Selkosten viljastaja (Gummerus 2000) sisältää 53 erätarinaa. Kirjan kertomukset liikkuvat kalastuksen, metsästyksen ja eränkäynnin vaiheilla.
Kirjan kaksi päähenkilöä ovat selkosten viimeinen viljastaja Juuso sekä kunnanrakennusmestari Usko Limitys, joka muistuttaa suuresti itse kirjailija Kalle Päätaloa.
Kirjan esittelyssä mainitaan, että " Iijoki-sarjasta tunnistuva esikuvansa on myös näiden kertomusten toisella pääsankarilla Juusolla..."
Mutta tiedätkö, kuka on on Juuson esikuva? Vaikka olen lukenut Iijoki-sarjan läpi, en silti läheskään varmasti osaa sanoa, kuka hän on.
Kirjan kaksi päähenkilöä ovat selkosten viimeinen viljastaja Juuso sekä kunnanrakennusmestari Usko Limitys, joka muistuttaa suuresti itse kirjailija Kalle Päätaloa.
Kirjan esittelyssä mainitaan, että " Iijoki-sarjasta tunnistuva esikuvansa on myös näiden kertomusten toisella pääsankarilla Juusolla..."
Mutta tiedätkö, kuka on on Juuson esikuva? Vaikka olen lukenut Iijoki-sarjan läpi, en silti läheskään varmasti osaa sanoa, kuka hän on.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vaikuttaa, että esittelyn kirjoittaja ei ole itse tutustunut Iijokisarjaan kunnolla. Ei sieltä oikein Juusoa vastaavaa jäärää tule mieleen, vaikka monenlaista ukkoa ja akkaa sielläkin on kuvailtuna.
Yhtä Kallen lapsuudenkodin naapuria, Lahtelassa asunutta Kooti-Ukkoa (Kondrad Vääräniemi) olen vähän arvellut. Ainakin ulkoiset tuntomerkit täsmäävät melko hyvin sekä Kooti-Ukolle ominainen äänekäs puhetapa.
Voi tosin olla, että Juuso onkin Kalle Päätalon yhdistelmä useiden mieshahmojen luonteenpiirteistä ja siten yhtenä henkilönä mielikuvituksen tuote.
"...kunnanrakennusmestari Usko Limitys, joka muistuttaa suuresti itse kirjailija Kalle Päätaloa."
Niissä Usko Limityksestä kertovissa tarinoissa on yhteen kirjaan koottuna eräs paha epäjohdonmukaisuus. Se Uskohan esiintyy välillä minä-muodossa ja toisissa jutuissa taas hän-muodossa.
Ei tainut Kalle näitä tarinoita kirjoittaessaan arvata, että joskus tulevaisuudessa kustantaja rahastaa niillä uudestaan ja lisää ne, käytettyyn pronominiin takertumatta, lyhyistä tarinoista koostetun kirjan täytteeksi.
Voi olla noinkin...
Itse pidän noita Selkosten viljastajan novelleja erittäin mielenkiintoisina. Jokaisessa on jokin jännä juju, yllättävä loppu tai muu sellainen.
Olen iloinen, että ne jutut - jotka on julkaistu kai joskus -60-luvulla eräässä vähälevikkisessä aikakauslehdessä - on koottu yksiin kansiin ja siten kaikkien Kalle Päätalon tuotannon ystäville luettavaksi.
Siinä mitään esikuvia ole ollut. Kaikki Päätalon henkilöt on sepitettä tai kooste useammasta henkilöstä. Nyttemmin on tullut ilmi Päätalon kerskuman rehellisyydenkin olevan vain myytti ja hänen suoraan vääristelleen ja valehdelleen kirjoissaan. Maisteri Repo opetti Päätaloa kolme vuotta kädestä pitäen Ihmisiä Telineillä kirjan kirjoittamisessa. Tärkein oppi henkilöhahmoissa oli - kärjistä, korosta , liioittele. Tämän opin Päätalo sisäisti ja hänen monet henkilöhahmonsa ovatkin koko nautittavia. Todellisuus esim. Iijoki-sarjassa on toinen
Ajattelen hyvin pitkälti samansuuntaisesti noista asioista, kuin sinäkin.
Joku Kalle Päätalon taivalkoskelainen ystävä aivan sieltä lapsuusajoista lähtien - oliko nyt Kurtti-Reino - on esittänyt mielestäni aika uskottavan mielipiteen Päätalon Iijoki-sarjasta: "Jos siitä puoletkaan lie totta..." tai jotakin sinnepäin.
Juurikin näin. Kirjastoissa on e-kirjanakin lainattavissa Ritva Ylösen, Kalle Päätalo Kirjailijan elämä. Kirjassa kerrotaan henkilöhahmojen todenperäisyydestä, ja esim. Kallen vuokraisännän, kirjassa Kuusinen, tytär tyrmää Kallen version vanhemmistaan.
Mitään uutta suurta ja mullistavaa ei Ylönen esiin tuo.
Huomattavinta on edelleen maisteri Repo ja hänen merkityksensää. Vielä Koillismaa sarjaa kirjoitettaessa hän opasti Päätaloa siihen mittaan, että hänen ohjeistaan olisi saanut uuden "Aiotko kirjailijaksi" opuksen.
Ylönen jopa sanoo olevan epäselvää, mikä osa Kallen ensimmäisistä kirjoista oli Repoa, mikä Päätaloa. Tarkoittaisiko tämä sitä, että Repo suoraan kirjoitti Kallen kirjoihin ja hyväksytti muutokset Kallella? Ylönen on ainakin päässyt tutkimaan Päätalon arkistoja.
Rakennustaito-lehdessä 60-luvulla julkaistut Selkosen viljastaja kertomukset osoittavat kuitenkin mielestäni sen, että Päätalo ainakin jo tuolloin hallitsi täysin ammattinsa. Tuskin niitä ammatti-lehdessä kukaan suuremmin editoi. Päätalon kirjallista lahjakkuutta ei kukaan ole kiistänyt. Henkilökohtasisesti pidän hänen parhaana kirjanaan Viimeistä savottaa Kairankävijöineen
"...mikä osa Kallen ensimmäisistä kirjoista oli Repoa, mikä Päätaloa. "
Höpö, höpö. Eiköhän kustannustoimittaja Ville Revolla ollut omissakin töissään tarpeeksi tekemistä.
Että olisi siinä sivussa ideoinut ja kirjoittanut koillismaalaista kyläyhteisöä ja metsätyömisekulttuuria kuvaavaa tekstiä, eli elmää, josta maisterilla ei ollut mitään henkilökohtaista kokemusta.
Kallen kirjat ovat romaaneja, joissa runkona on tietyt todelliset henkilöt ja tapahtumat. Muu on sitten kirjailijan sepitettä. Näin saadaan sujuvaa kerrontaa, tosin toistojen kautta. Näin saadaan aikaan rauhallinen kerronta. Olisi väärin pitää niitä dogumentteina. Siis Iijoki sarja.
Löysinkin itse vastauksen omaan kysymykseeni, kun aloin lukea uudestaan läpi Iijoki-sarjaa.
Sarjan kolmannessa teoksessa Kunnan jauhot kerrotaan, että "Juuso oli pitäjän viimeinen yksinomaan veden- ja metsänviljan pyynnillä elävä mies..."
Hänen korkonimensä oli Hiltu-Juuso (ilmeisesti siis Juuso Hiltunen) ja hän asui Juustokunnaalla, Taivalkosken niskan lähellä olevassa mökissään.
Nyt olen lukemassa Iijokisarjan kirjaa Muuttunut selkonen ja siinä sivulla 350 lukee näin: "Kirkonkylässä asuva Hiltu-Juuso, oikealta nimeltään Jooseppi Hiltunen, on jo pitkälle ikämies..."
Tuo lainaus kuvaa vuoden 1951 kesää, jolloin Päätalo työskenteli Taivalkosken kunnanrakennusmestarina.
Ja lisää mielenkiintoista tietoa Selkosten viljastajan taustoihin: Kalle Päätalo asioi pankinjohtaja Jalavan luona kesällä 1951, jolloin heillä tuli puhetta juurikin Hiltu-Juusosta. Jalava lupasi kertoa Kallelle paljon tarinoita Juusosta, "Pystyn kertomaan sulle yhen päivän juttuja Juusosta. Vanhoja ja Juuso kun on ollu viime kesät minun ahvenongintakaverini."
Tuolloinhan Kalle Päätalo ei ollut vielä julkaissut ensimmäistäkään kirjaa, joten pankinjohtaja Jalava ei osannut aavistaakaan, että hänen riemukkaat muistelunsa päätyisivät ensin pakinoiksi Rakennustaito-lehteen 1960-luvulla ja siitä neljänkymmenen vuoden kuluttua hauskaksi kirjaksi!