AVOIN KIRJE LIIKENNE VAKUUTUSYHTIÖILLE

KAIKKI SUOMEN AUTOILIJAT OVAT MAKSUMIEHIÄ POROKOLAREISSA ?

Nyt joku kynämies tekemään kansalasialoitetta vääristyneestä ja epäreilusta asiasta ?

Autoilu Kekkosen ajasta muuttunut, tieturvallisuuteen ja poronhoitoonkin nyt vaaditaan parannuksia.
PANNAAN ASIA AGENTALLE JA SUOMESSA KIERTOON.

Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vakuutusyhtiöistä juridisesti oikein, että valtio vielä rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti " ns. hoidossa on" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa ?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle verrattuna lahtiporosta saatuun tuottoon.
Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi, menikö vielä kuskattuna petojen ruuaksi eli tuotto voi moninkertaistua petovahinkolain korvauksen vuoksi." tämä kuulopuhetta"

VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN TUKIRAHALLA.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia automaattisesti poronomisatajille, mutta syyttömän osapuolen autoilijan täytyy maksaa kollektiivisesti kaikkien Suomen autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävin taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pystyisi vastustamaan paliskuntien valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta.
Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskuntain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista korruptoitunutta järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.

Porokarja vaan teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä vaikka ihmisiä vammautuu ja kuolee porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut koko Suomen autoilevilta asiakkailtaan.

Eikö ole nyt aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän ongelmaan.
Onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota ja vakuutusyhtiöitä aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

Ammattiautoilijana muutan kaikki vakuutukset yhtiöön joka alkaa korjaamaan heti nykyistä epäreilua käytäntöä.

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI SUOMEN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSESTA" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET.
SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA
8392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olisit nyt vaan malttanut ajaa sääntöjen mukaan ja sallituissa rajoituksissa sillä pohjoisen reissullasi, niin ei täällä tarvitsisi marista säädetyistä laeista.
Pitäisikö meidän muiden alkaa aloitteentekijäksi vain siksi, että sinä kaahasit Lapissa poron yli?
Ihan oikein, että jouduit kunnolla maksamaan, hehheh.

Äänestä
  • sinäkin maksat kaskossa lapin porokolarit vaikka pitäisit koslaasi tallissa hehhehheeeeeee............................................................................

    Äänestä

  • hehehheh kirjoitti:

    sinäkin maksat kaskossa lapin porokolarit vaikka pitäisit koslaasi tallissa hehhehheeeeeee............................................................................

    Niin, me syyttömäthän maksamme lopulta myös vakuutuspetosten aiheuttamat kulut, joiden rinnalla sinun ylikaahaamasi poro näyttelee hyvin pientä promillea.
    Pääasia on, että sinä kuitenkin maksat tuosta yliajamastasi porosta sen isoimman osan ja sekös meitä muita naurattaa, buahahahahahaaaaa.....

    Äänestä

  • Mikä se naurattaa, porokolareista maksamme kaikki ja se ei ole kaskossa promilleja vaan puhutaan useista kymmenistä prosenteista. Valtio korvasi vielä hirvieläin ja porokolarit viitisen vuotta sitten, mutta lasku porokolareissa nousi niin korkeaksi että se siirrettiin kaskoon. Etelästä kaskottomalla kesämenopelillä ajat pohjoisessa niin maksat kaiken itse.

    Äänestä

  • moottoripyöräilijä kirjoitti:

    Mikä se naurattaa, porokolareista maksamme kaikki ja se ei ole kaskossa promilleja vaan puhutaan useista kymmenistä prosenteista. Valtio korvasi vielä hirvieläin ja porokolarit viitisen vuotta sitten, mutta lasku porokolareissa nousi niin korkeaksi että se siirrettiin kaskoon. Etelästä kaskottomalla kesämenopelillä ajat pohjoisessa niin maksat kaiken itse.

    Tosiasiassa me maksamme kaikissa liikennevakuutuksissa näitä porokolareita. Sillä kyllä se on liikennevakuutus joka korvaa poronomistajalle sen poron. Ja jos vakuutusyhtiöt julkaisisivat tilaston,niin jostain ihmeen syystä sinne autojen alle jäävät vain kantavana olevat naarasporot. Vuodenajasta riippumatta. Korvaus näistä on 1,5 kertainen. Bonukset eivät vähene porokolarista,mutta kyllä nekin,jotka eivät ikinä lapissa käy,maksavat näitä. Kuten tietysti kaskoissa myöskin.

    Äänestä

Onko aloittaja milloin viimeksi tarkistanut lääkityksensä ?

Äänestä
  • Kerroppa Sinä,kun kerta olet oikea asiantuntija. Siis ketkä maksavat kulut porokolareista?

    Äänestä

up

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taxieikka kirjoitti:

KAIKKI SUOMEN AUTOILIJAT OVAT MAKSUMIEHIÄ POROKOLAREISSA ?

Nyt joku kynämies tekemään kansalasialoitetta vääristyneestä ja epäreilusta asiasta ?

Autoilu Kekkosen ajasta muuttunut, tieturvallisuuteen ja poronhoitoonkin nyt vaaditaan parannuksia.
PANNAAN ASIA AGENTALLE JA SUOMESSA KIERTOON.

Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vakuutusyhtiöistä juridisesti oikein, että valtio vielä rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti " ns. hoidossa on" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa ?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle verrattuna lahtiporosta saatuun tuottoon.
Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi, menikö vielä kuskattuna petojen ruuaksi eli tuotto voi moninkertaistua petovahinkolain korvauksen vuoksi." tämä kuulopuhetta"

VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN TUKIRAHALLA.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia automaattisesti poronomisatajille, mutta syyttömän osapuolen autoilijan täytyy maksaa kollektiivisesti kaikkien Suomen autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävin taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pystyisi vastustamaan paliskuntien valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta.
Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskuntain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista korruptoitunutta järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.

Porokarja vaan teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä vaikka ihmisiä vammautuu ja kuolee porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut koko Suomen autoilevilta asiakkailtaan.

Eikö ole nyt aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän ongelmaan.
Onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota ja vakuutusyhtiöitä aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

Ammattiautoilijana muutan kaikki vakuutukset yhtiöön joka alkaa korjaamaan heti nykyistä epäreilua käytäntöä.

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI SUOMEN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSESTA" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET.
SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu