama kuin valtakunnan politiikassa. Ei maaseudun Keskustalainen taksiyrittäjä hyväksy Bernerin taksiuudistusta, mutta silti toimii keskustan edustajana valtuustossa.
Ihmettelin kun Pielisjokiseudun vaalikoneessa Haukka jäi viimeiseksi eli vähiten samanlaisia vastauksia kanssani antaneeksi. Tutkin sitten Haukan vastauksia mutta siellähän oli ukolla vastaamattomuuksia. Ei kärsinyt kertoa ainakaan kantaansa ampumahiihtohommiin eikä urheilurakenteisiin.
Luulisi jo pikkuhiljaa toverin kannan selvinneen. Monivuotinen kokemus???
Mitää hyvää Kontiolahdella. Onko siellä muuta kuin ampumarata ja muslimimiesten asuntola.
Kontiolahdella on parasta, että tästä on 5 min matka Joensuuhun.
Kontiolahden kirkonkylällä en ole käynyt 8 vuoteen.
Kunta elää 1930 lukua ja päättäjät ja politkot ovat täsmälleen tuossa ajassa.
Aina kun kohtaa kuntapäättäjän tai virkamiehen tietää, että kyseessä on kunnan elätti.
Jos synnyinkoti ei olisi ollut täällä ja Joensuuhun olisi viisikin kilometriä pitempi matka jättäisin tämän kunnan heti.
Mutta kyllä tämän kestää kun ei hakeudu mihinkään tekemisiin kunnan kanssa.
Aika saamaton narisko tämä "Täällästä" on, kun asuu vielä 30-luvun synnyinkodissaan! Itse ei ole saanut hankituksi edes uutta taloa, varmaan kantovesi ja huussi pihan perällä. Paneehan se saamattoman haukkumaan kuntapäättäjiä, kun itse on täysi luuseri.
Tyypillinen kunnan elätin kommentti, ei edes ymmärrä mitä luki.
Kontilahden kuntapäättäjät voisi osallistua haukkukokeisiin. Pelkkiä räksyttäjiä ja huijareita kuten nyt ampumahiihtoliiton rikosilmoitus osoittaa.
Haittaako luuseri yhtään jos kerron, että siinä kotitilalla on maata >250ha ja jonkinlainen mökkipahanenkin siinä on. Jos yhtään oloasi helpottaa mökkejä on tällä hetkellä viisi, mutta yhtään niistä ei Kontiolahdella. Vesi tulee kaivosta jos se sinua huolettaa.
ELÄ SITTEN SOTKEUDU kONTIOLAHDEN ASIOIHIN'
No ne eivät ajattele, mitä paskaa siitä seuraa kun aivovammaisija!
unelma on naisen nimi
joko ehokaat on valinassa kunta vaalilohin
van tehäänkö samat num muistista mikalennii iän palopuheheihin rinkis
tunkuu on varmaan nimi miehet asemissa
Jo oli, myöhästyit.
olis varmaan mukava haukata haukkaakin
No eipä hänkään taida tajuta oikeasti vai eikö halua tunnustaa, miten velkaisemmassa kunnassa asumme. Kontiolahti kuten muutkin surkeat kunnat rämpivät, työttömiä ja vanhuksia suurin osa, nuoriso muuttaa koko ajan muille maille paremmille apajille.
KUNNALIS VAALIT LÄHESTYY KUUSELA RINKINEN KEVÄÄLÄ KIIMOISSAAN KYLLÄ SE SIITÄ JOTA VALOO TUNNELIN PÄÄSSÄ PUHUMALA ASIAT PYSYY JA PARANOO
EIKÖ KUNTALAISTEN ASIOISTA PITÄS PIÄTTEE SINNE VALITUT TYÖTTÖMÄT VANHUSET TUSKIN ÄÄNESTÄÄT PUHUSIVAT VALTUUSTO SALISSA EIKÄ HUUTELIS OHIKULKIJELLE TYÖTTÖ MÄT VANHUKSET ONKO NE MUUTA KUN B-LUOKAN KANSALAISII VALTAKUNNAN TASOLAKAA
HALOO KONTIOLAHTI ALKAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA LIITTYKÖ JOENSUUHUN EI PAKOLLAKAAN KOKOOMUS KUSETTAA RASKAASTI KUN KUNTA SUOMEN RIKKAIMPIA ELLEI RIKKAIN. KOKOOMUS EI VÄLITÄ IHMISISTÄ VAAN PALJOSTA RAHASTA.
Kunnan täytyy olla maan rikkaimpia kun on vara satojatuhansia työntää kannattamattomana ah stadioniin joka ikinen vuosi. Nyt ei tule enää edes kisoja vaan jospa joku ees niitä paikallisen edustajan mökkejä vuokrais kuitennii.
Salpalinjan kohtaan raja, eteläpuoli joensuuhun ja pohjoispuoli juukaan.
JOKA ASUKKAALLE OMA LÄÄKÄRI MIKALLE JA ROMAANI KUSKILLE KAKS RINKIS EVP
LIEKKÖS TUO HYVÄ MITENKÄÄ TOISET LUULOO OLEVASA PAREMPII KUN LOISET PARAAT PYRKII SEKOTTAMAAN PAKKAA PAREE OLLA MYKKÄNE KUNNALIS TASOLA EROTTUU PAREMMIN KUKA ON MISSÄÄN MEDIA RIIPOO SUURTA MUALIMOO
Me kuntalaiset olemme näin päättäneet, hyvä on hiihdellä ja halpaa terveydenhoitoa.
me?
LATU RAIVO TERVEYS RAIVO TIE TAIVO KALASTUS RAIVO JOKA PAHENEE VAALIEN ALLA
valo raivo juhannusksena on yleesä valosat yöt
Mistä ihmeen kolosta Kontiolahden kokoomukseen aina löytyy noita uusia sosialisteja, joissa ei ole tippaakaan oikeaa kokoomushenkeä yritteliäisyydestä ja itse tekemisestä! Paikallinen populistinen kokoomusjohtaja vaatii jatkuvasti lisää kunnan palveluja kuin pahinkin sosialisti osoittamatta mistä rahat tähän kaikkeen ihanuuteen! Kunnan pitäisi tuoda aamupuuro lautasella kotiin, ohjata ja paijata perhettä lisähenkilöstöllä, jotta rouva voisi tauotta somettaa, varmaan kohta kunnan pitää jo tulla kotiin sitomaan kengännauhat. Pitäisi tarjota lisätunteja opetukseen, rahaa kulttuuriin ja sitä sun tätä! Mutta kas kun tämä kykypuolueen edustaja ei vaatiessaan ole huomannut, että kuntien tulojen leikkaajana on meidän päähallituspuolueen edustaja Turun tunnin junan isä aurinkoinen Petteri ponteva! Voi helvetti tuota kaksinaamaisuutta, nyt kyllä vaihtui minun puolueeni, kun tälläiset sosialistit tunkee kokoomukseen.
Eikä tunnu muistavan, että verovaroin tuetaan avokätisesti yhdistyksen toimintaa jossa puheenjohtajana häärii! Matkailuyrittäjät käärmeissään touhusta. Jatkuvasti itkee somessa populistina. Minkään tekijäksi ei ole.
Kun matalalta taustalta yrittää kammeta politiikan parrasvaloihin niin kauhealta näyttää! Oikeampi osoite olisi demarien leiri tai oikeastaan vasemmistoliitto, kun kaikessa huutaa kuntaa apuun ja maksajaksi. Kai oppinut kun kunta hänen yhdistystään niin avokätisesti tukee. Varmaankin valinnut kokoomuksen, että pääsisi kohoamaan itseään parempaan seuraan! Mutta voi, voi täällä kyllä taso niin matala koko porukalla että näin kunnon porvarina oikein järkyttävästi hävettää.
Iso ratas on tainnut alkaa heittämään eräällä japanin kävijällä päivityksistä päätellen….
Kiitos vinkistä, kävin lukemassa päivitykset .
Noh, paroonilla on hiukan normaalia korkeammat ajatukset.
Ja tämän unelman paras puoli on se, että kokoomuksen valtuustoryhmä on vain 4 henkilöä! Täällä kykypuolueen taso on niin olematon, suorastaan naurettava. Oikeampi viiteryhmä olisi äärivasemmalla. Sen politiikka perinteisestä kokoomuksesta on kauempana kuin kuu auringosta ja kookkaan puheenjohtajan yli kävellään mennen tullen, vaikka heiluu piirin puheenjohtajana ja käy kesärannassa syönässä tukevan päivällisen kestääkseen paikallisen nöyryytyksen.
Näyttää tämä heidän paikallinen puheenjohtaja saada määrätä tahdin ja piirin pj menee talutusnuorassa
kona ukko kuusela muut sua suutaa puheen johtajalla puheen johtajalla puheen johtajalla puheen vuoro kokousen ajan veis turistit kylä kaupaleen
onko se agrolooki akronoomi koulussa ol aikonaa sillon kun hällä ol piässä piettävee suositus uni myssy
Sulla taisi jäädä koulut käymättä.Et ole oppinut ainakaan kirjoittamaan.
kierto kouluu kävin kun en kannatusta halunnu enkä hakenu enkä sotketunu toiste asioihin isä sano pooka jos et mitä kunnolla osaa tehä elä tie mitää kaikki kehu sinukaa
MINUN PITI AUTTO RINTAMA VETERAANII KOULUN JÄLÄKEE MUUTEN EI OIS PIÄTÄ SILITELTY <niiku mikalta tukkakii lähtenä laki alla
Minkähän takia pitää näyttää vielä tuo tyhmyys kontiolahden kunnan ehdotuksilla, että kajaantielle 60 kympin rajoitukset ja vieläpä julkisesti.Ei ne elyn johto voi muuta kun nauraa nuille hölmöläisille.
No tietysti voihan sitä unelmoida, jos on pienenä kasvatettu pahvilaatikossa ja kerranpäivässä annettu remelistä eikä ole aikuisenakaan, päässyt tutustumaan ulkomaailmaan.
Ja asijantuntijoiden parasta A- luokkaa on nuo kokoomus varavaltuutetut, jotka pyrkii sorkkimaan, joka asijoo, jonka syönniltään ehtii ! Mistä lie se kaikki viisaus laskeutunu yhteen piähän! Ja piirin puheenjohtajoo viijään kuin mätee kukkoo!
En epäile yhtään etteikö Kontiolahti ole kunta kuin unelma, niille jotka siellä kunnanhallituksessa huseeraa ja valtaa pitää.
Mutta jopa alkaisivat hekin kuntaa moittia jos siellä valta vaihtuisi ja heidän hillotolppansa kaatuisi.
"imagokunta" - miksi jotkut saavat yhteisvoimin pilata "kaikkien" maineen ?
ONHAN REINIKAINEn kirkon kirkon miehettii töppäily kautta aikaan rippi leirillää
Miksi he sitä haukkuisivat,kun maakunnan paras kunta kaikilla mittareilla. Mutta kyllähän tuo yksi kokoomuksen varavaltuutettu haukkuu kaikkea mitä kunnassa tehdään, ei kelpaa mikään vaan kaikki vituttaa. On näköjään sen asenteen imenyt äidin ja kenties isänkin maidostaan. Potkii omaa piirin puheenjohtajaa nilkoille koko ajan ja kaikesta. Luuleeko, että hänen vasemmistolaisella asenteellaan ja teoilla kunta voisi paremmin. Ei varmasti! Nytkin toimii yleishyödyllisen matkailutoimintaa harjoittavan yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana, joka kuppaa kymmenien tuhansien kunnan avustukset vuosittain, mutta kauhealla älämololla haukkuu muuta kunnan elinkeinopolitiikkaa. Vaikka malka on omassa silmässä, jopa kaikissa.
Matkaaja näköjään saanut kunnolla naamaansa, ei auttanut judo otteet :D
Kuvittelee että menee tapon yrityksenä :D sanotaanko näin että ei yllättänyt miten käy kun katsoo hänen kommentointiaan täälläkin.
Ei ole karatesta ollut apua kun on naama rutussa
Olen täysin samaa mieltä täällä voi rikkoa yksityistielakiakin mennen tullen tieavustukset juoksee vaikka ajokieltokylttejä on ripoteltu sinne tänne. Mettä kaajetaan pyynöstä jotta näkee kulttuurimaiseman pilanneitten talojen maisemaikkunoista paremmin veteen, kun ollaan niin jumalan kansaa. Kaikki muu pelaa Kontiolahdella mutta kaavoitus ja maankäyttö ei. Lakia rikotaan jotta saahaan kaverille lokosat oltavat, muista kuntalaisista välittämättä. Seuraavaksi menee lihoiksi Varuskuntarannan virkistysalueet, ja järvinäköalalla tietty. Masteryhtiöläisillä on omat uudet suunnitelmat, varuskuntakaupat meni siltä sivu suun kun kunta käytti etuosto-oikeuttaan, mutta nyt heidän hyvä veli verkosto on tuhoamassa tuon alueen ensisijaisen idyllin ja sen matkailullisen vetovoiman.