Asumistuki häirikkö

Onko taloyhtiön pakko hyväksyä asumaan alivukralaisen, jonka vuokran maksaa sosiaalihuolto?
Talo on yksiyisomistustalo, eikä asunnonomistaja ole saanut myytyä asuntoa haluamallaan hinnalla.
Alivuokralaisella on huume- ja alkoholiongelma, joka vaikuttaa muiden asuntojen arvoon.
14590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eihän kyseessä silloin alivuokralainen ole, jos hän on kerran omistajan vuokralainen. Hän on päävuokralainen silloin.

Äänestä

Taloyhtiöllä ei ole oikeutta päättää siitä millaiselle henkilölle osakkeenomistaja hallinnassaan olevan asuntonsa vuokraa. Eikä se kuulu tippaakaan taloyhtiölle mistä tuo vuokralainen saa vuokrarahansa. Jos vokralainen häiriköi niin jossain vaiheessa ja tietyin edellytyksin taloyhtiö voi ottaa huoneiston haltuunsa.
Muistuttaisin vielä että perättömästä häiriöilmoituksesta voi seurata joko/tai kunnianloukkaussyyte tai läskin tummenemista ja muitakin kivoja yllätyksiä ilmoittajalle. Noita yllätysseurauksia voi tulla siitäkin huolimatta että häiriöilmoitus on aiheellinen. Suosittelen keskittymistä omiin asioihin ja omaan hyvinvointiin ja sen turvaamiseen.

1Äänestä
  • Harvemmin täältä saa lukea näin realistista ja järkevää tekstiä.

    Äänestä

Taloyhtiön hallitus voi pitkään jatkuneen asukkaan häiritsevän käytöksen takia ottaa asunto-osake haltuun ja vuokrata se uudelle vuokralaiselle. Mutta tuohon toimenpiteeseen ei ihan kovin herkällä hallitus ryhdy, vaan taustalla pitää olla hyvin pitkään jatkunut asunnon omistajan ja hänen vuokralaisensa välinpitämättömyys taloyhtiön säännöistä.

Äänestä
  • Mitään ennakkohyväksyntää asunnon vuokraaja ei taloyhtiöltä tarvitse vuokralaisestaan. Ei ole mitään nättöä sellaisesta että jos vuokran maksaa lopulta Kela niin asukas on aina häirikkö.
    Mitenhän on, voiko taloyhtiö ottaa haltuunsa sellaisen osakkaan asunnon joka tekee jatkuvasti perättömiä häiriöilmoituksia muista talon asukkaista? Häiriköintiä on myös perättömät häiriöilmoitukset.

    1Äänestä

Miten taloyhtiö liittyy asiaan? Eikö asunnon omistaja saa vuokrata asunnon kenelle haluaa ilmoittamatta siitä hallitukselle tai yhtiökokoukselle?

Äänestä
  • Saa vuokrata, mutta taloyhtiö voi ottaa asunnon haltuun jos siihen on riittävät perusteet asui siinä sitten omistaja tai vuokralainen ja sen jälkeen häätää asukkaan.

    Äänestä

  • Vuokrata saa kenelle haluaa, lupaa ei tarvitse erikseen kysyä. Isännöitsijällä on kuitenkin ihan hyvä olla tietoa siitä, keitä talossa asuu, onko joku asunto tyhjillään jne.

    Jos asunnossa vietetään muita häiritsevää elämää yhden huomautuksen jälkeen, taloyhtiö voi ottaa asunnon haltuunsa. Tämä vieläpä ihan riippumatta siitä onko häiriön aiheuttaja omistaja itse, tämän vuokralainen tai näiden vieras.

    Meidän talossa asui isossa asunnossa kolme opiskelijatyttöä vuokralaisina. Heille tuli joka ilta hyvin myöhään valtavalla metelillä miesvieraita niin että koko talo heräsi. Asunnon omistaja sai huomautuksen, mutta se ei tehonnut lainkaan. Asunto otettiin taloyhtiön hallintaan, tytöt saivat häädön ja asunto myytiin (halvalla). En tiedä oppiko asianosaisista kukaan mitään.

    Toisenkin tapauksen tiedän. Vanha eläkkeellä oleva äiti antoi juopon ja väkivaltaisen aikuisen poikansa riehua ja meluta luonaan äidin omistamassa asunnossa. Asunto otettiin taloyhtiön hallintaan ja myytiin. Vanha äiti joutui muuttamaan muualle ja uudessa kodissa oli valvonta, ettei poika saanut tulla sinne.

    Kaikkea sitä onkin! Oikeasti.

    Äänestä

  • paljonnähty kirjoitti:

    Vuokrata saa kenelle haluaa, lupaa ei tarvitse erikseen kysyä. Isännöitsijällä on kuitenkin ihan hyvä olla tietoa siitä, keitä talossa asuu, onko joku asunto tyhjillään jne.

    Jos asunnossa vietetään muita häiritsevää elämää yhden huomautuksen jälkeen, taloyhtiö voi ottaa asunnon haltuunsa. Tämä vieläpä ihan riippumatta siitä onko häiriön aiheuttaja omistaja itse, tämän vuokralainen tai näiden vieras.

    Meidän talossa asui isossa asunnossa kolme opiskelijatyttöä vuokralaisina. Heille tuli joka ilta hyvin myöhään valtavalla metelillä miesvieraita niin että koko talo heräsi. Asunnon omistaja sai huomautuksen, mutta se ei tehonnut lainkaan. Asunto otettiin taloyhtiön hallintaan, tytöt saivat häädön ja asunto myytiin (halvalla). En tiedä oppiko asianosaisista kukaan mitään.

    Toisenkin tapauksen tiedän. Vanha eläkkeellä oleva äiti antoi juopon ja väkivaltaisen aikuisen poikansa riehua ja meluta luonaan äidin omistamassa asunnossa. Asunto otettiin taloyhtiön hallintaan ja myytiin. Vanha äiti joutui muuttamaan muualle ja uudessa kodissa oli valvonta, ettei poika saanut tulla sinne.

    Kaikkea sitä onkin! Oikeasti.

    Eli jo yhden aiheettoman häiriöilmoituksen jälkeen häirikkö voi joutua lähtemään.

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    Eli jo yhden aiheettoman häiriöilmoituksen jälkeen häirikkö voi joutua lähtemään.

    Ei voo vaan vasta useiden aiheellisten varoitusten jälkeen kun taloyhtiön yhtiökokous päättää asunnon haltuunotosta. Asunnon omistaja saa sitä ennen useita varoituksia ja kehoituksia asunnossa tapahtuvien ongelmien ja häiriöiden ratkaisemikseksi.

    Äänestä

  • Einytihan kirjoitti:

    Noin teoriassa, mutta käytännössä peli voi olla paljon rumempaa.
    Itse olin asunut tässä kämpässä 20 vuotta, kun yhtäkkiä vuokraisännälleni tuli taloyhtiöltä haltuunottouhkaus, perusteena "kuoriaiset". No, mitään kuoriaisia ei sitten löytynyt, mutta isännöitsijä yritti vielä saada minut ulos haukkuen asuntoni siisteyden ym. pystyyn vuokraisännälleni naamani edessä.

    Vuokraisännälleni asunnon siisteys kuitenkin kelpasi täysin...sitä oli hauska katsoa, kun vuokraisäntäni puolusti minua naamani edessä isännöitsijän savustusyritystä vastaan. Vuokraisäntäni sanoi lopulta, että tämä on kiusausyritys, en irtisano vuokralaistani koska meillä on hyvä suhde ollut jo 20 vuotta.

    Elikkä summa summarum, välillä eivät anna yhtään varoitusta, ensimmäinen yhteydenotto on haltuunottouhkaus. Itse en ole saanut yhtään varoitusta 20 vuoden aikana, silti isännöitsijä yritti haltuunottoa koska haluaa köyhän ulos kantakaupungin kermaperseiden ilmaa pilaamasta. Hän laski sen varaan, että vuokraisäntäni kääntyisi minua vastaan, jos hän sanoisi asuntoa epäsiistiksi kuoriaspesäksi. Ei kääntynyt, ja tässä ollaan yhä. Välit isännöitsijän kanssa ovat hieman viileät. Hän vielä kosti, mutta en kerro miten koska naapurit tunnistaisivat.

    Kovaa peliä Bostonissa.

    Äänestä

Tuota tuota, kun taloyhtiö ottaa asunnon katsomillaan perusteilla hallintaansa, niin tekikö tuon päätöksen yhtiökokous vai riittikö siihen taloyhtiön hallituksen päätös? Kun vanhana ei muista ja sormet eivät jaksa googlata...

Äänestä
  • Ai+nyt+huomasin,+että+167-176+mainitsi,+että+se+on+yhtiökokous.+MUTTA+onko+tehtävä+ylimääräinen+yhtiökokous,+jos+tilanne+katsotaan+niin+kiireelliseksi?+Ja+onko+siinä+oltava+voimassa+ne+ylimääräiselle+yhtiökokoukselle+asetetut+vaatimukset?+Oliko+se+niin,+että+kun+osakekannasta+10%+tai+enemmän+vaatii+ylimääräistä+yhtiökokousta,+se+on+pidettävä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestunutnaapuri kirjoitti:

Onko taloyhtiön pakko hyväksyä asumaan alivukralaisen, jonka vuokran maksaa sosiaalihuolto?
Talo on yksiyisomistustalo, eikä asunnonomistaja ole saanut myytyä asuntoa haluamallaan hinnalla.
Alivuokralaisella on huume- ja alkoholiongelma, joka vaikuttaa muiden asuntojen arvoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu