MISSÄ KAIKKI KEHITYSAPUUN SYYDETYT RAHAT?

Kun Afrikkaan on kipattu rahaa kuin roskaa ja kerätty milloin minkin järjestön nimissä ja edelleen vaan Etelä-Afrikassa on juomavesipula! HALOO! Ettekö edes niitä kaivoja saa sinne aikaiseksi? Rahaa, rahaa ja vielä kerran rahaa!
Nyt minun rahan antaminen on loppu! Loppu! Kuulitteko!
221332
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Avustuksia on kerätty ja annettu vuosia, vuosikymmeniä, mutta mitä niillä on aikaan saatu?
Isompia uutisia tuloksista ei ole näkynyt? Minne ovat avustukset menneet? Mitä ja ketä niillä autetaan?

1Äänestä
  • Lapsikuolleisuus vähentynyt, ihmiset terveempiä ja elinikä noussut. Eli lisääntyvät tehokkaammin ja pitempään.
    Ja kun oppivat ilmaiseen hyvään ja haluavat enemmän, päättivät muuttaa tänne. Säästyypähän viemisen vaiva. .

    Äänestä

  • Heimopäällikkö ajelee maksamaasi catillakkia ja
    ihastelee USA öljy pora torneja.
    Öljyä ei tullut mutta pohjavesi oli pilattu.
    Mutta ei se mitään EU on luvannut rahoittaa matkan
    Suomeen nauttimaan ensi kädessä Suomen sosiaalisesta
    avusta ja sen ystävällisestä hallituksesta.

    1Äänestä

Vastauksena avaukseen voin sanoa että kehitysapurahat ovat ko. maiden presidenttien (lue: yksivaltias) tilillä jossain veroparatiisisaaren pankissa. Yleensä infran rakentamiseen tarkoitetut avustusrahat käytetään pressan henkilökohtaisen asumisen kehittämiseen (esim. Etelä-Afrikan Zuma). Toinen esimerkki Kamerunin pressa, joka aikoinaan rakennutti jokaiselle vaimolleen kartanot, joista oli maan alaiset käytävät lentokentälle, jos sattuu tulemaan tukalat paikat. Rakennusrahat olivat EU:lta saatu ja tarkoitettu maantien rakentamiseen Doualasta Yaundeen.

2Äänestä

Kaikki apu kehitysmaihin menee kuin kankkulanKAIVOON. Väestömäärä kasvaa siellä kasvamistaan. Maapallo ei kuormitusta enää pitkään kestä. Mitä järkeä on heittää rahaa lapsiin, loputtomasti lapsiin. Ainut keino AUTTAA on aloittaa aikuisten, lisääntymiskykyisten ihmisten sterilointi. Ainut keino saada hyvinvointia ja ainut keino mihin voisin rahojani laittaa. Valistuskaan ei kata kaikkia, eikä mene kohteeseen perille.

2Äänestä
  • Googlettakaa ryysyillä rikkauksiin

    1Äänestä

Kehitysapu raha on lisääntymisraha Afrikkalaisille,jonka avulla Eurooppa tuhotaan tulevaisuudessa.

2Äänestä

Menee sotaakäyvien heimopäälliköiden taskuihin.
Mitä köyhempi valtio,niin mahtavampi ja nykyaikaisemmin asein varustettu armeija.
Anna mulle lisää rahaa kehitysapuun.Apu menee perille,välistävetäjiä riittää.
Ensiks ehtivälle rosvolle eniten.
Korruptio kukoistaa,rikollisuus rehoittaa,huumebisnekset pyörii hyvin.
Tämä meidän ex pressa sahtivaari hillui siellä afrikassa vuosikausia,
kerjäämässä rahaa milloin mihinkin hyväntekeväisyyteen.
Mitä on saatu aikaiseksi,ei mitään paskan vertaa.Lisää on vaan tungettava,
milloin mihinkin.

2Äänestä

Ne rahat menee aseisiin

1Äänestä
  • Toi sahtispede oli ja on yhä niin pelle äijjä, että. Oikea maailmanparantaja ja hyvä ihminen.

    1Äänestä

Koska+julkkikset+kerää+oman+maan+köyhille+miljoonia+ja+antaa+ne+jokaiselle+käteen,+ettei+taas+palkata+sataa+henkeä+suunnitteleen+rahojen+jakoa.+Johtajaa+ja+koordinaattoria+kyllä+löytyy,+kun+on+jotain+jakamista,+mutta+10%+vain+jaetaan,+kun+kulut+on+niin+kauheat,+kun+täytyy+tehdä+tutustumismatkoja,+päivärahoja+johtajille+ja+7000e+kk,+kun+on+niin+päteviä.+Mutta,+suomessa+jaetaan+vain+vanhoja+vaatteita+köyhille+ja+lahjoitusruokia,+ulkomaille+ei+kelpaa,+kuin+käteinen+raha.+Rahat+katoaa+matkalla+ja+avustettavien+maiden+johtajat+vain+rikastuu.+Kaivoihin+on+afrikkaan+viety+rahaa+jo+sata+vuotta,+työvoima+siellä+on+halpaa+ja+yhden+tekeminen++siellä+ei+maksa+edes+500e,+niin+siihen+lahjoitetaan+20.000e.+Yksikin+lahjoittaja+antoi+kokonaisen+koulun+rakentamiseen+rahat+ja+kävi+vuoden+päästä+katsomassa,+niin+ei+tullut+koulua,+kun+rakentaja+sanoi,+että+paikalle+tuotiin+muutama+laudanpätkä+ja+mies+oli+vuoden+odottanut+lisää+tarvikkeita,+mutta+kouluun+käytettävät+rahat+oli+viranomaiset+laittaneet+omiin+taskuihinsa.+Samanlaista+se+on+varmaan+ollut+sata+vuotta,+valkoinen+mies+on+niin+tyhmä,+että+uskoo+nokinaamoja+vuodesta+toiseen+.

2Äänestä
  • voi, että, ja Miksi ???

    Äänestä

Aikanaan tätä pohdittiin. Suuria hyötyjiä olivat suomalaiset kovapalkkaiset konsultit, jotka vetivät isoja osia kehitysapurahoista. On tapahtunut sellaistakin, että kehitysmaiden johto, ehkä presidentti, vetää rahat itselleen. Suomi erehtyi tällaiseen hankkeeseen mukaan. Olisikohan kyse ollut Sambiasta.

2Äänestä

Oisko menny idi aminin taskuihin koko potti?

1Äänestä

Jos yli 90 prosenttia menee pelkän avustusorganisaation ( olipa se mikä tahansa) pyörittämiseen ja suomen pääjohtaja vetää reilusti yli sadantonnin vuosipalkkaa, niin turha on ihmetellä kun perille ei mene mitään.

2Äänestä

Suomi ei lisäksi ainoa maa joka kärrää rahaa Afrikkaan kyläpäälliköille.

1Äänestä
  • Mutta miksi yritykset eivät kärrää? Koska yrityksissä toimitaan järki edellä lahjoituksissakin. Valtiot ja hyväntekeväisyysjärjestöt toimivat sokean uskon ja mielikuvituksen perusteilla.

    Äänestä

Ei ne rahat aivan hukkaan mene. Ne kiertää ovelasti apua tarvitseville. he sitten ostavat salakuljettajilta matkan tänne Suomeen ja pääsevät kärsivinä pakolaisina nauttimaan elämästään.

1Äänestä

ne on ylen merjan tilillä lihtestainin orpoilla ja sen ylen kaverit länkyttää yhä edelleen ylellä

Äänestä

Miksi kansan verorahoja Suomen hallitus syytää Afrikan rikkaille korruptiojohtajille?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


menopaluuelämä kirjoitti:

Kun Afrikkaan on kipattu rahaa kuin roskaa ja kerätty milloin minkin järjestön nimissä ja edelleen vaan Etelä-Afrikassa on juomavesipula! HALOO! Ettekö edes niitä kaivoja saa sinne aikaiseksi? Rahaa, rahaa ja vielä kerran rahaa!
Nyt minun rahan antaminen on loppu! Loppu! Kuulitteko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu