Jumala ja biologia yhtä mieltä avioliitosta

Avioliiton ensisijainen tarkoitus on suvun jatkaminen.
"Ja Jumala siunasi heidät (Aadam ja Eeva), ja Jumala sanoi heille: Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa...." (1.Moos.1:28)
Biologia on tieteenala. joka tutkii mm. Jumalan luomistekoja. Sitä kautta huomaamme, että Jumala on suunnitellut ihmisen sellaiseksi, että tarvitaan kaksi eri sukupuolta olevaa henkilöä, jotta suvun jatkaminen, ja siten myös avioliitto, olisi mahdollista.

Jumalan sana ja biologia ovat tässä asiassa samassa rintamassa ja lyövät kättä toisilleen. Yhdessä ne kumoavat samaa sukupuolta olevien "avioliitot" vääriksi ja luonnonvastaisiksi.

1.3.2017 Suomessa voimaan tullut avioliittolaki on suurta huijausta ja eksytystä.
Jumala ja biologia eivät alistu marssimaan sen tahdissa.

"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät." (1.Moos.1:27)

"Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella aviomiehensä." (1.Kor.7:2)
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mark5 kirjoitti:

Avioliiton ensisijainen tarkoitus on suvun jatkaminen.
"Ja Jumala siunasi heidät (Aadam ja Eeva), ja Jumala sanoi heille: Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa...." (1.Moos.1:28)
Biologia on tieteenala. joka tutkii mm. Jumalan luomistekoja. Sitä kautta huomaamme, että Jumala on suunnitellut ihmisen sellaiseksi, että tarvitaan kaksi eri sukupuolta olevaa henkilöä, jotta suvun jatkaminen, ja siten myös avioliitto, olisi mahdollista.

Jumalan sana ja biologia ovat tässä asiassa samassa rintamassa ja lyövät kättä toisilleen. Yhdessä ne kumoavat samaa sukupuolta olevien "avioliitot" vääriksi ja luonnonvastaisiksi.

1.3.2017 Suomessa voimaan tullut avioliittolaki on suurta huijausta ja eksytystä.
Jumala ja biologia eivät alistu marssimaan sen tahdissa.

"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät." (1.Moos.1:27)

"Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella aviomiehensä." (1.Kor.7:2)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu