Aika hauska ja kuitenkin ihmetyttävä ajatus syntyi tänään. Henkilö tunnisti minut kuvasta, jonka joku jakoi facebookkiin. Kuvassa ei ollut nimeäni ja kuvan jakaneelle lähetettiin minulle kohdistettu kysymys. Sinut tunnistettiin, tunnetko tämän henkilöä ja mukaan tuli kuva. Olen alle 50 vuotias en mielestäni muistisairas, mutta kuitenkaan en pysty palauttamaan asioita mieleeni, ilman vihjeitä. Tottakai tiedän että olen pois työelämästä minulla diagnosoiden sairauden vuoksi
ja minulla on muistiongelmia. Kohtaan ne vain jos poikkean rutiineista, eli esim poistun keittiöstä kesken ruoan laiton, joku häiritsee minun tekemisiäni, mikä se sitten onkin tms. tai mielenkiintoni kohdistuu kesken tekemiseni milloin mihinkin. Elän siis hetkessä, jokainen päivä tavallaan uutena elämänä, kunnes joku kertoo jotain menneisyydestä. Tämä on minulle normaalia, samoin perheelleni, joka tähän on tottunut.
Minulle ei soita kukaan menneisyyden ystävä. Minulla ei ole omalla nimellä sosiaalisen median tilejä. Enkä pidä yhteyttä kenenkään kanssa.
Tänään siis sain yhteydenoton ja aloin miettimään vastausta kysymykseen, mutta mieleeni tuli vain tyhiiö. Aloin miettimään muita mahdollisia saman ajan henkilöitä, mutta mieleeni tuli taas vain tyhjiöitä tai tavallaan still kuvia jotka eivät jatkuneet mihinkään. Se sai mieleni hetkeksi surulliseksi.
Joku vuosi sitten eräs kohtamaani henkilö sanoi minulle että olen kuin rikkinäinen turha tietokone.
Tieto on siellä jossain tallessa, muistissa tietenkin, mutta sitä ei saa ulos, ilman että sen kaivaa muualta.
Kuitenkaan tämä vika ei näy minusta ulospäin. Jos joku kertoo mitä olen hänen kanssaan tehnyt tai kokenut, olen innoissani ja kuuntelen ja muistan silloin tilanteen tai hetken, mutta jos minun pitää jossain kohtaa jatkaa kerrottua asiaa, alkaa minulla sutimaan tyhjää, enkä pysty etenemään asiassa, vaikka tiedän mitä jatkossa on tapahtunut. Aivan kuin tietokilpailussa kysytyn laulajan
tai laulun nimi on tiedossa mutta et saa sitä mieleesi.
Ulkomailla minä voin elää hetkessä. En törmää ihmisiin, jotka alkavat puhumaan asioita ja odottavat minun tuntevan heidät. Harmi se että en tiedä miten kertoa näille ihmisille että elän tässä hetkessä ja tätä päivää, enkä valttämättä pysty alkamaan menneiden muistelua.
Jos sanon että mukava törmätä näin vuosien jälkeen jne jne, tilanne johtaa siihen että joudun kaiken kertomaan. Jos kerron heti, en saa enää vastausta. En muista mitä vaimoni sanoi tänään, mutta se oli tavallaan että löit sitten taas jauhot suuhun ja se jäi siihen.
Onko muilla ulkosuomalaisilla samanlainen syy viihtyä ulkomailla
ja minulla on muistiongelmia. Kohtaan ne vain jos poikkean rutiineista, eli esim poistun keittiöstä kesken ruoan laiton, joku häiritsee minun tekemisiäni, mikä se sitten onkin tms. tai mielenkiintoni kohdistuu kesken tekemiseni milloin mihinkin. Elän siis hetkessä, jokainen päivä tavallaan uutena elämänä, kunnes joku kertoo jotain menneisyydestä. Tämä on minulle normaalia, samoin perheelleni, joka tähän on tottunut.
Minulle ei soita kukaan menneisyyden ystävä. Minulla ei ole omalla nimellä sosiaalisen median tilejä. Enkä pidä yhteyttä kenenkään kanssa.
Tänään siis sain yhteydenoton ja aloin miettimään vastausta kysymykseen, mutta mieleeni tuli vain tyhiiö. Aloin miettimään muita mahdollisia saman ajan henkilöitä, mutta mieleeni tuli taas vain tyhjiöitä tai tavallaan still kuvia jotka eivät jatkuneet mihinkään. Se sai mieleni hetkeksi surulliseksi.
Joku vuosi sitten eräs kohtamaani henkilö sanoi minulle että olen kuin rikkinäinen turha tietokone.
Tieto on siellä jossain tallessa, muistissa tietenkin, mutta sitä ei saa ulos, ilman että sen kaivaa muualta.
Kuitenkaan tämä vika ei näy minusta ulospäin. Jos joku kertoo mitä olen hänen kanssaan tehnyt tai kokenut, olen innoissani ja kuuntelen ja muistan silloin tilanteen tai hetken, mutta jos minun pitää jossain kohtaa jatkaa kerrottua asiaa, alkaa minulla sutimaan tyhjää, enkä pysty etenemään asiassa, vaikka tiedän mitä jatkossa on tapahtunut. Aivan kuin tietokilpailussa kysytyn laulajan
tai laulun nimi on tiedossa mutta et saa sitä mieleesi.
Ulkomailla minä voin elää hetkessä. En törmää ihmisiin, jotka alkavat puhumaan asioita ja odottavat minun tuntevan heidät. Harmi se että en tiedä miten kertoa näille ihmisille että elän tässä hetkessä ja tätä päivää, enkä valttämättä pysty alkamaan menneiden muistelua.
Jos sanon että mukava törmätä näin vuosien jälkeen jne jne, tilanne johtaa siihen että joudun kaiken kertomaan. Jos kerron heti, en saa enää vastausta. En muista mitä vaimoni sanoi tänään, mutta se oli tavallaan että löit sitten taas jauhot suuhun ja se jäi siihen.
Onko muilla ulkosuomalaisilla samanlainen syy viihtyä ulkomailla
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.