VERISITEET OVAT TÄRKEITÄ LAPSILLE VAAN EIVÄT LASTENSUOJELULLE
SOS-lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhasen tutkimuksessa ’Kuka auttaisi meidän perhettä? Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen’ haastatellut lapset korostivat oman perheen suurta merkitystä. Vanhemmille ei kuitenkaan kerrottu riittävästi huostaanoton purun ehdoista, saatavilla olevista tukimuodoista eikä edes perheen jälleenyhdistämisvelvoitteesta.
Haastatteleminen ei valitettavasti hyödytä lapsia, jos lasten toiveita ja heidän itse nimeämiään muutostarpeita ei tunnusteta eikä kunnioiteta palvelujärjestelmässä ja jos lasten tieto ja tarpeet diskvalifioidaan ja psykopatologisoidaan pelkäksi harhautuneeksi "lojaalisuudeksi vanhemmille". Samalla perusteella voitaisiin diskvalifioida sosiaalityöntekijöiden tieto ja tarpeet harhautuneeksi "lojaalisuudeksi kollegoille ja palvelujärjestelmälle".
Lastensuojelullinen konstruktionismi on valikoivaa; sosiaalityöntekijän huolta, puutteellista vanhemmuutta tai asiakkaiden oletettuja ongelmia ja traumoja ei käsitetä sosiaalisiksi konstruktioiksi vaan objektiivisiksi faktoiksi. Moniulotteiset kysymykset siitä, miten lapsia pitäisi hoitaa ja kasvattaa, muuttuvat psykososiaalisessa diskurssissa yksiulotteiseksi kysymykseksi oikeasta ja väärästä tavasta. Asiantuntijoiden tehtävä on välittää tieto oikeasta edelleen vanhemmille ( Vuori, 2009, 367).
Sijoitettujen koti-ikävä tuntuu olevan valtaisa ongelma lastensuojelun ja sijaishuollon työntekijöille. Heidän strategiansa lasten koti-ikävästä selviytymiseen on lapsen ja tämän vanhemman rankaisun ohella itsensä pitäminen kiireisenä täyttämällä lapsen aikataulu "tekemisellä". Koti- ikävää yritetään vaimentaa laskiaisriehoilla, käsinukeilla, orff-soittimilla, kehoterapioilla ja pysyvän huostaanoton hyväksymiseen tähtäävillä SILTA- ja PERHOS- ryhmillä. Mitä vain kunhan ei anneta perheille yhdessä pysymisen varmistavaa rahaa eikä tarpeenmukaista tukea, jota ilman jopa 85% lapsista jää ennen sijoitusta (HuosTa 2015) ja vanhemmat kokonaan sijoituksen aikana ( LSKL 2013). Jo 10% sijaishoitopaikalle annetusta tuesta mahdollistaisi monen lapsen jäämisen kotiin.
Omituista sosiaalityön lastensuojelututkimuksissa ja opinnäytteissä on myös kritiikitön tukeutuminen psykoanalyysin virheellisiksi todistettuihin olettamiin (esim. repressoitunut muisti) ja sijaishuollon edunvalvojien ja järjestöjen tuottamiin tiedonlähteisiin.
Eläintensuojelututkimuksessa pidettäisiin outona, jos tutkijat tukeutuisivat pääasiassa turkistuottajien materiaaleihin ja selittäisivät bisnestä Raamatulla. Lastensuojelussa sijaishuollon edunvalvojien lähteisiin tukeutuminen ja psykoanalyyttinen selittäminen on kuitenkin pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Lastensuojelussa tosiseikkaselvittelyä tai asiakaspalautetta ei kunnioiteta millään tasolla: ei asiakastyössä, päätöksenteossa, tutkimustoiminnassa tai oikeudenkäytössä.
Kun perhe on pelkkä sosiaalinen konstruktio sen hajottaminen ei merkitse mitään. Suurin osa sosiaalityön tutkimuksesta kaipaisikin välitöntä huostaanottoa.
SIJOITETUN KOTI-IKÄVÄ RATKAISTAAN ADOPTIOLLA JA SITEIDEN KATKAISULLA VANHEMPIIN
Kati Hämäläisen väitöskirjatutkimuksessa lapset ilmaisivat kaipaavansa ja tarvitsevansa eniten juuri biologisia omaisiaan ja juuri näiden osallistumista lapsen elämään lastensuojelu ja sijaishuolto on perinteisesti kokenut tehtäväkseen rajoittaa.
"Verisiteiden merkitys lapsille tuli vahvasti esiin aineistossa, sijaisperhesuhteiden jäädessä ikään kuin niiden varjoon."
”Ne vaan huolehtii musta, ne on vaan sijaisiskä ja sijaisäiti”, sanoi yksi haastateltava sijaisvanhemmistaan. Verisiteisiin perustuva perhe oli lasten näkemysten mukaan oikeampi perhe kuin sijaisperhe. Lapset toivoivat lisää yhteydenpitoa etenkin muualla asuviin sisaruksiinsa. Tutkimus osoittaa, että perhehoidossa(= sijaisperheissä) elävillä lapsilla ei ole kokemusta pysyvästä kodista ja perheestä."
Sijoituksen myötä lapset eivät välttämättä saaneetkaan sijaisvanhempia vaan pelkän sijaisäidin.
"Kadonneiden isien määrä korostui haastateltavieni elämässä. Lastensuojelussa isät eivät ole vain vähemmän huomioituja vaan heitä ei nähdä ollenkaan silloinkaan, kun he ovat läsnä (Brown ym. 2009, 25).
Perhehoitoon sijoitetulla lapsella saattoi olla joissain tapauksissa vain sijaisvanhempi, toisin sanoen sijaisäiti ja sijaisisän rooli lasten elämässä jäi epäselväksi."
Hämäläinen ei kyseenalaista Pelastakaa Lapset ry:n sijoitettujen huostaanottoperusteiden eikä prosessien oikeellisuutta tai lainalaisuutta vaikka hänen käytössään olisi ollut Bo Edvardssonin tutkimusaineisto, jossa tutkija löysi fabrikoinniksi nimeämäänsä asiakirjamanipulointia kaikista tutkimistaan lastensuojelun selvityksistä. STM:n asettama Toimiva lastensuojelu työryhmä totesikin, että "kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet".
..JATKUU
SOS-lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhasen tutkimuksessa ’Kuka auttaisi meidän perhettä? Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen’ haastatellut lapset korostivat oman perheen suurta merkitystä. Vanhemmille ei kuitenkaan kerrottu riittävästi huostaanoton purun ehdoista, saatavilla olevista tukimuodoista eikä edes perheen jälleenyhdistämisvelvoitteesta.
Haastatteleminen ei valitettavasti hyödytä lapsia, jos lasten toiveita ja heidän itse nimeämiään muutostarpeita ei tunnusteta eikä kunnioiteta palvelujärjestelmässä ja jos lasten tieto ja tarpeet diskvalifioidaan ja psykopatologisoidaan pelkäksi harhautuneeksi "lojaalisuudeksi vanhemmille". Samalla perusteella voitaisiin diskvalifioida sosiaalityöntekijöiden tieto ja tarpeet harhautuneeksi "lojaalisuudeksi kollegoille ja palvelujärjestelmälle".
Lastensuojelullinen konstruktionismi on valikoivaa; sosiaalityöntekijän huolta, puutteellista vanhemmuutta tai asiakkaiden oletettuja ongelmia ja traumoja ei käsitetä sosiaalisiksi konstruktioiksi vaan objektiivisiksi faktoiksi. Moniulotteiset kysymykset siitä, miten lapsia pitäisi hoitaa ja kasvattaa, muuttuvat psykososiaalisessa diskurssissa yksiulotteiseksi kysymykseksi oikeasta ja väärästä tavasta. Asiantuntijoiden tehtävä on välittää tieto oikeasta edelleen vanhemmille ( Vuori, 2009, 367).
Sijoitettujen koti-ikävä tuntuu olevan valtaisa ongelma lastensuojelun ja sijaishuollon työntekijöille. Heidän strategiansa lasten koti-ikävästä selviytymiseen on lapsen ja tämän vanhemman rankaisun ohella itsensä pitäminen kiireisenä täyttämällä lapsen aikataulu "tekemisellä". Koti- ikävää yritetään vaimentaa laskiaisriehoilla, käsinukeilla, orff-soittimilla, kehoterapioilla ja pysyvän huostaanoton hyväksymiseen tähtäävillä SILTA- ja PERHOS- ryhmillä. Mitä vain kunhan ei anneta perheille yhdessä pysymisen varmistavaa rahaa eikä tarpeenmukaista tukea, jota ilman jopa 85% lapsista jää ennen sijoitusta (HuosTa 2015) ja vanhemmat kokonaan sijoituksen aikana ( LSKL 2013). Jo 10% sijaishoitopaikalle annetusta tuesta mahdollistaisi monen lapsen jäämisen kotiin.
Omituista sosiaalityön lastensuojelututkimuksissa ja opinnäytteissä on myös kritiikitön tukeutuminen psykoanalyysin virheellisiksi todistettuihin olettamiin (esim. repressoitunut muisti) ja sijaishuollon edunvalvojien ja järjestöjen tuottamiin tiedonlähteisiin.
Eläintensuojelututkimuksessa pidettäisiin outona, jos tutkijat tukeutuisivat pääasiassa turkistuottajien materiaaleihin ja selittäisivät bisnestä Raamatulla. Lastensuojelussa sijaishuollon edunvalvojien lähteisiin tukeutuminen ja psykoanalyyttinen selittäminen on kuitenkin pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Lastensuojelussa tosiseikkaselvittelyä tai asiakaspalautetta ei kunnioiteta millään tasolla: ei asiakastyössä, päätöksenteossa, tutkimustoiminnassa tai oikeudenkäytössä.
Kun perhe on pelkkä sosiaalinen konstruktio sen hajottaminen ei merkitse mitään. Suurin osa sosiaalityön tutkimuksesta kaipaisikin välitöntä huostaanottoa.
SIJOITETUN KOTI-IKÄVÄ RATKAISTAAN ADOPTIOLLA JA SITEIDEN KATKAISULLA VANHEMPIIN
Kati Hämäläisen väitöskirjatutkimuksessa lapset ilmaisivat kaipaavansa ja tarvitsevansa eniten juuri biologisia omaisiaan ja juuri näiden osallistumista lapsen elämään lastensuojelu ja sijaishuolto on perinteisesti kokenut tehtäväkseen rajoittaa.
"Verisiteiden merkitys lapsille tuli vahvasti esiin aineistossa, sijaisperhesuhteiden jäädessä ikään kuin niiden varjoon."
”Ne vaan huolehtii musta, ne on vaan sijaisiskä ja sijaisäiti”, sanoi yksi haastateltava sijaisvanhemmistaan. Verisiteisiin perustuva perhe oli lasten näkemysten mukaan oikeampi perhe kuin sijaisperhe. Lapset toivoivat lisää yhteydenpitoa etenkin muualla asuviin sisaruksiinsa. Tutkimus osoittaa, että perhehoidossa(= sijaisperheissä) elävillä lapsilla ei ole kokemusta pysyvästä kodista ja perheestä."
Sijoituksen myötä lapset eivät välttämättä saaneetkaan sijaisvanhempia vaan pelkän sijaisäidin.
"Kadonneiden isien määrä korostui haastateltavieni elämässä. Lastensuojelussa isät eivät ole vain vähemmän huomioituja vaan heitä ei nähdä ollenkaan silloinkaan, kun he ovat läsnä (Brown ym. 2009, 25).
Perhehoitoon sijoitetulla lapsella saattoi olla joissain tapauksissa vain sijaisvanhempi, toisin sanoen sijaisäiti ja sijaisisän rooli lasten elämässä jäi epäselväksi."
Hämäläinen ei kyseenalaista Pelastakaa Lapset ry:n sijoitettujen huostaanottoperusteiden eikä prosessien oikeellisuutta tai lainalaisuutta vaikka hänen käytössään olisi ollut Bo Edvardssonin tutkimusaineisto, jossa tutkija löysi fabrikoinniksi nimeämäänsä asiakirjamanipulointia kaikista tutkimistaan lastensuojelun selvityksistä. STM:n asettama Toimiva lastensuojelu työryhmä totesikin, että "kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet".
..JATKUU
Vastaukset 3
Vanhimmat
EROTTAMINEN RATKAISUNA KOTI-IKÄVÄÄN?
Hämäläinen (s.123) väittää, että " erityiset syyt ja lapsen edellyttämän hoidon ja huollon tarve voivat johtaa siihen, että sisarukset joudutaan sijoittamaan eri sijaishuoltopaikkoihin, jolloin korostuu lapsen mahdollisuus pitää yhteyttä ja tavata hänelle läheisiä ihmisiä."
Lastensuojeluperheitä vuosia auttaneen Esko Leipälän mukaan sisarusten erottamiselle on paljon raadollisemmat syyt nimittäin raha. "Jos lapsia huostaanotetaan enemmän kuin 2 samasta perheestä, niin lapset hajotetaan kahteen eri hoitolaitokseen. Syy tähän on se, että muutamassa vuodessa kukin lapsista tuo jopa puolen miljoonan euron liikevaihdon hoitolaitokselle. Sosiaalitoimen pitää kohdella sijaishuoltoyrittäjiä tasavertaisesti, joten siinä putkessa sellaista kuin ”lapsen ja perheen etu” ei voi edes ajatella. Yrittäjän etu ja tarkemmin yrittäjien keskinäisestä kateudesta johtuvien ristiriitojen välttäminen sosiaalitoimessa määrää sen, minne puolelle lääniä lapset hajotetaan."
Hämäläinen kirjoittaa ristiriitaisesti, että perhesijoitus käsitetään väliaikaisena vaikka se on todennäköisesti käytännössä pysyvä: "Suomessa perhehoitosijoitus käsitetään väliaikaisena ja lastensuojelulaki (LSL 47§) korostaa huostaanoton väliaikaisuutta, vaikka joissakin tilanteissa se ei todellisuudessa ole väliaikaista vaan lapset asuvat kaikella todennäköisyydellä sijaisperheessä täysi-ikäiseksi saakka, kuten osa aineistoni lapsista myös uskoi tapahtuvan..
Lasten näkökulma sisälsi vahvasti ajatuksen sijaishuollon väliaikaisuudesta, joten lasten näkemys ja sijaishuollon näkemys kohtaavat toisensa ". (Hämäläinen , 2012 , 187- 188 )
Hämäläisen mukaan "keskeistä on, että lasten antamat merkitykset kodille ja perhesuhteille ovat monella tavoin ristiriidassa lastensuojelulain ja käytännön toimenpiteiden kanssa (vrt. Eronen 2012, 102). Ensinnäkin lapset eivät olleet yhteydessä kaikkiin biologisiin perheenjäseniinsä, jotka he määrittelivät itselleen läheisiksi ja tärkeiksi. Lisäksi perhehoitoon sijoitetuilta lapsilta puuttui elämästään pysyvyyden ja jatkuvuuden tunne kodistaan ja perhesuhteistaan. Suomalainen lastensuojelun sijaishuolto on väliaikaista ja välitilassa olemista. Lapsia säilytetään perhehoidossa, osa palaa takaisin entiseen osa ei, mutta lasten tulevaisuus on epävarma. Perhehoidon ensisijaisuus (Sosiaaliportti 2012) laitoshoitoon nähden myös hieman kyseenalaistuu. Perhehoito ei poistanut lasten kaipuuta verisiteisiin perustuvan perheensä luokse. Perhehoito ei taannut pysyvyyttä eikä jatkuvuutta lasten elämässä, kuten ei laitoshoitokaan. Perhehoito sijoitusmuotona ei ole ongelmaton (ks. myös Andersson 2005, 53; Höjer 2006, 81; Sallnäs ym. 2004,143–144, 148.) Perhehoidossa sijaisperhe on perheen korvike, se ei korvaa biologista perhettä vaan se on väliaikainen perhe, ”toistaiseksi perhe”.(mt., 190)
Hämäläinen kertoo, että "biologinen äiti oli kaikista tärkein ihminen lapselle, ja hän sai paikan verkostokartassa ensimmäisellä tasolla. Suhteen ensisijaisuutta osoitti myös se, että lapsi koki biologisen äidin kuuluvan edelleen perheeseensä, lapsi ikävöi häntä ja lapsella oli toive paluusta nimenomaan biologisen äidin luokse". (Hämäläinen, 2012, 129)
Mahdollisia selityksiä lasten koti- ikävään ja ristiriitaiseen tilanteeseen sijaishuollossa voisivat olla esim.
a)Lapset kaipaavat vanhempiaan koska eivät saa pitää näihin yhteyttä -vastoin Lapsen oikeuksien sopimusta ja lastensuojelulakia- riittävästi. Nykyisten muutamaan tuntiin kuukaudessa typistyvien tapaamisten sijaan lasten on annettava tavata vanhempiaan enemmän.
b) Lapset ajattelevat vanhempiaan jatkuvasti koska ovat huolissaan heistä ja havainneet, ettei vanhempia auta kukaan. Vanhempien lastensuojelusta saama tuki on tutkittava ja kehitettävä sellaisia tuen muotoja, että perhe voi pysyä yhdessä.
c) Lapset kaipaavat vanhempiaan ja kotiaan koska huostaanotto saatettiin tehdä turhaan/väärin perustein. Vanhemmissa ja kodin olosuhteissa ei ehkä alunalkaenkaan ollut sellaisia puutteita, että lapsia olisi tarvinnut siirtää sijaishuoltoon.
d) Lapset kaipaavat vanhempiaan ja kotiaan siksi, että kokivat kodin hoivan paremmaksi kuin sijaishuollon. Sijaishuollon olosuhteet ja hoivan laatu tulisi selvittää.
e) Lapset kaipaavat vanhempiaan ja kotiaan koska rakastavat näitä. Lapsilla on oikeus tunteisiinsa ja niiden manipuloiminen on väärin ja vahingollista. Perhehoidon tarkoituksena ei voi eikä saa olla poistaa lasten kaipuuta verisiteisiin perustuvan perheensä luokse.
e) Sen että huostaanotoissa vain sosiaalityöntekijä - eikä lapsi- tuntee helpotusta tulisi johtaa kaikkien tehtyjen huostaanottojen oikeellisuuden ja menettelytapojen tarkistamiseen.
Hämäläinen ei edes harkitse tällaisia vaihtoehtoja. Tutkijan ratkaisu lasten kaipaukseen ja koti- ikävään on- 20 vuotta Lapsen Lapsen oikeuksien sopimuksen ratifioinnin jälkeen kaipausta ja koti- ikävää tuntevien lasten läheissuhteiden tukemisesta luopuminen!
Tämä strategia onkin otettu laajasti käyttöön sijaishuollossa.
LASTENSUOJELU+PELKÄÄ+VERISITEIDEN+VOIMAA
Hämäläisen mukaan "lasten kodille ja perhesuhteille antamien merkitysten tutkiminen osoittaa kiinnostavasti, kuinka lapsi voi toivoa paluuta biologisen perheensä luokse ja kokea sen mahdollisena, kun taas aikuisten näkökulmasta lapsi ei ole voinut enää asua kotonaan. Lapsen näkökulma on siten hyvin erilainen kuin aikuisten".
Tutkijat, jotka osaavat analysoida perheiden puutteita ja lasten ristiriitaisia tunteita ja mahdollisia motiiveja tuntuvat olevan täydellisen sokeita ja kritiikittömiä suhteessaan lastensuojelun palvelujärjestelmään ja erityisesti sijaishuoltoon.
Usko lastensuojelujärjestelmän lainalaisuuteen ja toimivuuteen on suorastaan naivia vaikka jo useiden vuosien ajan on ollut saatavissa kansainvälisesti yhtäpitävää tutkimustietoa ja kanteluviranomaisten, juristien ja kokemusasiaintuntijoiden tietoa ja näyttöä asiakirjafabrikoinnista, hatarin ja laittomin perustein tehdyistä adoptioista ja huostaanotoista, laittomista rajoittamiskäytännöistä, perheen jälleenyhdistämisvelvoitteen laiminlyönneistä, sijaishuollon heikoista tuloksista sekä lapsiin kohdistuvasta väkivallasta sijaishuollossa.
J.P. Roos on kertonut, että ylenkatsova suhtautuminen perheeseen ja lapsen erillisyyden korostaminen keinotekoisin perustein johtaa pahimmillaan siihen, että viranomainen asettaa itsensä lapsen edun määrittelijänä vanhempien (ja lapsen) edelle.. "Kannattaa myös muistaa, että monissa – ellei useimmissa – tapauksissa myös lapset vastustavat aktiivisesti huostaanottoa. Kyse on siis myös heidän tyhmyydestään ja viranomaisen viisaudesta. Lapsen oikeus onkin viranomaisen oikeus".
Monissa sijaishuoltopaikoissa pelätään sijoitettujen lasten koti- ikävää niin paljon, että pienimmätkin kaipauksen tunteet kirjataan sopeutumattomuudeksi ja kaipauksen tunteiden osoittamisesta rangaistaan niin lapsia kuin näiden vanhempia.
Vanhemmat voidaan pakottaa sijoitetun lapsen "turvallisen kiintymyssuhteen" edistämiseen sadistisilla uhkavaatimuksilla ja kiristämällä: "Ellet toimi niin, että lapsesi lakkaa kaipaamasta sinua ja alkaa osoittaa kiintymystä sijaiskasvattajiinsa, estämme hänen koulunsa, terapiansa ja yhteiset tapaamisenne. "
PeLa, SOS- lapsikylä ja monet muut sijaishuoltotoimijat uskovat ja vaativat , että lapsella/nuorella on oltava kiintymyssuhde sijaisperheeseen, ennen kuin hän voi aloittaa koulun tai terapiaprosessin. Vaatimus johtaa usein lasten ja vanhempien laittomiin tapaamisrajoituksiin, lasten koulutuksen ja terapioiden tarpeettomaan viivästymiseen tai laiminlyöntiin ja sijoitusten pitkittymiseen.
Turha ja yhä useammin puuttuvien palvelujen seurauksena tehty kokonaan lainvastainen huostaanotto lapsen tarpeita vastaamattomaan sijaishuoltopaikkaan ei ole mikään "jännittävä, vähän hämmentävä ja tunteikas hetki", kuten SOS- lapsikylän toimitusjohtaja Marja Pajulahti kirjoittaa blogissaan. Valheellinen huostaanottoon johtava rikosepäily ei myöskään ole itsestään korjaantuva "pieni paha" kuten vääriä positiivisia löydöksiä tuottavia kaltoinkohtelun tunnistusohjeita rustaava Eija Paavilainen uskoo- vaan vuosikausien taistelu, joka usein tuhoaa perheenjäsenten terveyden ja toimintakyvyn lisäksi luottamuksen oikeuslaitokseen ja viranomaistoimintaan lopullisesti.
Perhehoidossa vieraannutetun sijoitetun äiti kirjoittaa:
"Lastensuojelun takia menetin työni ja työkykyni. Olen 16-vuotiaasta asti tehnyt töitä ja itse elättänyt itseni ja perheeni. Nyt elän työttömyyskorvauksilla.
On useampi syy, miksi en töihin enää halua mennä. Yksi syy on pojat, jotka asuvat kotona. Jos menen töihin, saanko pitää heitä? Tulenko epäkelvoksi vanhemmaksi? Toinen on se, että en halua enää maksaa yhteiskunnalle verojen kautta tyttäreni täysin mielivaltaista huostaanottoa ja totaalista vieroittamista perheestä ja suvusta. Tämä tulee maksamaan yhteiskunnalle miljoona euroa kestäessään 21:een ikävuoteen asti, kuten hyvin huostaanotto Suomessa jälkihuoltoineen kestää.
Entä mitä on huostaanoton tehnyt sosiaalitoimi tehnyt tänä aikana tukeakseen perhettä tai mahdollistaakseen jälleenyhdistämisen? Ei mitään.
Mitä tukea minä olen saanut siihen, että olen menettänyt lapseni huostaanottobisnekselle? Sanottiin, että mene keskustelmaan jonnekin. Myönnettiin, että sen jälkeen papereihin kirjataan, että äidillä on mielenterveysongelmia.. Lastensuojelu on pelkkää vanhempien vikojen arviointia arvioivan ihmisen mielipiteestä riippuen. Huostaanoton syitä etsien, ei suinkaan perhettä auttaen."
Aiheesta enemmän:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/verisiteet-ovat-tarkeita-lapsille-vaan-ei-lastensuojelulle