http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3811022/Paraisten murhapolttaja pakoilee yha poliisia?ref=readnext
Keskusrikospoliisi ei ole onnistunut vielä selvittämään, kuka poltti kerrostaloasunnon asukkaineen Paraisilla lokakuussa. Poliisilla on kuvaus paikalta paenneesta epäillystä, mutta häntä ei ole tunnistettu eikä tavoitettu.
Keskusrikospoliisi pyysi jutusta vihjeitä kaksi viikkoa sitten.
– Vihjeitä saatiin jonkun verran ja niitä nyt parhaillaan selvitellään, kertoo rikoskomisario Markus Laine.
Hänen mukaansa yleisövihjeiden joukossa on ollut vinkkejä myös siitä, kuka paikalta poistunut mysteerimies voisi olla. Tutkinta ei ole kuitenkaan ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin.
– Ei ole tässä vaiheessa vielä, Laine tunnustaa.
Tuhopoltto tapahtui perjantaina aamupäivällä 27. lokakuuta Paraisten Österbyntiellä. Palaneesta kerrostaloasunnosta löydettiin kuolleena parikymppinen paikkakuntalainen mies. Poliisi on onnistunut selvittämään, että tulipalo sytytettiin asunnon sisäpuolelta. Todennäköisesti uhri ja tekijä tunsivat toisensa.
Tulipalon aikaan rappukäytävästä juoksi mies, jota on kuvailtu 180-185 cm pitkäksi ja tummiin pukeutuneeksi. Poliisi epäilee häntä palon sytyttäjäksi.
Jutun tutkinta oli aluksi Lounais-Suomen poliisin vastuulla, mutta jutun pitkittyessä krp vedettiin mukaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.