miksi poliisin tarvitsee luotiliiveihin suojautuen sihdata huvipuistossa kävijöitä metallinpaljastimella, löytyy kun muistelee mitä puistossa on aiemmin tapahtunut.
"Nuorisoa" on jouduttu poistamaan puistosta useiden partioiden voimalla.
Kehitys kehittyy ja kulttuuri rikastuu. Aikanaan puistossa käyvä poliisi joutuu turvautumaan panssaroituihin miehistönkuljetusvaunuihin ja pomminpurkurobotteihin.
Ellei jotakin niin traagista ehdi tapahtumaan, että puisto suljetaan lopullisesti.
Turvallisessa vanhassa Suomessa tarvittiin vain poliseja kuskaamaan sammuneita pois juhlapaikoilta. Nyt ollaan siirtymässä terrori-iskun tekemien ruumiden kuljetukseen pois juhlapaikoilta. Että silleen.
Avautuminen poliisista: ”Pelkään pahoin, että kohta Suomen kaduille tulee sotilaita”
Kotimaa | Poliisi
Suomen poliisijärjestöjen liitto SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen kirjoittaa liiton blogissa, että vastaanottokeskusten sijoittaminen harvaan asutuille alueille on ongelmallista.
Suhonen viittaa Ilta-Sanomien juttuun, jonka mukaan turvapaikanhakijoihin liittyvät rikosepäilyt ovat kasvaneet merkittävästi.
- Vastaanottokeskuksia on sijoitettu ympäri Suomea, myös harvaan asutuille alueille. Siellä on perinteisesti jouduttu odottamaan sen yhden ja ainoan poliisipartion paikalle saapumista pahimmillaan tuntikausia. Tukipartio on yleensä toteutumaton haavekuva, Suhonen kirjoittaa.
- Tämän pitäisi ohjata myös vastaanottokeskusten sijoittamista. Kun tiedetään niihin liittyvät ongelmat, sijainnin pitää olla siellä, mistä apukin löytyy nopeasti. Tämä on kaikkien etu, niin maahanmuuttajien kuin viranomaistenkin, hän jatkaa.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kertoikin viime viikolla, että joitakin vastaanottokeskuksia tullaan sulkemaan turvallisuushuolien ja poliisin kannalta virheellisten sijoituspaikkojen vuoksi. Suljettavia keskuksia ei vielä tiedetä, mutta Orpo mainitsi Iltalehden mukaan keskukset, jotka ovat poliisitoiminnan kannalta liian eristyksissä. Lisäksi valmisteilla on lakimuutos, joka mahdollistaisi vartijoiden työskentelyn vastaanottokeskusten sisällä.
Yrjö Suhosen mukaan poliisin työturvallisuutta heikentäviä päätöksiä oli tehty jo ennen turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymistä. Hän myös muistutttaa, että poliisien määrää ei voi nopealla aikataululla lisätä, sillä poliisin koulutus kestää kolme vuotta.
- Pelkään pahoin, että kohta Suomessa kaduille tulee Ranskan mallin mukaisesti sotilaita. Ammattitaidon ja osaamisen kannalta sekin on parempi kuin tehtävien jakaminen siviileille täydennyspoliisijärjestelmän kautta, Suhonen kirjoittaa.
- Jälleen kerran Suomi herää liian myöhään. Hallituksen ja eduskunnan on turha sanoa, etteikö olisi varoitettu, Suhonen toteaa.
LUE MYÖS: Helsingin poliisi: ”Puskaraiskauksissa piikki”
0Äänestä
rahanahneus
Tässä menee kyllä kehitys väärään suuntaan.Ihmiset lakkaavat käymästä näissä paikoissa jotka lopulta suljetaan.Kaikki tietää todellisen syyn tähän touhuun, mutta eliitti haluaa pitää rahahanat auki kansan kustannuksella.
0Äänestä
antaatullavaan
onko iskulause muuttunut että annetaan pelolle valta , en pysy perässä tässä eipäs juupas touhussa
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
miksi poliisin tarvitsee luotiliiveihin suojautuen sihdata huvipuistossa kävijöitä metallinpaljastimella, löytyy kun muistelee mitä puistossa on aiemmin tapahtunut.
"Nuorisoa" on jouduttu poistamaan puistosta useiden partioiden voimalla.
Kehitys kehittyy ja kulttuuri rikastuu. Aikanaan puistossa käyvä poliisi joutuu turvautumaan panssaroituihin miehistönkuljetusvaunuihin ja pomminpurkurobotteihin.
Ellei jotakin niin traagista ehdi tapahtumaan, että puisto suljetaan lopullisesti.
Tässä toimiva linkki:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/linnanmaen-jykevat-turvatoimet-ihmetyttivat-poliisi-ei-erityisuhkaa/6412652
Turvallisessa vanhassa Suomessa tarvittiin vain poliseja kuskaamaan sammuneita pois juhlapaikoilta. Nyt ollaan siirtymässä terrori-iskun tekemien ruumiden kuljetukseen pois juhlapaikoilta. Että silleen.
Tätäkö halusimme lapsillemme?
Avautuminen poliisista: ”Pelkään pahoin, että kohta Suomen kaduille tulee sotilaita”
Kotimaa
|
Poliisi
Suomen poliisijärjestöjen liitto SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen kirjoittaa liiton blogissa, että vastaanottokeskusten sijoittaminen harvaan asutuille alueille on ongelmallista.
Suhonen viittaa Ilta-Sanomien juttuun, jonka mukaan turvapaikanhakijoihin liittyvät rikosepäilyt ovat kasvaneet merkittävästi.
- Vastaanottokeskuksia on sijoitettu ympäri Suomea, myös harvaan asutuille alueille. Siellä on perinteisesti jouduttu odottamaan sen yhden ja ainoan poliisipartion paikalle saapumista pahimmillaan tuntikausia. Tukipartio on yleensä toteutumaton haavekuva, Suhonen kirjoittaa.
- Tämän pitäisi ohjata myös vastaanottokeskusten sijoittamista. Kun tiedetään niihin liittyvät ongelmat, sijainnin pitää olla siellä, mistä apukin löytyy nopeasti. Tämä on kaikkien etu, niin maahanmuuttajien kuin viranomaistenkin, hän jatkaa.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kertoikin viime viikolla, että joitakin vastaanottokeskuksia tullaan sulkemaan turvallisuushuolien ja poliisin kannalta virheellisten sijoituspaikkojen vuoksi. Suljettavia keskuksia ei vielä tiedetä, mutta Orpo mainitsi Iltalehden mukaan keskukset, jotka ovat poliisitoiminnan kannalta liian eristyksissä. Lisäksi valmisteilla on lakimuutos, joka mahdollistaisi vartijoiden työskentelyn vastaanottokeskusten sisällä.
Yrjö Suhosen mukaan poliisin työturvallisuutta heikentäviä päätöksiä oli tehty jo ennen turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymistä. Hän myös muistutttaa, että poliisien määrää ei voi nopealla aikataululla lisätä, sillä poliisin koulutus kestää kolme vuotta.
- Pelkään pahoin, että kohta Suomessa kaduille tulee Ranskan mallin mukaisesti sotilaita. Ammattitaidon ja osaamisen kannalta sekin on parempi kuin tehtävien jakaminen siviileille täydennyspoliisijärjestelmän kautta, Suhonen kirjoittaa.
- Jälleen kerran Suomi herää liian myöhään. Hallituksen ja eduskunnan on turha sanoa, etteikö olisi varoitettu, Suhonen toteaa.
LUE MYÖS: Helsingin poliisi: ”Puskaraiskauksissa piikki”
Tässä menee kyllä kehitys väärään suuntaan.Ihmiset lakkaavat käymästä
näissä paikoissa jotka lopulta suljetaan.Kaikki tietää todellisen syyn tähän
touhuun, mutta eliitti haluaa pitää rahahanat auki kansan kustannuksella.