Siis käyn terapias puhumassa masennuksesta mut viime kerroil se on ottanu puheeks mun laihuuden ja huomannu et paino on tippunu paljon. En ite oo omasta mielest mitekää laiha ja haluisin vaa enemmä laihuttaa enkä tämän takia haluis puhua senkanssa syömisistä. Ni en oikee tiiä voisinks vaa valehella ja puhuu täyttä sontaa vai pitääks mun sanoa rehellisesti? Kun en millään haluis mihkää seurantaa
Syömisestä puhuminen
mitenkähän
6458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joskus kannattaa jopa valehdella, jotta mielenrauha säilyisi kaikilla osapuolilla.
Eikös se terapia ole silloin aivan turhaa, jos siellä vain valehdellaan.
Hyvä pointti. Voi tosiaan miettiä, onko terapiasta itselle hyötyä, jos laihtuminen on ajatuksissa päällimmäisenä.
Siis en mä muista asioista valehtele muutakun noista syömisistä. En vain halua puhua siitä
Kyllä mä vahvasti suosittelen rehellisyyttä hoitotahoille. Itse olen kertonut syömisongelmistani, mutta faktahan on se, ettei aikuista ihmistä (en tiedä, oletko täysi-ikäinen?) voi pakottaa syömään eikä myöskään ainakaan omalla kohdallani pakkohoidon kriteerit täyty, olisihan mut muuten jo laitokseen taas heivattu. Puhun syömisistä hoitotahoilleni samalla tavalla kuin muistakin asioista. Kun kerroin ensimmäisen kerran näistä, ainoa asia, joka mulle vannotettiin oli, etten missään tapauksessa saisi katkaista hoitosuhdetta. Että tärkeintä on se, että käyn siellä ja vain puhun. Ja siihen pystyin sitoutumaan. Myöhemmin pystyin sitoutumaan, että jos veriarvot yms. muut testit alkaa vaikuttamaan siltä, että olen akuutissa hengenvaarassa, tilanteeseen saa puuttua. Käytännössä kävin labroissa ja ekg:ssä. Käyn myös ravitsemusterapiassa, jossa on punnitus samalla. Sielläkin olen rehellinen. Askeleet eteenpäin mitoitetaan sen mukaan, mihin pystyn sitoutumaan. Rehellisyydessä on se hyvä puoli, että mulle ainakin on jätetty neuvotteluvaraa. Jos en johonkin ehdotettuun pysty sitoutumaan, minä sanon sen. Sitten etsitään jotakin, mihin pystyn sitoutumaan ja katsotaan, miten sen kanssa menee käytännössä. Mua ei ahdista hoitavien tapaaminen, koska salattavaa ei ole. Pelaan avoimin kortein, koska se on ainoa keino saada apua kokonaistilanteeseeni, joka on mielenterveyden puolella ollut erittäin haastava vuosikausia jo ennen tätä syömispelleilyä. Ja tekee hyvää purkaa näitä rehellisesti jonkun sellaisen kanssa, joka ei tuomitse ja joka haluaa auttaa! Jo se puhuminen auttaa. Ei mulla ole vielä painonlasku rauhoittunut yhtään vaikka säännöllisesti puhun näistä hoitotahoilleni. En tiedä, miten hoitoni etenee, mutta ainoa tavoitteeni, johon todennäköisesti pystyn sitoutumaan ja johon haluan sitoutua on rehellisyys hoitotahoille. Ihan turhaa sinne on mennä valehtelemaan. Jos hoitavat eivät ole tilanteen tasalla niin ei ole apukaan tilanteen tasalla. Eli tarjotut menetelmät ja keinot ja työstettävät asiat eivät ole ajantasalla, jos hoitavat eivät tiedä, mikä asiakkaan tilanne oikeasti on. Jos oikeasti haluat apua, ole rehellinen. Itse olen jopa raivorehellinen, koska se on _ainoa keino saada apua juuri siihen tilanteeseen, jossa milloinkin olen_.
Puhu niinkuin itsestä tuntuu. Jos ei huvita puhua syömisestä, älä puhu. Jos jossain vaiheessa muutat mieltäsi, puhu. Tärkeintä että teet sen omalta kannaltasi. Tosin jos asia vaivaa sua hirveesti niin ehkä on helpompi puhua.