Vapaa-ajattelijat ja humanitäärisyys ristiriidassa

Vapaa-ajattelijain Liiton nettisivun "Tavoitteet" alareunassa lukee suurin kirjaimin INHIMILLISYYDEN, JÄRJEN JA MORAALIN PUOLESTA.

Kuinka paljon tämä sitten pitää yhtä heidän Kirkon vastaisen kampanjansa kanssa?
Näyttää pikemminkin siltä, että nämä ovat pahasti ristiriidassa keskenään, koska Kirkko, jota Vapaa-ajattelijat vastustavat, tekee juuri sitä työtä, mitä Vapaa-ajattelijat väittävät kannattavansa.

Kirkon ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Se on ACT-allianssin jäsen, joka muodostaa maailman suurimman ei-valtiollisen avustusorganisaation. Sen budjetti on yli 1,5 miljardia US. dollaria vuodessa.

Kirkon ulkomaanapu on toimittanut katastrofiapua mm. Pakistanin vuoden 2010 tulvan ja Haitin maanjäristyksen uhreille. Se on antanut apua Norsunluurannikon pakolaisille, Filippiinien v. 2013 taifuunin ja Nepalin v. 2015 uhreille. Lisäksi monissa kehitysmaissa tuetaan koulutusta ja autetaan nälkää näkeviä.

4.2.18 alkaa Kirkon yhteisvastuukeräys, jolla torjutaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

Mitä enemmän Vapaa-ajattelijat saavat ihmisiä eroamaan Kirkosta, sitä vähemmän Kirkolla on tuloja ja mahdollisuutta auttaa hädässä olevia ihmisiä. Näin Vapaa-ajattelijoiden Kirkon vastainen kampanja toimii kehitysyhteistyötä ja ihmisten auttamista vastaan katastrofialueilla.
360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vapaa-ajattelijat pitävät parempana ei-uskonnollisten järjestöjen tukityötä, siis esim SPR, Unicef sekä sosten eri jäsenjärjestöt.

1Äänestä
Aloittaja

"Vapaa-ajattelijat pitävät parempana ei-uskonnollisten järjestöjen tukityötä, siis esim SPR, Unicef sekä sosten eri jäsenjärjestöt."

Vielä parempaa on se, että sekä SPR:n ja Unisefin lisäksi myös Kirkko auttaa hädässä olevia.

Äänestä
  • Kirkon ua hukkaa lahjoitusrahoja oman organisaation pyörittämiseen paljon enemmän kuin vaikkapa SPR ja Unicef.
    Parempi olisi, että avustukset menisi mahdollisimman kattavasti avustuskohteen hyväksi, eivätkä jaa lihottamaan kotimaista hallintoa.
    Haluatko että apu menee kohteeseen, vai jää pyörimään kotimaisiin hallintoportaisiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mark5 kirjoitti:

Vapaa-ajattelijain Liiton nettisivun "Tavoitteet" alareunassa lukee suurin kirjaimin INHIMILLISYYDEN, JÄRJEN JA MORAALIN PUOLESTA.

Kuinka paljon tämä sitten pitää yhtä heidän Kirkon vastaisen kampanjansa kanssa?
Näyttää pikemminkin siltä, että nämä ovat pahasti ristiriidassa keskenään, koska Kirkko, jota Vapaa-ajattelijat vastustavat, tekee juuri sitä työtä, mitä Vapaa-ajattelijat väittävät kannattavansa.

Kirkon ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Se on ACT-allianssin jäsen, joka muodostaa maailman suurimman ei-valtiollisen avustusorganisaation. Sen budjetti on yli 1,5 miljardia US. dollaria vuodessa.

Kirkon ulkomaanapu on toimittanut katastrofiapua mm. Pakistanin vuoden 2010 tulvan ja Haitin maanjäristyksen uhreille. Se on antanut apua Norsunluurannikon pakolaisille, Filippiinien v. 2013 taifuunin ja Nepalin v. 2015 uhreille. Lisäksi monissa kehitysmaissa tuetaan koulutusta ja autetaan nälkää näkeviä.

4.2.18 alkaa Kirkon yhteisvastuukeräys, jolla torjutaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

Mitä enemmän Vapaa-ajattelijat saavat ihmisiä eroamaan Kirkosta, sitä vähemmän Kirkolla on tuloja ja mahdollisuutta auttaa hädässä olevia ihmisiä. Näin Vapaa-ajattelijoiden Kirkon vastainen kampanja toimii kehitysyhteistyötä ja ihmisten auttamista vastaan katastrofialueilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu