Eilen, 3.4. räjähti kaksi pommia Pietarin metrossa.
Ylen uutisissa käsiteltiin pitkään ja monipuolisesti asiaa.
Huikea kummallisuus paljastui kun haastattelussa oli venäjänkielisen toimituksen nuori naistoimittaja. Hän kertoi metron metallinpaljastimista, joiden läpi voi kulkea tai sivuuttaa.
Pomminkantajille tarjotaan näin helppotilaisuus räjäytyksiin. Tuollainen ratkaisu ei voi olla muuta kuin aito typeryys. Silotellaanko terroristien tuhon tietä tai tehdäänkö kokeilua.
Metallipaljastimen läpi kulkeva paljastuu ja hälytyskellot soivat.
Paljastimen ohi kulkevat saavat viedä pomminsa turvassa valvonnalta. Ei nyt sentään! Hälyttimen ohi kulkijoitakin takuulla valvotaan. Suoritetaan kuin luotettavuusmittausta ja kaikki kuvataan testimielessä.
Pomminkantajia on siis teoriassa aivan murto-osa matkustajista ja niitäkin valvotaan.
Räjähdysten tekijöinä voi nähdä vaikkapa katkerat ukrainalaiset. Venäjän kieltä puhuvina ja näiden näköisinä, nämä voivat soluttautua mukaan kuin huomaamatta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Lähellä on jo terrorismi tulossa Helsinkiin. Vierastaistelijoiksi lähteneitä on jo palannut ja vasta nyt mietitään, voisiko estää maahan tulo. Vihervassurit taatusti vastustaa, Isis-taistelijoiden ihmisoikeuksiin vedoten. Jo nyt on valtavan kalliit hoito-ohjelmat vireillä. Sellaiseen aina rahaa löytyy, omien eduista voi aina tinkiä.
Muoviräjähteet ei kilauta metallinpaljastinta.
Lisääkö vaan tätä ainesta Suomeen, suvakit ei päästä karkotetettujakaan lähtemään. Poliisia estettiin viemästä afganistanilaisia karkotettavia lentokoneeseen. Kehtasivat levittää vielä vääriä tietoja että olisi naisia viimeisillään raskaana. Siellä omassa maassa sitä väkeä kyllä tarvitaan, ei täällä. Milloin sota ja köyhyys on alkanut olla automaatti päästä turvapaikanhakijana toisen maan sosiaaliturvan piiriin ? Ei mikään ihmisoikeussopimuskaan sellaista tunne, eikä varsinkaan kansainvälinen laki. Suvakit siis rikkovat lakia myös.
Miten saa yhteen viestiin noin paljon pelkkää roskaa ????
Metroasemilla käytettävien metallinpaljastimien on pakko olla kalibroitu niin, etteivät ne paljasta jokaista parin kolmen miljoonan päivittäisen matkustajan henskeleitä tai kolikkoa, muutenhan metro ruuhkautuisi täysin. Antanee selvän kuvan automaattisen valvonnan rajoitteista,