syysviimaan lämmuntä juomaa

Punssi: kuuma, aromaattinen, kirpeä (jos hernarilta yli jää)
Suosittu punssina tai yleisemmin boolina tunnettu juomasekoitus on peräisin Intiasta, mutta nykyään se tunnetaan ympäri maailmaa. Kirjailija Friedrich Schiller laati juomalle jopa ylistysrunon.
Englantilaiset merimiehet toivat tämän aromaattisen juomasekoituksen Eurooppaan 1600-luvulla. Juoman kerrotaan olleen erityisen suosittu englantilaisten tory-poliitikkojen keskuudessa. He tutustuivat juomaan Intiassa, jossa siitä käytettiin nimeä pāñc, joka on hindiä ja tarkoittaa lukua viisi. Juomasekoituksen nimeksi vakiintui englannin kielessä punch. Nimi viittaa alkuperäisen reseptin viiteen ainesosaan, jotka olivat vesi, viini, hedelmät, sitruunamehu ja mausteet. Myöhemmin sekoitukseen alettiin lisätä arrakkia, mustaa teetä, limetti- tai pomeranssimehua ja sokeria. Nykyään arrakki, intialainen, maailman vanhimpiin lukeutuva viina, korvataan usein rommilla. Tiettyihin sekoituksiin saadaan oma makunsa esimerkiksi tähtianiksesta, appelsiinista, inkivääristä, vaniljasta tai neilikasta. Viimeisen silauksen lisää vahaamattoman sitruunan mehu tai raastettu kuori. Perinteisesti punssi tai booli tarjoillaan lämpimänä. Juoman ei saa antaa kuumeta kiehumispisteeseen, vaan se on tarkoitus lämmittää varoen, jotta sen maku, aromit ja alkoholi eivät katoa. Juoman voi nauttia myös kylmän raikkaana. Punssi oli 1700-luvulla suosittu kuumana ja kylmänä juomana. Wolfgang Amadeus Mozart maistoi punssia ensimmäisen kerran matkustaessaan Englannissa ja oli mieltynyt juoman niin kylmään kuin kuuman versioon.Inkiväärillä maustettu seljankukka-verbenapunssi
1–2 hengelle
1 saksanpähkinän kokoinen pala tuoretta inkivääriä, 1 mehukas appelsiini (kuori ja 1 dl mehua), 1–2 tähtianista, 2 kokonaista neilikkaa, 2 verbenateepussia, 4–5 rkl seljankukkatäysmehua, 2–3 tl hunajaa, 1–2 tl konjakkia (maun mukaan)
1. Raaputa inkivääristä kuori ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuori puolikkaan appelsiinin pinnasta ohuen ohut kerros. Laita inkivääriviipaleet, appelsiininkuori, tähtianis ja neilikka kattilaan, lisää 2,5 dl vettä ja kuumenna hitaasti kiehumispisteeseen.
2. Ota kattila pois liedeltä, lisää verbenateepussit, peitä ja anna maustua viiden minuutin ajan. Poista teepussit, kaada joukkoon puristettu appelsiinimehu ja seljankukkamehu. Kuumenna seos uudelleen, mutta älä anna sen kiehua. Makeuta hunajalla.
3. Kaada juoma siivilän läpi yhteen tai kahteen kuumajuomalasiin tai kuppiin ja koristele appelsiininkuorella. Lisää konjakkia maun mukaan ja tarjoile heti.
1481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

lämpö_lempi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu