Sheltin korvat

Usein olen lukenut keskusteluja siitä, että sheltin korvat nousevat liian pystyyn ja näyttelymenestys lähtee siinä samalla. Meillä sheltin korvat ovat kuitenkin luonnostaan melko raskaat ja aika lurpalla. Selvästi kuitenkin rodun ihanteeseen nähden liian alhaalla. Lisäksi koira on rodun ylärajalla (38,5cm). Kuinka suuria virheitä nämä ovat ja lähtevätkö kaikki mahdollisuudet näyttelymenestykseen? Onko mitään mahdollisuutta saada edes H?

En ole siis aijemmin käynyt näyttelyissä ja koira on kohta jo 20kk. Näyttelyt ovat noin 3 kk päästä ja niihinkin menen vain tutustuakseni lajiin, jos menestystä tulee niin ehkäpä siitä tulee kiva harrastuskin. :) Olen siis aika hakoteillä näissä asioissa ja siksi kaipailisin tietoja asioihin liittyen. Kiitos jos saan asiallisia vastauksia.
3361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos olet kiinnostunut tämänkaltaisista asioista, niin ota yhteyttä koirasi kasvattajaan. Sinulla pitäisi käydä aikamoinen tuuri, jos täällä sattuisi pyörimään rodusta tarpeeksi hyvin tietäviä. Kasvattaja osaa neuvoa, jos omiaan (toivottavasti) näyttelyttää. Vaikka joku täällä sattuisi rodusta ymmärtämäänkin, niin pelkän kuvailusi perusteella on mahdotonta mitään satavarmaa sanoa.

Äänestä

Kasvattajalta olen kysynytkin ja hän koiriaan näyttelyissä käyttää. Korvista vaan ei osannut sanoa oikein juuta eikä jaata ja ihanne säkäkorkeus menee kuulema tuomarin mieltymyksen mukaan. En siis saanut kovinkaan kattavaa tietopakettia tähän aiheeseen liittyen.

Äänestä

mukaan vaan,koiran kanssa kehään. Ja jos yksi tuomari antaa huonoa, niin yritä uudestaan. Sama koira voidaan hylätä yhdessä näyttelyssä ja saada toisessa sertin, ja tulla samalla hylkyhännällä jopa muotovalioksi On kokemusta,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Shelttikorva kirjoitti:

Usein olen lukenut keskusteluja siitä, että sheltin korvat nousevat liian pystyyn ja näyttelymenestys lähtee siinä samalla. Meillä sheltin korvat ovat kuitenkin luonnostaan melko raskaat ja aika lurpalla. Selvästi kuitenkin rodun ihanteeseen nähden liian alhaalla. Lisäksi koira on rodun ylärajalla (38,5cm). Kuinka suuria virheitä nämä ovat ja lähtevätkö kaikki mahdollisuudet näyttelymenestykseen? Onko mitään mahdollisuutta saada edes H?

En ole siis aijemmin käynyt näyttelyissä ja koira on kohta jo 20kk. Näyttelyt ovat noin 3 kk päästä ja niihinkin menen vain tutustuakseni lajiin, jos menestystä tulee niin ehkäpä siitä tulee kiva harrastuskin. :) Olen siis aika hakoteillä näissä asioissa ja siksi kaipailisin tietoja asioihin liittyen. Kiitos jos saan asiallisia vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu