Kävin tänään ohikulkumatkalla Niemitalon juustolassa kahvilla. Harvinaisen törkyinen paikka; pöytäliinat olivat likaisia ja ryppysiä, tuolin päälliset kuluneita ja likaisia. Koko rakennus ihan laho ja ympäristö täynnä rojua. Kaikista kamalin oli WC. Puolessa kopeista oli lappu "ei käytössä" ja kaikilla pinnoilla paksu kerros silkkaa likaa. Kahvi nyt oli ihan tavallista huoltoasemakahvia, kyllä sitä joi, mutta vihjeeksi voisin antaa, että sitä leipäjuuston kanssa tarjottavaa vaniljakastiketta ei kuulu lämmittää. Eipä tartte toiste mennä.
Niemitalon juustola
Turistietelästä
84718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No eihän ne ole paikat aina jetsulleen mutta kyllä sulla on tainnut olla huono päivä muutenkin. En ole koskaan kyllä huomannut, että se talo olisi jotenkin laho. Mistä sen keksit ja näit sen.
Kulje vaan jatkossa ohi ja mene sinne paskaiseen lahoon kotiisi. Olisi tosiaan mukava nähdä minkälaisessa läävässä nuo ainaiset valittajat asuvat. Pahimpien valittajien olot kun ovat yleensä sieltä perseen syvimmästä päästä.
Kävin tänään. Oli viihtyisää ja hyvät leipäjuustokahvit. Vessassakin kävin kusella ja siisti oli. Ostin mukaan kotiin vielä paketin leipäjuustoa.
Kiva paikka kun kävimmä tänää
No hehheh! Just ennen kuin luin oudon haukkukommentin Niemitalon Juustola - kahvilasta niin olin kertonut kanssamatkustajille, että olipa iso, siisti ja hyvä vessa! Hanatkin kiilsivät eikä mitään hajuja! Pettymys oli, ettei enää Niemitalon juustoa, vaikka isot kyltit mainostavat sitä. Ystävällinen palvelu!
Kyllähän se vähän hankalaa on pienellä porukalla
Vihjeeksi voisin antaa, että tässä yhteydessä se leipäjuuston kanssa tarjottava vaniljakastike nimenomaan kuuluu lämmittää. T. Kaikkitietävä
Vaniljakastike ja leipäjuusto lämmitetään yhdessä uunissa! Jos leipäjuusto tarjoillaan kylmänä, niin mitäpä sitä vaniljakastikettakaan turhaan lämmittämään. T. Aina Oikeassa