SulleMulle-politiikka loppuu

Kempeleen BisnesNero uhosi viime vaalien alla.Nyt Herra Sipuli kuitenki päätti ylentää Hyvän UskonToverinsa Hannu Takkula Euroopan tilintarkastus tuomioistuimeen.Ja Herra Takkulan koulutus ja työ-ura antavat tukevan pohjan hoitaa kyseistä tilintarkastus virkaa.Onhan Takkulalla kasvatustieteiden maisterin paperit taskussaan ja ollut jopa kolme vuotta ala-asteella opettajana.Ei siis mikään poliittinen "hyvä Kaveri" palkintovirka,vaan nimitys perustui vankkaan työkokemukseen kaupan alalta.
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aikansa PM huseeraa ja keskusta tippuu.

Äänestä

On sipuli röyhkeä lestapaska

Äänestä

Sipilä on tällä hetkellä Suomen vihatuin olento. Ei voi edes mieheksi sanoa. Kaikki keskustelupalstat täyttyy Sipilää arvostelevista kommenteista, viimeisimpänä haukkuminen yltyi Takkulan, uskonveljen sekä sukulaisen suosimisesta. Ei nimitetä pätevintä vaan ns. hyväveli.
Niin se vain Sipilä töpeksii asiassa kuin asiassa.

Äänestä
  • Kun itse päästään valtaan. Silloin politiikoista tulee poliittisen Hyvä-Veli-Ja-Sisko-järjestelmän toimijoita ja toteuttajia.
    Sipilä palkitsi hyväpalkkaisella valtion viralla entisen ministerin, joka oli kotoisin Kuhmosta. Nyt sitten järjesteli Takkulalle viran ilman mitään sopivia ansioita ko. virkaan.
    Petteri Orpo järjestelil kokoomusveljelle - merkonomille - jonkin viran, josta kk-palkkana juoksee 7.000€.

    Paavo Lipponen verokikkaili vaimolleen osa-aikaisen työn ja hallituksen puheenjohtajaksi omaan yritykseensä. Ja Paavon akka nostaa sitä kuuluisaa sopeuttamiseläkettä eduskunassa.

    Törkeää veronmaksajien hyväksikäyttöä. Ahneille ei riitä mikään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SanansaMittainenMies kirjoitti:

Kempeleen BisnesNero uhosi viime vaalien alla.Nyt Herra Sipuli kuitenki päätti ylentää Hyvän UskonToverinsa Hannu Takkula Euroopan tilintarkastus tuomioistuimeen.Ja Herra Takkulan koulutus ja työ-ura antavat tukevan pohjan hoitaa kyseistä tilintarkastus virkaa.Onhan Takkulalla kasvatustieteiden maisterin paperit taskussaan ja ollut jopa kolme vuotta ala-asteella opettajana.Ei siis mikään poliittinen "hyvä Kaveri" palkintovirka,vaan nimitys perustui vankkaan työkokemukseen kaupan alalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu