Hei!
Etsin kesäkuusta alkaen au pair hommia jostain etelämmästä päin eurooppaa, mutta olen toki avoin matkaamaan myös muuallekkin päin maailmaa!
Olen siis 20 vuotias nuori naisen alku ja valmistun toukokuussa nuoriso ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat kuitenkin hieman auki ja aina on ollut pienenä unelmana lähteä tällaista tekemään eli jos tilaisuus tällaiselle nyt aukeaisi niin kyllä lähtisin! Ammatillisten oppien lisäksi minulle on luontaista tulla lasten kanssa juttuun, omaan hyvän huumorintajun ja paljon mielikuvitusta mitä mielestäni lasten kanssa tarvitsee.
Jos yhtään mielenkiinto heräsi niin pistä vaikka sähköposti tuohon alas niin vastailen ja kerron mielelläni lisää itsestäni.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hej!
Meillä olisi tarve au pairille Tukholmassa elokuun alusta! Perheessä yksi 12v poika ja 2 kissaa.
Ota yhteyttä jos yhtään kiinnostaa, me olemme iloinen ja rento perhe!
Terkuin Paula
Sähköposti; pamsunoma@gmail.com
Moikka, oletko jo loytanyt host-perheen? Meilla olisi myos paikka auki Saksassa. Olemme suomalainen perhe, jossa 7 vuotias tytto hoidettavaksi Aupairille. Mikali olet kiinnostunut, ota yhteytta, niin kerron lisaa! Terveisin Outi. Outi.kukkamaki@gmail.com. Puh. 49 162100838
Ranskalainen yksilapsinen perhe etsii aupairia Pariisin seudulla elokuun lopusta 2018 alkaen.