Jälleen hyvä yleisönosastokirjoitus!

Järviseudun Sanomissa 30.8.17 Yleisönosastokirjoitus "Lappajärven sosiaali-ja terveyspalvelut"
Hyvä, että ne ihmiset, joilla on fakta tietoa tuovat julki näkemyksiään.

Nyt tarvitaan Järviseudulla halua tehdä keskinäistä yhteistyötä!
8489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onneksi on edes niitä! Evijärven ihmiset hohoii!

Äänestä

Attendo on hyvä yhteistyökumppani

Äänestä

Raaseporissa Attendolle yli 350000 euron jättisakko hoivapalveluijen laiminlyönneistä. Niin että sellainen yhteistyökumppani.
Osakkeenomistajat lihovat ja vanhukset laihtuvat.

Äänestä
  • Eikös se ollut juuri Evijärven vanhustenpalvelut, joista kuntayhtymä kaksineuvoisen hoiva-ja hoitopalvelujen johtaja valeheteli henkilöstömitoituksen Aluehallintovirastolle. Vuosia ehti olla alimitoitettu henkilöstö hoitamassa vanhuksia
    ! Avi puuttui asiaan! Eli osataan sitä julkisella puolellakin kieroilla ja valehdella.

    Äänestä

No eipä ne Evijärven kunnan kepu-patutkaan ole mitään välittäneet vaikka koko Antinrinteen kiinteistössä on jo vuosia henkilökunta oireillut kosteusongelmien vuoksi. Ongelmat on olleet lakaistuna homeisen maton alle.
Kunnan kepujohto ei vanhuksista välitä, kuin viikkoa ennen kunnallisvaaleja. Sitten taas unohtuvat vuosiksi.
Se saa hoitaa Evijärven vanhukset, joka sen halvimmalla tekee. Saattepas nähdä.

Äänestä
  • Eikö vastuussa ole myös kuntayhtymä kaksineuvoisen työterveyshuolto ja työsuojelu?

    Tiettyjen kunnalispolitiikkojen puheet kyllä tiedetään. Mukavia puheita ja lupauksia aina ennen vaaleja.... Muistetaan seuraavat vaalit eli Maakuntavaalit!!
    On täysin käsittämätöntä, että vanhuksia pidetään ympäri vuorokauden sisätiloissa, joissa henkilökunta oireileen! Vanhukset oireilee "kuolemalla pois". Tulee erilaisia tulehduksia joihin he sitten kuolevat. Mutta tämähän on tarkoituskin? Päästä eroon kustannuksia tuottavista yksilöistä!
    Vanhusten omaisten pitäisi hommata homekoira, joka tutkisi koko Antinrinteen rakennukset!
    Taitaisi mennä koko pulju kiinni. Sisäilmaongelmaisesta rakennuksesta tulisi ottaa näytteet oikeista kohdista ja oikeanlaiset näytteet. Kunnan tekemiiin tutkimuksiin ei pidä luottaa, ainakaan Evijärvellä.

    Äänestä

Ei toimi yhteistyö järviseudulla vimpeli pahin kanto kaskessa. sehän lopettaa kaiken entisenkin yhteistyön kaikkien kanssa.

Äänestä
  • Ei muuten pidä paikkaansa .Sos ja terveyspalvelut tuotetaan yhteistyössä Alajärven kaupungin kanssa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järviseudunpuolestaevijä kirjoitti:

Järviseudun Sanomissa 30.8.17 Yleisönosastokirjoitus "Lappajärven sosiaali-ja terveyspalvelut"
Hyvä, että ne ihmiset, joilla on fakta tietoa tuovat julki näkemyksiään.

Nyt tarvitaan Järviseudulla halua tehdä keskinäistä yhteistyötä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu