Kertokaahan kokemuksia pirkanmaan koirahoitoloista. Kovasti kiinnostaa D-park Kangasalla jonka juuri löysin. Kokemuksia kaivataan myös Luopioisten ja pälkäneen suunnan hoitoloista.
Kokemuksia koirahoitoloista
Heide80
32975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kangasalla Soile Sammalisto hoitaa kotona koiria, eivät ole häkeissä vaan kotona vapaana, mikä on minun mielestäni sosiaaliselle koiralle tosi kiva. Koirat pääsevät aina halutessaan ulkoaitauksiin, ja metsälenkille kerran päivässä. Riitapukarit tms erotellaan sisällä lapsiporteilla tai eri kerrokseen, ulkona eri aitauksiin. Ainakin meidän koiralla toiminut tosi hyvin (löytää yleensä jonkun kaverin, jonka kanssa leikkii aitauksessa), ja muiltakin kuullut vain kehuja. Toki vaatiin sen että koira sopeutuu laumaan.
Meidänkin koira ollut siellä jo monta kertaa kuukauden kerran vuodessa ja jokunen lyhyempi jakso.
On oltu tyytyväisiä ja juuri se ,että ovat keskenään vapaasti ja kotihoito.
Suosittelen lämpimästi.
Oma koirani on ollut Sammalistolla sekä D-Parkissa. Sammalistolla kerran, koirani oli n. vuoden vanha ja hormoonihiprakassa, ei tullut yhtään toimeen muiden kanssa. Ei muutenkaan ole hirveän sosiaalinen, ennemminkin stressaantuu muista koirista, jos niitä on paljon ja ovat vieraita. D-Parkissa ollut monta kertaa, ja siellä on viihtynyt, vaikka olisi muitakin hoidokkeja ollut. Saa kuitenkin olla omassa yksiössään ja mennä halutessaan ulos, ja koiria hoidetaan tosi hyvin. Riippuu koirasta, seurakoiralle sopinee paremmin Sammalisto, esim. metsäkoiralle D-Park.