Suomen rakentavan ja Tanskan repivän merkityksen sekä eliitin yleiseurooppalaisuuden sivuuttaminen on ymmärrettävää nykyRuotsin valtion perustelemiseksi ja kansallistunnon ylläpitämiseksi.
Onhan suurella osalla kansasta juuret esimerkiksi Tanskan valtakunnassa (kuten skånelaiset). Ruotsalaiset tai Ruotsin palkkaamat venäläisjoukot tappoivat kiduttamalla heidän kiinni saamiaan esi-isiä, snabbhaneja (tanskanhenkisiä). Heidänkin historiansa on unohdutettu, kielletty aihe.
Ja pakkoruotsilla juurittiin heidän tanskankielensä pois (toki huonosti onnistuen).
Vieläkin suuremmalla osalla kansasta, vanhimmista ajoista alkaen on suomalaiset juuret.
Suomi on aina ollut yhtenäisempi kuin Ruotsi (vaikka ei ota nykymatuja huomioon). Pelkkä kuningashuone ei juurikaan lisää yhteenkuuluvuutta verrattuna suomalaisten kansana kokemaan ankaraan historiaan. Kaarle XII ja muut hullut kuninkaat pidetään Ruotsissakin nykyään varjossa.
Ruotsalaisten historian vääristymisestä voi kukin tarkastella käydessään meidänkin veroillamme pystytetyssä Uppsalan upeassa tuomiokirkossa. Tarkkailkaa syrjäsilmin ruotsalaisten saapumista pyhimpään, valtakunnan Isän Kustaa Vaasan sarkofagin hallitsemaan hautakammioon.
Kun sarkofagin otsapinnoissa näiden silmiin iskeytyy Suomen suuriruhtinaskunnan, Hämeen, Karjalan ja Savon vaakunat (Skånet ja muut tietysti puuttuvat), useimmat lysähtävät.
Heidät täytyy viedä kainalosta tukien viereiseen pieneen hautakammioon rauhoittumaan.
He eivät pysty palaamaankaan lukeakseen seinätauluilta valtakunnan isän viisasta eropuhetta kansalleen, siis myös meidän edeltäjillemme.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.