Seurakuntalainen.fi kertoo "Suomen Raamattuopiston Säätiö on aloittanut yt-neuvottelut - -tavoitteena on vähentää 11-14 henkilötyövuotta. - - koko konsernissa on vakituista henkilökuntaa noin 60, jonka lisäksi tehtävissä on määräaikaisia - -"
Leikkaus on siis suuruudeltaan noin viidennes eli 20 %. Vertailuna evlut kirkon työntekijämäärä tippunee noin 1-2 prosenttia vuodessa.
Leikkaus on siis suuruudeltaan noin viidennes eli 20 %. Vertailuna evlut kirkon työntekijämäärä tippunee noin 1-2 prosenttia vuodessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kansanlähetys on saanut oman YT-kierroksensa pidettyä. Se päätyi vain kolmeen irtisanomiseen, kun työntekijöitä yhteensä on noin 160.
Maallistuminen näkyy myös konservatiivisella sektorilla.