Klaukkalan kehitys Nurmijärvellä

Klaukkalassa muutaman kuukauden asuneena näyttää aika mukavalta asuinpaikalta. Myöskin Nurmijärven keskustaa katsottiin, mutta 10 kilometrin matka hesasta tuntui pidemmältä enemmän henkisesti kuin kilometrien osalta. Klaukkalantie tietysti pahin ongelma työssäkäyvälle mutta senkin voi kiertää yläkautta.

Pari mielenkiintoista juttua,

HOK olisi halunnut rakentaa Prisman S-marketin paikalle ja louhia 1/3 osan Vaskomäestä vuonna 2007. Vaskomäkeä puolustanut kansanliike keräsi kuitenkin adressiin 650 nimeä ja HOK vetäytyi hankkeesta.

Kohteesta <https://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/594813-klaukkalan-vanha-s-market-halutaan-purkaa-tilalle-jotain-uutta-ja-nykyaikaista>


Wikipediasta:
"kunnan suurin taajama, jossa on kaupunkimaisia piirteitä."

Klaukkalalaisten keskuudessa on mm. sosiaalisessa mediassa levinnyt ajatuksia siitä, että Klaukkala voitaisiin liittää joko Espooseen tai Vantaaseen, johtuen asukkaiden tyytymättömyydestä Nurmijärven kunnan päätöksiä kohtaan. Myös useiden rakennustöiden myöhästyminen kirvoittaa tilannetta.
Kohteesta <https://fi.wikipedia.org/wiki/Klaukkala>



Onko niin jotta maaseutumainen Nurmijärven kylä estää kehityksen enemmän kaupunkimaisessa Klaukkalan "kylässä".
52013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kehitystä on, onpa todella. Toivottavasti yksiöistä, pikkuriikkisistäkin on kysyntää.

"Lehto ja A-Kruunu solmivat sopimuksen kuusikerroksisen vuokrakerrostalon rakentamisesta Klaukkalaan.  A-Kruunulle rakennettavaan taloon Ropakkotielle tulee 39 asuntoa yksiöistä napakoihin perheasuntoihin. Keskipinta-ala asunnoissa on 55 neliötä. " Muut kolme taloa valmistuu samaan aikaan.

https://www.epressi.com/tiedotteet/rakentaminen/nurmijarven-klaukkalaan-rakentuu-yli-300-uutta-asuntoa.html
Vuokrataloja neljä kappaletta Ropakkotielle ja niissä parisensataa yksiötä? Viides talo heti tien varteen kovan rahan asuntoja, pääasiassa yksiöitä.

Kisakujalle valmistuu kerrostalo, liki neljäkymmentä yksiötä.
Ja muita luhtitalo, rivitalo ym. yksiöitä nousee Lepsämäntien varteen.

Ja vielä on suunniteltu Tilkankujan alueelle kerrostalo, valtaosa asunnosta yksiöitä 100:sta asunnosta.

Mistäpä asukkaat ja kun yhteys julkisilla Kivistöön ei olekaan toteutunut ja bussimatka Hesan keskustaan asti kestää tunnin?

Äänestä
  • MAL-sopimuksesta nuo tulee. Se on tosin pääkaupunkiseudun sanelema.

    Äänestä

Koululaispojat heittivät lunta ja jäätä klaukkalan Citymarketin parkkipaikan betonikaiteelta että kolina kuului autoni katosta ja etulasista ajaessani luiskaa ylöspäin.

Pakenivat nauraen paikalta.
Koska tämäkin viesti ilmeisesti poistetaan niin levitän viestini niin
moneen paikkaan ettei sensuuri pysy perässä.

Äänestä

Juu, siitä vaan klaukkalan hapannaamat osaksi espoota. Oppisivat miltä tuntuisi olla espoon todellisena takakylänä :)

Äänestä
  • Sinä varmaankin sitten kuulut siihen ns. Rajamäen mafiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KlaukkalaOnKivaPaikka kirjoitti:

Klaukkalassa muutaman kuukauden asuneena näyttää aika mukavalta asuinpaikalta. Myöskin Nurmijärven keskustaa katsottiin, mutta 10 kilometrin matka hesasta tuntui pidemmältä enemmän henkisesti kuin kilometrien osalta. Klaukkalantie tietysti pahin ongelma työssäkäyvälle mutta senkin voi kiertää yläkautta.

Pari mielenkiintoista juttua,

HOK olisi halunnut rakentaa Prisman S-marketin paikalle ja louhia 1/3 osan Vaskomäestä vuonna 2007. Vaskomäkeä puolustanut kansanliike keräsi kuitenkin adressiin 650 nimeä ja HOK vetäytyi hankkeesta.

Kohteesta <https://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/594813-klaukkalan-vanha-s-market-halutaan-purkaa-tilalle-jotain-uutta-ja-nykyaikaista>


Wikipediasta:
"kunnan suurin taajama, jossa on kaupunkimaisia piirteitä."

Klaukkalalaisten keskuudessa on mm. sosiaalisessa mediassa levinnyt ajatuksia siitä, että Klaukkala voitaisiin liittää joko Espooseen tai Vantaaseen, johtuen asukkaiden tyytymättömyydestä Nurmijärven kunnan päätöksiä kohtaan. Myös useiden rakennustöiden myöhästyminen kirvoittaa tilannetta.
Kohteesta <https://fi.wikipedia.org/wiki/Klaukkala>



Onko niin jotta maaseutumainen Nurmijärven kylä estää kehityksen enemmän kaupunkimaisessa Klaukkalan "kylässä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu