Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Peniksen pituus ja siihen vaikuttavat asiat.

Peniksen paksuuteen ja pituuteen voi vaikuttaa itse kukin. Lääkärit ja terveysasiantuntijat ovat vuosikymmeniä toitottaneet ihmisten kysymyksiin, voinko kasvattaa penistäni, vastauksella, et voi. Vuosikymmeniä vastauksena on ollut, et voi, mutta todellisuudessa se on mahdollista. Perusteluna negatiivisille väitteille on ollut periaatteessa se, että miehet eivät alkaisi omin neuvoin ja väärillä keinoin venyttämään peniksiään, koska se johtaisi ylilyönteihin ja vääriin metodeihin. Penis saattaisi myös mennä toimimattomaksi väärillä keinoilla. Yleensä vastauksena kookkaamman peniksen saamiselle, on ollut se, että penis koostuu paisuvais kudoksista, joita ei voi kasvattaa. Totuus on, että mitä tahansa kehon kudosta voi kasvattaa. Afrikassa erään heimon naiset venyttävät alahuuliaan. Monet nuoret meilläkin venyttävät korvannipukoitaan isoillakin renkailla. Itse olen venyttänyt vuosien mittaan esim. kiveksiäni painojen avulla mukaviksi roikkupalleiksi. Netissä niitä kutsutaan nimellä lowhangers. Omani ja muita lowhangerseja voit katsoa, kun laitat hakusanaksi pippelipom googleen. Siellä on myös videopätkä miehestä, joka on venytellyt penistään jo teiniikäisestä lähtien. Koska paisuvaiskudos peniksessä on erilaista, kuin lihas tai iho, on sen muuttaminen esim. pidemmäksi penikseksi vaivalloisempaa, kuin muun kudoksen. Venyttämälläkin sitä saa aikaiseksi, mutta se vaatii pitkän ajan, jopa vuosienkin venytystä. Siihen pitää asennoitua ja ottaa se jokapäiväiseen elämään. Vain harvat pystyvät siihen. Jotta penikseen saadaan pysyviä muutoksia, on venytyksen oltava jatkuvaa. Tämä aiheuttaa sen, että peniksen kudoksien solut jakautuessaan ja uudistuessaan synnyttävät uutta solukkoa ja näin täyttävät ikäänkuin tyhjän tilan. Samaa tapahtuu koko ajan ihollamme, kun verinahkasta työntyy uusia ihosoluja orvasketeen ja lopulta ihon pinnalle, josta me hilseilemme ne tietämättämme taivaan tuuliin, tai saunassa ja suihkussa lattiakaivoon. Esim. sairaalaoloissa geeniperimän vuoksi lyhytkasvuisille ihmisille tehdään jalkojen pidennyksiä. Sääriluut katkaistaan ja jalkaa venytetään sentin verran metallisella ulkoisella venytyslaitteella. Luiden päät alkavat automaattisesti ja geenisääntöjen mukaisesti korjaamaan tilannetta ja alkavat luutua toisiinsa. Joka päivä luita ruuvataan puoli milliä eroon toisistaan ja luut yrittää kuroutua yhteen. Lopulta saavutettua sääreen haluttu mitta, annetaan luiden kasvaa yhteen. Se on kivuliasta, mutta mitäpä ihminen ei tekisi, että saisi olla muiden mittainen. Solutasolla peniksen pidentämisessa ollaan siis samoilla asioilla. Aina kun kudosta venytetään, se luonnostaan myös paksunee. Tämä pätee myös penikseen. Kudos luonnollisesti vastustaa sille epäsovinnaista olotilaa ja pyrkii voimistamaan itseään. Siksi se yrittää luoda ympärilleen niitä soluja, jotka vastustaa peniksen pidentämistä, ja peniksestä tuleekin paksumpi pidennyksen sijaan. Tämä on yksi syy, miksi peniksen pidentäminen venyttämällä on vaikeaa. Mutta jos olet päättäväinen, kuten videoni mies, voit saavuttakin jotain. Mutta aikaa ja kärsivällisyyttä se vaatii. Jotkin peniksen venyttäjät käyttävät apukeinona lihasrelaksantti lääkkeitä. Näitäkin extriim ihmisiä on. Se estää peniksen kudossoluja toimimasta ja penis ottaa venytyksen helpommin vastaan. Näinollen uuttakin solukkoa pidemmälle penikselle muodostuu helpommin. Mutta tässä vielä muutama neuvo peniksen kasvuun. Jos olet lihava, niin kehoitan laihtumaan. Isokin penis nimittäin näyttää pieneltä valtavien vatsamakkaroiden poimuista. Jos olet timmissä kunnossa, niin ajele pois liiat karvat alapäästäsi. Ainakin palleista ja peniksen varresta. Mikään ei ole yököttävämpää, kuin ottaa suihin kuselta haisevalta marjapensaalta. Tämä on myös naisten mielipide. Ja viimeistä ohjetta en voi kylliksi toitottaa. Tee ympärileikkaus. Tämä on vain oma mielipiteeni. On se vaan niin paljon kauniimpi ja selkeempi.
01044
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

pippelipom kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu