Venterin mukaan 80% geenitutkimuksesta on roskaa

Maailmankuulun geneetikon ja biologin Craig Venterin mukaan jopa 80-90% geenitutkimuksesta on roskaa. Erityisesti populaatiogenetiikan saralla tehdyt tutkimukset ovat vuosikymmeniä olettaneet, että DNA:n geenit ovat jonkinlaisia ajureita tai kontrollereita. Taustalla on typerä evoluutioteorian harhaluulo siitä, että mutaatiot DNA:ssa yhdessä kuvitellun valinnan kanssa johtaisivat jonkinlaiseen kehitykseen.

Todellisuudessa tutkijoilla on vakava ongelma löytää korrelaatiota DNA-jaksojen ja eliön ominaisuuksien/sairauksien välillä. Venter tiedostaa tämän ongelman ja myöntää rehellisesti, että jopa 90% genetiikan tutkimuksista on vääriä. Mutta vedetäänkö niitä pois? Tuskin. Siellä ne jöllöttävät Scholarissa ja Nature:ssa eksyttäen miljoonia tietoa etsiviä ihmisiä.

Ihmisen genomissa on jo 214158 sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota populaatiotasolla. Vuosikasvu oli n. 20000!! Nykytiede ei tunne hyödyllisiä satunnaisia mutaatioita ihmisen DNA:ssa. Tai vaikka niitä olisi yksi tai kaksi, haitallisten mutaatioiden määrä on niin valtava ja lisääntyy niin nopeasti, että evoluutiolle ei ole minkäänlaisia edellytyksiä. Ja mikään kuviteltu valinta ei näytä karsivan haitallisia mutaatioita genomista pois. Ilman korjaustoimenpiteitä ihmiskunnalla on 100-150 sukupolvea aikaa jäljellä.

Kaikki evoluutioteorian perusprinsiipit ovat osoittautuneet valheiksi ja harhaopeiksi. Vakavasti otettavat tiedemiehet kuitenkin ymmärtävät, että kaikki muutos eliöissä perustuu olemassaolevan biologisen informaation epigeneettiseen säätelyyn TAI informaation häviämiseen. Siksi evoluutiolle ei ole olemassa mekanismia.

Linkki ketjussa.
25297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat
Aloittaja
  • Paraskin puhumaan.

    Äänestä

  • Evoluutioteoria ja muut harhaopit eivät kuulu palstan aihepiiriin.

    Ilmoitettu poistoon.

    Äänestä

"Vakavasti otettavat tiedemiehet kuitenkin ymmärtävät..."

Kerro tiedemiehiä, joita sinä otat vakavasti.

Äänestä
  • Aloittaja

  • Aloittaja

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Kuinka monta Steve nimistä tai sen johdannaisen nimistä allekirjoittaa evoluutioteorian paikkaansapitävyyden? Yli 1400 jo tällä hetkellä. Eikä se Steve nimi taida olla kriteerinä tutkijaksi pääsemiseksi.
    https://ncse.com/list-of-steves

    No itsestäsihän sinä vain noilla listoillasi pellen teet. Ja ymmärrät kai mitä tarkoittaa "We are skeptical of claims..." Tieteeseen on skeptisyys sisään rakennettuna. Jos lause olisi muotoiltu, "Evoluutioteoria on mielestämme väärä", olisi allekirjoittajien määrä huvennut varsin pieneksi.

    Äänestä

  • TyhjäArpaTaas kirjoitti:

    Steve+tässä+terve:"Project+Steve+pokes+fun+at+this+practice+and,+because+"Steves"+are+only+about+1%+of+scientists,+it+also+makes+the+point+that+tens+of+thousands+of+scientists+support+evolution."Kuinka+Uuno+pitää+olla,+että+ihan+vakavissaan+postaa+noita+kressulistoja+ja+uskoo+niiden+olevan+validi+todiste+jostain?

    Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Ei vaan nimeä niitä äläkä laita mitään linkkejä. Kai nyt sen verran älykäs olet, että osaat kirjoittaa sellaisten tiedemiesten nimet, jotka sinä otat vakavasti. Eikä kaikkia tarvitse, muutama antanee hyvän kuvan. Ja tietysti laitat heidän koulutuksen ja alansa siihen, että näemme ketkä sinun mielestäsi ovat vakavasti otettavia tiedemiehiä evoluution saralla.

    Äänestä

  • "Physics -- Newton, Faraday, Maxwell, Kelvin, Joule
    Chemistry - Boyle, Dalton, Ramsay
    Biology - Ray, Linnaeus, Mendel, Pasteur, Virchow, Agassiz
    Geology - Steno, Woodward, Brewster, Buckland, Cuvier
    Astronomy - Copernicus, Galileo, Kepler, Herschel, Maunder
    Mathematics - Pascal, Leibniz, Euler"

    Kuka on käynyt kysymässä näiltä mitä mieltä he ovat evoluutioteoriasta? Ei kukaan!

    Aikuisten oikeasti, Tomi, mitä relevanssia esimerkiksi tällä listalla on, kun lähes kaikki siinä mainitut ovat eläneet ennen kuin evoluutioteoria kehitettiin?

    Äänestä

  • RaamattuOnEksytys kirjoitti:

    "Physics -- Newton, Faraday, Maxwell, Kelvin, Joule
    Chemistry - Boyle, Dalton, Ramsay
    Biology - Ray, Linnaeus, Mendel, Pasteur, Virchow, Agassiz
    Geology - Steno, Woodward, Brewster, Buckland, Cuvier
    Astronomy - Copernicus, Galileo, Kepler, Herschel, Maunder
    Mathematics - Pascal, Leibniz, Euler"

    Kuka on käynyt kysymässä näiltä mitä mieltä he ovat evoluutioteoriasta? Ei kukaan!

    Aikuisten oikeasti, Tomi, mitä relevanssia esimerkiksi tällä listalla on, kun lähes kaikki siinä mainitut ovat eläneet ennen kuin evoluutioteoria kehitettiin?

    Linnaeus eli Linnè luokitteli ihmisen isoihin apinoihin. Kumma, jos Tomi hyväksyi hänet listalleen.

    Äänestä

  • jhkjhkhjk kirjoitti:

    Linnaeus eli Linnè luokitteli ihmisen isoihin apinoihin. Kumma, jos Tomi hyväksyi hänet listalleen.

    Tuo ei ollut Tomin oma lista vaan hänen linkistään.

    Äänestä

Tee nyt ROT suurtyö ja laadi ENSIMMÄINEN KRETIONISTISEEN TIETEESEEN perustuva ennuste ihmislajin tuhoutumisesta haitallisten mutaatioiden kumulatiivisen rasituksen alla.
Lähtökohtana voi toimia esittämäsi luvut haitallisten mutaatioiden määrästä ihmisen perimässä ja niiden lisääntymisvauhti.
Suomessakin on jo keskimääräinen älykkyys kääntynyt laskuun joten kiireesti nyt työhön.Onhan todella tärkeää tietää,milloin ihmislaji on rappeutunut elinkelvottomaksi.
Saamme samalla myös tietää,milloin maailmanloppu viimeistään tulee.
Tokihan Jumalakin mieluummin pelastaa täysipäisiä suht normaaleja vanhurskaita kuin kuolaavia ja konttaamalla kulkevia idiootteja...

1Äänestä

Evoluutioteoria ei kuulu palstan aihepiiriin.

Ilmoitettu poistoon.

Äänestä
  • Tuo ei muuten ihan oikeasti ole yhtään hauskaa. Antaisit kreationistien hoitaa itsensä parodioinnin ja keskittyisit kreationismin debunkkaamiseen muin keinoin, niin palstan yleinen sotku vähenisi.

    Äänestä

  • Piruako sinä siinä päsmäröit. Palstan ydin on kreationismi eikä siinä ei ole evolutionismilla mitään sijaa. Todellinen, rehellinen tiede on jo hyvän aikaa tiennyt, ettei ROTin hehkuttama epigenetiikka eroa mitenkään muusta genetiikasta. Populaatiogenetiikka, epigenetiikka, mikä hyvänsä genetiikka on ateistisen evokkitieteen eksytystä, joka on ikävä kyllä saanut ROTinkin eksyksiin.

    Äänestä

  • Kuulemanne rysähdys johtui parodiahorisontin kaatumisesta. Kuka tietää vaikka tuokin olisi tosissaan.

    Äänestä

Kukaan ei näköjään ole vielä puuttunu itse tohon röyhkeään valheeseen, mut ehkä kaikki tajuaa sen sitä olevan. Venter ei sanonu tommosen määrän olevan roskaa, vaan viimeisen sadan vuoden ajalta tommonen määrä julkaistuista artikkeleista on puutteellisia, epätarkkoja, ja virheitä sisältäviä. Se on aivan selvää että näin on, ku vaikka kolkyt vuotta sitten ei ollu mitään mahollisuutta ymmärtää vaikka jotain säätelymekanismeja siten miten ne nykyisin ymmärretään.

Äänestä
  • Viime+aikoina+geenitutkimus+on+valitettavasti+tuottanut+paljonkin+heppoista+"tutkimusta".+Kun+geeni+saadaan+nykytekniikalla+sekventoitua+nopeasti+ja+lähes+automaattisesti,+on+se+poikinut+uuden+hyvin+suositun+tutkimussektorin.++Valitettavasti+jollain+on+vaan+suurempi+kiire+julkaista+kuin+olisi+hyväksi.+Esimerkiksi+dinojen+genomia+väitettiin+saadun+esiin,+joka+oli+täyttä+roskaa,+kuten+Pääbo+ryhmineen+osoitti.++Lisäksi+automaattinen+sekvensointi+yhdistelee+pätkiä+myös+väärin,+jota+kaikki+tutkijatkaan+eivät+tunnu+ymmärtävän+tai+eivät+ehkä+välitä+siitä.+Manuaalinen+tarkastus+on+useimmiten+tarpeen+varsinkin+jos+on+kokonaan+uusi+genomi+kyseessä.+Jos+vielä+geenitutkimukseksi+luetaan+kaupallinen+genomin+luku+ja+sen+yliampuva+analysointi+yksityisille+ihmisille,+lisääntyy+"roskatutkimuksen"+määrä.+Ja+Venter+vetää+sen+tasoista+ryhmää,+että+hänellä+on+varaa+olla+kriittinen+ja+jopa+yliampuva.Jokainen+tieteeseen+perehtynyt+tietää,+ettei+vertaisarvioitu+julkaisu+ole+mikään+laadun+tae.+On+korkealuokkaisia+julkaisuja+ja+vähemmän+korkealuokkaisia.+Syksy+Räsänen+kertoi+mm.+kosmologiaa+sivuavista+lehtien+tiedepalstoilla+julkaistuista+mullistavista+uutisista,+että+niistä+95+%+on+roskaa.Tiede+on+itseään+korjaava+järjestelmä.+Siksi+huonot+tutkimukset+useimmiten+joko+osoitetaan+perättömiksi+tai+vaietaan+kuoliaaksi.++Hyvä+tutkimus+seuloutuu+joukosta+ja+vie+tietämystä+eteenpäin.+Kreationismille+Venterin+lausunto+ei+anna+mitään+tukea.+Huono+tutkimus+on+kuin+haitallinen+mutaatio,+jonka+tieteen+"luonnonvalinta"+karsii+aikanaan+pois.

    1Äänestä

Tottakai+geenitutkimus+on+laadukasta,+mutta+siitä+raportoiminen+ja+tutkimustulosten+evolutioittaminen+on+sitä+bullshittiä.+Jokainen+näkee+omin+silmin+että+tokihan+ihmisen+ja+simpanssin+eroavuus+on+enemmän++kuin+2+%,+mutta+niin+se+vain+on+että+aivottoman+evokin+on+vain+sokeasti+aivopieraistava+itsensä+uskomaan+että+olemme+98%:sesti+geneettisesti+yhteneviä,+heheeh.

Äänestä

Joo,+geenithän+ne+näuttävät+senkin+että+ihminen+ja+kärpänen+ovat+50%:sesti+geneettisesti+yhteneviä.++On+vain+hiukan+vaikea+nähdä+että+missä+se+näkyy?++Hehhehe.++Morfologisesti+vertaillen+se+ei+näy+yhtään+missään.+Paitsi+että+molemmilla+on+silmät+ja+jalat+ja+suu+ja+suolisto++jne.+Heheheh!

Äänestä
  • Jyri on tyhmä. Heheheh !

    2Äänestä

  • Ja suurelta osin samat geenit ohjaavat embryologista kehitystä sekä banaanikärpäsellä että ihmisellä. Erittäin hyvä todiste evolutiivisesta yhteydestä sekin.
    Mutta eihän Jyrillä ole eväitä ymmärtää.

    1Äänestä

Miten spontanisti lisääntyvä geneettinen informaatio voi olla jollaintapaa taantumuksellinen asia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

RaamattuOnTotuus kirjoitti:

Maailmankuulun geneetikon ja biologin Craig Venterin mukaan jopa 80-90% geenitutkimuksesta on roskaa. Erityisesti populaatiogenetiikan saralla tehdyt tutkimukset ovat vuosikymmeniä olettaneet, että DNA:n geenit ovat jonkinlaisia ajureita tai kontrollereita. Taustalla on typerä evoluutioteorian harhaluulo siitä, että mutaatiot DNA:ssa yhdessä kuvitellun valinnan kanssa johtaisivat jonkinlaiseen kehitykseen.

Todellisuudessa tutkijoilla on vakava ongelma löytää korrelaatiota DNA-jaksojen ja eliön ominaisuuksien/sairauksien välillä. Venter tiedostaa tämän ongelman ja myöntää rehellisesti, että jopa 90% genetiikan tutkimuksista on vääriä. Mutta vedetäänkö niitä pois? Tuskin. Siellä ne jöllöttävät Scholarissa ja Nature:ssa eksyttäen miljoonia tietoa etsiviä ihmisiä.

Ihmisen genomissa on jo 214158 sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota populaatiotasolla. Vuosikasvu oli n. 20000!! Nykytiede ei tunne hyödyllisiä satunnaisia mutaatioita ihmisen DNA:ssa. Tai vaikka niitä olisi yksi tai kaksi, haitallisten mutaatioiden määrä on niin valtava ja lisääntyy niin nopeasti, että evoluutiolle ei ole minkäänlaisia edellytyksiä. Ja mikään kuviteltu valinta ei näytä karsivan haitallisia mutaatioita genomista pois. Ilman korjaustoimenpiteitä ihmiskunnalla on 100-150 sukupolvea aikaa jäljellä.

Kaikki evoluutioteorian perusprinsiipit ovat osoittautuneet valheiksi ja harhaopeiksi. Vakavasti otettavat tiedemiehet kuitenkin ymmärtävät, että kaikki muutos eliöissä perustuu olemassaolevan biologisen informaation epigeneettiseen säätelyyn TAI informaation häviämiseen. Siksi evoluutiolle ei ole olemassa mekanismia.

Linkki ketjussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu