Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mistä johtuu, ettei mies laukea?

Mies on viisikymppinen. Meilä on ollut seksisuhde muutaman vuoden ajan. Miehen kalu on aika kookas ja hän käyttää penisrengasta. Ilmeisesti siksi, että seisoo paremmin, koska ei tahdo pysyä kunnolla kovana. Meno on ollut aina kiihkeää ja mies on aina saanut orgasmin tai kaksi.

Nyt tapaamisessamme oli pitkä tauko, yli vuoden. Seksi tuntui edelleen hyvältä, mutta mies ei lauennut, vaikka sekstailtiin ainakin 5-6 kertaa yön aikana. Oli juonut jonkin verran alkoholia. Johtuuko laukeamattomuus alkoholista vai onko tiedossa pysyvämpikin vaiva?
222140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Voihan tuo laukeamattomuus johtua monestakin jutusta, kuten stressistä, kiireestä , huolista, kiihotuksen puutteesta jne. Kerroit , että suhteessanne on ollut pitkä tauko. Miesystäväsi on varmaankin tyydyttänyt tänä aikana paljolti itse itsensä. Kestänee varmaan jonkin aikaa, että hän tottuu taas siihen, miltä seksi tuntuu naisen kanssa. Olisiko niin, että laukeamattomuus on suurempi ongelma Sinulle kuin miesystävällesi? Neuvoni on, että rentoudu ja nauti seksistä!

Äänestä

Todennäköisesti laukeamattomuus on minulle suurempi ongelma. Mies tykkää kuulla, kun nainen voihkii orgasmin kourissa ja siitä hän ainakin sai nauttia. Minulle orgasmi on juuri se asia, mikä houkuttelee seksiin ja uskon sen olevan miehillekin tärkeä osa seksiä. Varmasti mieskin kokee seksin puutteelliseksi, jos ei itse laukea.

Äänestä
  • Kirjoitat, että orgasmi on juuri se asia, mikä houkuttelee Sinut seksiin ja uskot sen olevan miehillekkin tärkeä osa seksiä. Orgasmin saaminen yhdynnässä on tietenkin aivan ihana ja nautinnollinen juttu, mutta orgasmi ei tule monelle kovinkaan helposti. Olen aina pitänyt seksistä ja nautin rakastelusta ilman että saisin orgasmia. En vaan muista koskaan saaneeni orgasmia niin, ettei siihen pitäisi nähdä aivan mielettömästi vaivaa. Tämän vuoksi olen mieltynyt pikapanoihin, olo tään jälkeen "saanut ja tyydyttynyt".

    Äänestä

Mulla ainakin on semmonen viinamulkku...pari -kolme paukkua, ja voi naida tuntikaupalla..

Äänestä
  • Tässä taitaa olla vastaus ongelmaan. Mies ei ole lasiin sylkevää sorttia. Olen kuullut, että muillekin alkoholia reippaasti käyttäville on ilmaantunut vastaava ongelma.

    Äänestä

  • nainenkysyy kirjoitti:

    Tässä taitaa olla vastaus ongelmaan. Mies ei ole lasiin sylkevää sorttia. Olen kuullut, että muillekin alkoholia reippaasti käyttäville on ilmaantunut vastaava ongelma.

    Vaikuttaa siihen sekin, jos vastapuoli ei myöskään ole lasiin sylkevää sorttia, tuppaa menemään vaan jyystämiseksi, kun vastapeliä ei oikeasti ole.

    Äänestä

  • nainenkysyy kirjoitti:

    Tässä taitaa olla vastaus ongelmaan. Mies ei ole lasiin sylkevää sorttia. Olen kuullut, että muillekin alkoholia reippaasti käyttäville on ilmaantunut vastaava ongelma.

    Alkoholi ja seksi eivät mielestäni kuulu kyllä yhteen. Meillä mies tissutelee aika usein, eikä näe itsessään mitään ongelmaa juomisesa; ei enää juurikaan seksihaluja eikä seiso enää. Seksielämä meillä täysin lässähtänyt. Harmittaa kun itsellä vielä olis haluja.

    Äänestä

  • nainenvastaa kirjoitti:

    Alkoholi ja seksi eivät mielestäni kuulu kyllä yhteen. Meillä mies tissutelee aika usein, eikä näe itsessään mitään ongelmaa juomisesa; ei enää juurikaan seksihaluja eikä seiso enää. Seksielämä meillä täysin lässähtänyt. Harmittaa kun itsellä vielä olis haluja.

    Vanhan vaimon "lomaa".

    Olen 73v ukko ja kotioloissa liki 70v vaimoni harrastaa seksiä kanssani pari kertaa viikossa.
    Kotona on eri laatuisia juomia mutta jostakin syystä minulle ei maistu.

    Matkoillamme tissuttelen kohtuullisesti. Määrät vähenevät jatkuvasti ja juomat miedontuvat.
    Vaimoni on itse sanonut, että ne ovat hänellekin varsinaista lomaa.
    Vähäinenkin alkoilu heikentää mieskuntoni pieneen osaan normaalista.
    Vaimoni lausuma "lomastaan" on oikeastaan melko loukkaava mutta toisaalta ymmärrettävä.

    Äänestä

Vanhat miehet vaan on ihan toivottomia. Hyvä jos seisoo...

Äänestä
  • Pillerit on keksitty...

    Äänestä

  • seisoo vanhoilla.useat kuuskymppiset ukot ovat tanssittaneet 38v vaimoani ja monesti naiseni on tuntenut vatsaansa vasten kovan kalun.panolle tahtovat.

    1Äänestä

Laukeamattomuus ei ole vaiva vaan opittu taito - kunnnioita sitä!!!

Äänestä
  • Taitoa on laukeamisen pitkittäminen, tosin silläkin on rajansa. Kokonaan siemensyöksyä ja orgasmia vaille jäävä mies on poikkeus, eikä siinä ole kyse taidosta.

    1Äänestä

Olet sä zsiikannu syvemmälle ? Jos se onkin africcalainen panokone ?

Äänestä
  • Nappailee sinisiä,mut ei o kertonu...

    Äänestä

Jos hänellä on toinen?

Äänestä

Mielialalääkkeet eli ssrt lääkkeet aiheuttavat laukeamattomuutta niin miehille kuin naisillekin.

1Äänestä

Itselleni kävi myös niin etten laukea vaimolleni ja tiedän kyllä syynkin siihen. Vaimoni on erittäin rajoitteellinen seksin suhteen ja minä haluaisin vähän muutosta. Kun vaimoa ei kiinnostanut meni yli kuukausikin että sekstailtiin, niin rupesin tyydyttämään itseäni ja saattoi mennä 2-3 tuntia että purkauduin koska siinä pystyi seksiä katsellessa itse määritellä purkautumisen ajankohdan. Tätä kun jatkoin yli vuoden joka päivä, niin nyt ollaan siinä etten saa vaimon kanssa koska kiihotus ei riitä.

1Äänestä

Oletko ajatellut että olisi toinen nainen hänen elämässään?

Äänestä
  • Oletko Pohjanmaalta?

    Äänestä

SSRI eli mielialalääkitys kuten cipramil aiheuttaa laukeamattomuutta niin miehillä kuin naisillakin.

Äänestä

Piilevä diabetes?
Mulla jopon keuliminen väheni ja hinkuttaa sai enemmän kuin ennen mällin irrotamiseksi.
Löytyipä sitten diabetes, pillerilääkitys ei oikein osunut ja keuliminenkin loppui lähes kokonaan.
Mentiin piikki insuliinille ja palautuminen tapahtui. Jopo keulii taas mutta aivan kuin osa herkkyydestä hukassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nainenkysyy kirjoitti:

Mies on viisikymppinen. Meilä on ollut seksisuhde muutaman vuoden ajan. Miehen kalu on aika kookas ja hän käyttää penisrengasta. Ilmeisesti siksi, että seisoo paremmin, koska ei tahdo pysyä kunnolla kovana. Meno on ollut aina kiihkeää ja mies on aina saanut orgasmin tai kaksi.

Nyt tapaamisessamme oli pitkä tauko, yli vuoden. Seksi tuntui edelleen hyvältä, mutta mies ei lauennut, vaikka sekstailtiin ainakin 5-6 kertaa yön aikana. Oli juonut jonkin verran alkoholia. Johtuuko laukeamattomuus alkoholista vai onko tiedossa pysyvämpikin vaiva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu