Herätysliikkeiden kannatus lähellä nollaa

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros osoitti kirkon herätysliikkeiden kannatuksen olevan paljon surkeampi kuin he itse luulevat.
Mukaan ei tietenkään kannata laskea silloin tällöin uskossa olevia lestadiolaisia.

He keräsivät kaikki äänensä Ville Auviselle ja saivat silti vain 13% äänistä.
Kun ottaa huomioon että äänioikeutetut olivat kirkon toimijoita, pappeja ja päättäjiä uskovaisimmasta päästä, niin voi olettaa koko kirkon jäsenistön keskuudessa heidän kannatuksensa olevan ehkä 2%.

Ei ole paljon muutoinkaan Suomessa ääriuskovia, kun kirkon ulkopuolella heitä on kai vain toiset 2%.
Ei siis ihmekään kun joku AA-yhdistys on hakannut pari vuotta päätään seinään ja Patmos joutuu kerjäämään testamentteja vanhuksilta kustantaakseen muutaman pastorin suolahoidot Kuolleenmeren rannalla.
TV7 kaatunee joskus Ojareksen eläkerahojen loppuessa ja AlfaTV vetänee kesällä jo viimeisiä tangojaan.
12506
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin. Päinvastaista käsitystähän esiintyy lähinnä täällä kyberavaruuden eräissä kuplissa, missä nuo muutamat vouhottajat saavat toisiaan kompatessaan aikaan sellaista synergiaa, että he ovat kohta valmiita marssimaan johonkin vallankumoukseen. Sillä aikaa täällä reaalimaailman puolella nähdään miten hihhulismin viimeisetkin kekäleet vaipuvat kosmiseen unholaan... ja niin on hyvä.

1Äänestä

>>+Arkkipiispan+vaalin+ensimmäinen+kierros+osoitti+kirkon+herätysliikkeiden+kannatuksen+olevan+paljon+surkeampi+kuin+he+itse+luulevat...+saivat+silti+vain+13%+äänistä+<<Herätysliike+se+on+körtitkin+ja+hehän+hyväksyvät+esim.+uuden+avioliittolainkin.+Eli+ovat+erittäin+liberaaleja.+Mutta+palstan+äärikonservatiivit+ja+fundamentalistit,+jotka+esim.+komppaa+Aa-kerhoa,+kuvittelevat,+että+jokin+mystinen+hiljainen+enemmistö+kansasta+kannattaisi+heidän+äärikonservatiivisia++ajatuksiaan.+Joka+harhakuvitelma+on+tietenkin+pelkkä+tahaton+aivorupsu+tai+tietoinen+vale.++Luoma+sanoo+vihkivänsä+samaa+sukupuolta+olevat+paritkin+avioliittoon,+jos+kirkolliskokous+niin+päättää.+Aito+äärikonservatiivi+ja+fundamentalisti,+kuten+Ville+Auvinen,+ei+moiseen+taipuisi,+eikä+myöskään+äänestäisi+Luomaa+vaan+Auvista.+(toki+toisella+kierroksella+fudut+äänestäisi+mielummin+Luomaa+kuin+Vikströmiä)Arkkipiispanvaaleissa+äänioikeuttaa+käyttäneistä+siis+enintään+13%+voidaan+laske+erittäin+konservatiivisiksi.+Ja+tämäkin++sillä+olettamukselle,+että+jokainen+Auvista+äänestänyt+teki+sen+Auvisen+konservatiivisen+kannan+vuoksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Juu, tarkoitin juuri näitä änkyräkristillisiä herätysliikkeitä kuten Sley ja Kansanlähetys joilta on havaittavissa jäsenistön määrän ja tuen katoamista.

    Parista kirkolliskokouksen istunnosta on saanut havaita että niiden pahimmille saarnoille pistetään sielläkin loppu, esimerkkeinä Nummelan ja Räsäsen puhesaarnat.
    Pahimmat herätysliikkeetkin on kannattajien osalta maallistumassa ja johdon on pakko seurata perässä.

    Äänestä

Raamattu puhuu Jumalan ilmoitukselle uskollisesta jäännöksestä kaikkina aikoina menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Se tulee aina säilymään Jumalan turvassa, koska he haluavat pitää kiinni siitä, minkä Jumala on meille ilmoittanut.

1Äänestä
  • Mitä tässä Jumalalla on tekemistä? Ihmisten diiliähän tämä on.

    Äänestä

"He+keräsivät+kaikki+äänensä+Ville+Auviselle+ja+saivat+silti+vain+13%+äänistä.Kun+ottaa+huomioon+että+äänioikeutetut+olivat+kirkon+toimijoita,+pappeja+ja+päättäjiä+uskovaisimmasta+päästä,+niin+voi+olettaa+koko+kirkon+jäsenistön+keskuudessa+heidän+kannatuksensa+olevan+ehkä+2%."Vähän+erikoinen+johtopäätös+sinulla+tuossa+ylhäällä.+Tuohan+tarkoittaa+että+uskovaisista+on+määräenemmistö+kirkon+työntekijöitä+ja+luottamusmiehiä+kun+prosenttisuhde+on+noinpäin?Eiköhän+asia+ole+juuri+toistepäin+elikkä+maallikkoja+on+moninkertaisesti,+jos+ei+suorastaan+monikymmenkertaisesti+verrattuna+niihin+uskoviin+joilla+on+äänestysoikeus+arkkipiispanvaaleissa.Kannattaa+muistaa+että+aika+suuri+osa+äänestysoikeutetuista,+joilla+on+herätysliiketausta,+äänestivät+jo+ekallakin+kierroksella+Luomaa.+Tässä+hieman+tietoa+sinulle+siitä+miten+paljon+suomalaisissa+herätysliikkeissä+on+väkeä,+noin+karkeasti+arvioiden:Lestadiolaisuuden+eri+haarat+++n.+150+000Evankelisuuden+eri+haarat++n.+25+000Viidesläisyyden+eri+haarat+++++n.+17+000+-19+000Körttiläisyys+++n.+7000+-12+000++Rukoilevaisuus+++n.+3000Muut+luterilaiset+herätysliikkeet++n.+5000Liikkeisiin+kuulumattomat+luterilaiset+uskovaiset++n.+10+000Luterilaiset+vapaakirkot+++n.+2000-3000Hellarit++++n.+60+000-70+000Vapaakirkkolaiset+++n.+30+000Äkkiseltään+arvioituna+Suomessa+on+siis+arviolta+ainakin+n.++300+000+ihmistä+eli+n.+5%+kansasta.Tutkimusten+mukaan+kuitenkin+Jumalaan+ja+kirkon+oppiin+uskoo+ainakin+20-30%+kansastamme.++Nämä+vain+lienevät+usein+sellaisia+jotka+eivät+oikeasti+tiedä+mihin+kirkko+uskoo+eivätkä+jaa+sen+uskoa+mutta+haluaisivat+uskoa+Jumalaan.Sen+sijaan+kaltaisiasi+ääriateisteja+ei+ole+koko+maailman+väestöstä+kuin+korkeintaan+se+0-5+-+2+%

1Äänestä
  • #Sen+sijaan+kaltaisiasi+ääriateisteja+ei+ole+koko+maailman+väestöstä+kuin+korkeintaan+se+0-5+-+2+%+#En+nyt+sanoisi+pekun+kaltaisia.

    1Äänestä

  • ArtoTTTT kirjoitti:

    #Sen+sijaan+kaltaisiasi+ääriateisteja+ei+ole+koko+maailman+väestöstä+kuin+korkeintaan+se+0-5+-+2+%+#En+nyt+sanoisi+pekun+kaltaisia.

    Luvut voi olla hiukan yläkanttiin, muutama silmiin pistävä esimerkki.

    Vuonna 2016 lestadiolaisten määräksi on arvioitu 115 000 josta vanhoillislestadiolaisia valtaosa, noin 90 000. Eikä määrä ainakaan tuosta noussut ole, jäsenmäärä on laskussa.

    Lähde: Jouko Talonen - Lestadiolaisuus muuttuvan ajan paineessa.

    Helluntaiseurakuntiin ja helluntaikirkkoon kuuluu noin 46 000 henkeä.Heidän omien ilmoitusten mukaan.

    Vapaakirkko ilmoittaa 2016 jäsenmääräkseen 16 000 jossa mukana ulkojäsenet ja alaikäiset. Oma ilmoitus tämäkin.


    Mikähän sun lähteesi on vai oletko vain arvioinut määrät ilman mitään lähteitä?

    Jo noiden kolmen liikkeen viralliset luvut ovat 75 000 pienemmät kuin ilmoittamasi.

    Äänestä

  • Meihin "omalla tavalla" uskoviin evankelisluterilaisiin kuuluu vähintään 3,5 miljoonaa ihmistä ja maallistumisen ja rahojen tärkeyden johdosta tuokin luku on kovaa vauhtia hupenemassa.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Meihin "omalla tavalla" uskoviin evankelisluterilaisiin kuuluu vähintään 3,5 miljoonaa ihmistä ja maallistumisen ja rahojen tärkeyden johdosta tuokin luku on kovaa vauhtia hupenemassa.

    "Meihin "omalla tavalla" uskoviin evankelisluterilaisiin"

    Teitä "omalla tavalla uskovia" evankelisluterilaisia ei lasketa uskoviksi lainkaan koska te ette ole uskovaisia. Esim. sinun "uskollasi" ei ole mitään tekemistä evankelisluterilaisuuden sen kummemmin kuin kristinuskonkaan kanssa.

    1Äänestä

  • jäikö.huomaamatta kirjoitti:

    "Meihin "omalla tavalla" uskoviin evankelisluterilaisiin"

    Teitä "omalla tavalla uskovia" evankelisluterilaisia ei lasketa uskoviksi lainkaan koska te ette ole uskovaisia. Esim. sinun "uskollasi" ei ole mitään tekemistä evankelisluterilaisuuden sen kummemmin kuin kristinuskonkaan kanssa.

    Kun kirjoitat jatkuvasti vaihtuvalla nimimerkillä ei sinun "uskoasi" voi mitata millään tavoin ja on vaikea keskustella jos vastapuoli on vain tuntematon "oikeauskoinen" ilman tarkkaa profiloitumistaan mihinkään asiaan.

    Äänestä

Aloittaja

Pari+tutkimustulosta:Jeesusksen+neitseestäsyntyminen+on+kristinuskon+perusoppeja.Vuonna+2013+kirkon+naispapeista+neitseestä+syntymiseen+uskoi+vain+50%+.2011+kirkon+tekemässä+tutkimuksessa+vain+27%+suomlaisista+uskoi+kristinuskon++Jumalaan.Nuo+lukemat+ovat++varmaan+pudonneet+entisestään+muutaman+vuoden+aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulolla10 kirjoitti:

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros osoitti kirkon herätysliikkeiden kannatuksen olevan paljon surkeampi kuin he itse luulevat.
Mukaan ei tietenkään kannata laskea silloin tällöin uskossa olevia lestadiolaisia.

He keräsivät kaikki äänensä Ville Auviselle ja saivat silti vain 13% äänistä.
Kun ottaa huomioon että äänioikeutetut olivat kirkon toimijoita, pappeja ja päättäjiä uskovaisimmasta päästä, niin voi olettaa koko kirkon jäsenistön keskuudessa heidän kannatuksensa olevan ehkä 2%.

Ei ole paljon muutoinkaan Suomessa ääriuskovia, kun kirkon ulkopuolella heitä on kai vain toiset 2%.
Ei siis ihmekään kun joku AA-yhdistys on hakannut pari vuotta päätään seinään ja Patmos joutuu kerjäämään testamentteja vanhuksilta kustantaakseen muutaman pastorin suolahoidot Kuolleenmeren rannalla.
TV7 kaatunee joskus Ojareksen eläkerahojen loppuessa ja AlfaTV vetänee kesällä jo viimeisiä tangojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu