Missä kulkee raja

Kun teini-ikäiset sisarukset nukkuvat tilan puutteen takia samassa huoneessa. Tyttö joutuu ootteleen suihkussa aina vaan enemmän odottaakseen itseään kaksi vuotta vanhemman veljen nukahtamista. Tätä jatkuu joka ikinen ilta ja tuo odotusaika vain kasvaa joka päivä pitemmäksi. Lopulta tyttö huomaa veljensä odottelevan häntä jotta voisi ruveta tussuttelemaan huoneen pimennettyä. Mistä on kyse! Tyttö ei siis kuvittele kaikee tota ja sen kuuleminen alkuun tuntui tahattomalta, mutta myöhemmin kuvottavalta. Asiaan tuli ratkaisu vasta sitten kun tyttö ei pystynyt menemään enään olleenkaan siihen huoneeseen ja veli siirettiin nukkuun vanhempiensa seuraan.
3404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kukaan tajua kysymystä...
Tussuttelemaan?

Äänestä
  • Asian eli kysymyksen ydin sinulle tuskin koskaan omin avuin selviää. Unohda koko juttu.

    Ymmärrän aloittajan joutuneen seksuaalisen häirinnän kohteeksi ja joka on ollut traumauttavaa.

    Tällaista on ihmiselo. Vaikeita tilanteita. Ei suoraa tekoa, jonka voisi osoittaa, vaan epäsuoraa häirintää joka todella repii ja ahdistaa rikoksen uhria, koska siihen on vaikea puuttua.

    Mikäli veli jatkossa tekee jotain näkyvämpää, teon jonka seksuaalisuudesta ei voi erehtyä, mene heti poliisin puheille. Vaiikkei asia siitä enempää etenisi oikeusasteeseen, veli on tässä asiassa ikäänkuin kirjattu poliisin tiedostoihin. Tämä voi säikäyttää hänet ja häirintä voi loppua.

    Muutoin saatat joutua kestämään tuota käytöstä jopa koko elinaikasi! Hän saa väärän luulon, että hän voi käyttäytyä kuinka tahtoo, ilman rangaistusta.

    Hän ei saa turmella elämääsi!
    .

    Äänestä

painaako se veli siskon tussua
kuluuko se siitä
saako sisko orkkuja
lentääkö mälli monta kerta viikossa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahalletuntuu1 kirjoitti:

Kun teini-ikäiset sisarukset nukkuvat tilan puutteen takia samassa huoneessa. Tyttö joutuu ootteleen suihkussa aina vaan enemmän odottaakseen itseään kaksi vuotta vanhemman veljen nukahtamista. Tätä jatkuu joka ikinen ilta ja tuo odotusaika vain kasvaa joka päivä pitemmäksi. Lopulta tyttö huomaa veljensä odottelevan häntä jotta voisi ruveta tussuttelemaan huoneen pimennettyä. Mistä on kyse! Tyttö ei siis kuvittele kaikee tota ja sen kuuleminen alkuun tuntui tahattomalta, mutta myöhemmin kuvottavalta. Asiaan tuli ratkaisu vasta sitten kun tyttö ei pystynyt menemään enään olleenkaan siihen huoneeseen ja veli siirettiin nukkuun vanhempiensa seuraan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu