Parainen on hakenut 9.3.2018 päättyneellä haulla kymmenen lastentarhanopettajaa. Kelpoisuusvaatimuksena se sama kuin muillakin, mutta HUOM! enää ei vaadita erinomaista ruotsin ja suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Erityisansiona toivotaan esikouluopettajan pätevyys, mikä tarkoittaa yliopistotasoista lastentarhanopettajaa.
Mistä nyt tuulee, kun aiemmin ei ole haettu ketään, vaan on palkattu päiväkodin johtajan sairaanhoitaja sisko tai Partekin insinöörin vaimo? Ja jos pari kertaa vuodessa on muodon vuoksi pitänyt joku hakuilmoitus tehdä, niin hommaan oli jo joku ennalta valittu. Pääasia, että se ei ollut pätevämpi, kuin sossutoimen, myöhemmin opetustoimen virkaa hoitavat hyvä sisko-rinkiin kuuluvat "fittas sossu tantat" (lainaus entisen kaupunginjohtajan puhelusta).
Uusi tuuli tulee tarpeesta katkaista Paraisten muuttotappio. Halutaan antaa kuva, että Paraisilla on varhaiskasvatusasiat hyvällä mallilla, jotta tervetuloa asumaan hyvätuloiset lapsiperheet. Kun sitten ei kymmentä pätevää lastentarhanopettajaa saadakaan kuntaan, selitys on, että heistä on huutava pula. Ei pidä paikkaansa: tosiasiassa päteviä ei haluta niin kauan kuin naapurin insinöörin muija ja kunnantalon epäpätevät tantat tarvitsevat töitä. Asiasta on kokemusta jo 1990-luvulta. Parainenkin saa mitä tilaa, vaikka hidasta se on; kohta on löysät housuissa.
Mistä nyt tuulee, kun aiemmin ei ole haettu ketään, vaan on palkattu päiväkodin johtajan sairaanhoitaja sisko tai Partekin insinöörin vaimo? Ja jos pari kertaa vuodessa on muodon vuoksi pitänyt joku hakuilmoitus tehdä, niin hommaan oli jo joku ennalta valittu. Pääasia, että se ei ollut pätevämpi, kuin sossutoimen, myöhemmin opetustoimen virkaa hoitavat hyvä sisko-rinkiin kuuluvat "fittas sossu tantat" (lainaus entisen kaupunginjohtajan puhelusta).
Uusi tuuli tulee tarpeesta katkaista Paraisten muuttotappio. Halutaan antaa kuva, että Paraisilla on varhaiskasvatusasiat hyvällä mallilla, jotta tervetuloa asumaan hyvätuloiset lapsiperheet. Kun sitten ei kymmentä pätevää lastentarhanopettajaa saadakaan kuntaan, selitys on, että heistä on huutava pula. Ei pidä paikkaansa: tosiasiassa päteviä ei haluta niin kauan kuin naapurin insinöörin muija ja kunnantalon epäpätevät tantat tarvitsevat töitä. Asiasta on kokemusta jo 1990-luvulta. Parainenkin saa mitä tilaa, vaikka hidasta se on; kohta on löysät housuissa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
sitä+se+on+ollut+vuosikymmeniä,+viimein+taitavat+käsittää+että+ainoa+potenttiaalinen+kasvun+visio+on+suomenkielisessä+väestössä+sillä+onhan+meitä+96+%+koko+valtakunnan+väestöstä.+taitaa+kyllä+viedä+vielä+pitkän+aikaa+kun+vallitseva+eriarvoisuus+väestön+kesken+saadaan+sulamaan+sillä+hallitseva+klikki+pitää+kiinni+saavutetusta+asemastaan+kynsin+hampain,+mutta+ei+se+mitään+auta+kun+totuus+tulee+vastaan+kassan+lakatessa+kilisemästä+eli+rahaa+ei+tule+olemassaolevalta+porukalta.+tulee+mieleen+ent.+sahan+johtajan+sanat+päättäjille+kun+kävi+neuvotteluja+sahan+olemassaolosta,+kun+tietoliikenteen+seuraava+vaihe+tulee+menee+pääkonttori+helsinkiin+ja+silloin+olette+kusessa+kun+ette+mitään+muuta+salli.+kävi+murheellisesti+että+saha+tapettiin+ja+ei+edes+uutta+myyntipaikkaa+saanut+perustaa+omalle+tontille+nyk.+k+marketin+paikalle+vaan+olisi+tarvinnut+mennä+piiloon+jonnekin+tätä+ja+paljon+muita+nyt+niitetään+sekä+yrityssektorilla+ja+yksityisten+kansalaisten+kohtelun+tuloksena,+murheellista+että+edes+ruotsinkielisten+lapset+ei+jää+tänne+vaan+halajavat+muualle+kaarinasta+eteenpäin+kaikki+käy+näin+olen+asian+nähnyt.+tämä+on+hieno+miljöö+jossa+hieno+ympäristö+ja+paljon+potentiaalia+,+olisi+vain+toimittava+yhteisön+hyväksi+ja+yhdessä+eikä+toteuttaa+pienen+piirin+unelmiä+jotka+usein+pelkkää+utopiaa+toivon+yhteisöllemme+voimaa+ja+yhteistyötä+vielä+ei+ole+aika+luovuttaa+vaan+uutta+putkeen+ennenkuin+vanha+kuolee+,+kansanomaisin+sanoin+ilmaistuna
Paraisen ongelma on mahdoton ratkaista: hyvätuloisia veronmaksajia on saatavissa vain suomenkielisinä; kuka nyt Kauniaisista Paraisille muuttaisi! Samalla haluttaisiin pitää ruotsinkieliset enemmistönä. Yhdistymistä Kemiönsaareen harkitaan, mutta se ei tuo lisää veronmaksajia. Päinvastoin, Kemiönsaari on suurin muuttotappiokunta Varsinais-Suomessa. Suo siellä, vetelä täällä. Housuissa.
Parainen toivottaa tänne muuttajat erikoisella tavalla: "kyllä te voitte kaupan perustaa, mutta älkää puuttuko politiikkaan" sanottiin Paraisille muuttaneelle suomenkieliselle yrittäjäpariskunnalle. "Miksi te olette tänne muuttaneet?" on kysymys jokaiselle suomenkieliselle muuttaneelle. Hyvä kysymys todellakin. Siihen liittyy olettamus, että muuttajalla on joku ongelma jonka vuoksi hän on Paraisille muuttanut. Esimerkiksi muuttajan koulutusta epäillään valehdelluksi. Varmaan siksi, kun kaikki muut ovat kouluttamattomia tai jonkun sortin valeammattilaisia.
Kyräily, sisäänpäinlämpiäväisyys, omahyväisyys, rakenteellinen korruptio. Siinä Paraisten valtit.
Olen huomannut monen Paraislaisen yrityksen ammattitaidottomuuden. Yritys menee isältä pojalle, vaikka jälkikasvulla ei tunnu olevan edes halukkuutta jatkaa. Yleensä ainakin alan koulutus puuttuu. Saman alan yrittäjien kilpailua ja välinpitämättömyyttä työn tekoon näkyy paljon. Rahat pois asiakkaalta mahdollisimman helpolla. Ei ajatella asiakkaan parasta. Olen huomannut myös , että kun olen suomenkielinen, minua kohdellaan huonosti.
Helkkarin hyvä kirjoitus Taralainen.
Osui ja Upposi, sitä se täällä asuvana on koettu ihan kaikissa muodoissa ja valitettavasti jatkuu..
Kelpoisuusvaatimuksena Paraisilla on aina vaadittu erinomaista ruotsin ja suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Yleensä Suomessa edellytetään "virkamiesruotsia" josta on esitettävä todistus. Kokemuksesta tiedän, että Paraisilla sille ei anneta mitään arvoa, vaan työnhakija pannaan keskustelutestiin. Suomenkielisen esikoulun opettajaksi hakenut yliopistotasoinen lastentarhanopettaja ei saanut paikkaa virallisella ruotsinkielen todistuksellaan, vaan mieluimmin palkattiin joku epäpätevä mutta "yhteistyökykyisempi" Turusta.
Mutta vain suomenkielisiltä vaaditaan täydellisyyttä, ruotsinkielisiltä ei vaadita edes välttävää suomen kielen kuuntelutaitoa.
Ilmeisesti tulossa olevan varhaiskasvatuslain takia Parainen on pakotettu tinkimään älyttömistä, jopa lainvastaisista, vaatimuksistaan saadakseen pätevää henkilökuntaa. Taitaa olla ylpeys käynyt lankeemuksen edellä.
Lastentarhanopettajien haku pitäisi laittaa uusiksi niiden paikkojen osalta, joita ei täytetty pätevillä. Tiedän Paraisilla asuvan montakin pätevää lastentarhanopettajaa, jotka voisi houkutella. On aivan uskomatonta, että Paraisilla on päiväkodeissa niin paljon epäpätevää henkilökuntaa.
tämä on eri asia mutta mielestäni sopii asiayhteyteen, vuosia sitten nuori paraislainen hakeutui työnhakijaksi itsenäiseksi reissutyöntekijäksi koko valtakunnan alueelle. ammattitaito ja kokemus oli ok , mutta kaveri meinasi että kirjalansillan toisella puolella pärjää pelkällä rantaruotsilla ja oli todella vihainen kun hänelle tehtiin selväksi että ei käy eikä ole mahdollista. mitä oli kaverin perheessä tuumattu kun suomen kieli oli totaalisesti jätetty pois käytöstä tämä asia on 20 vuoden takaa
Eikö silloin vielä ollut pakkosuomea? Vai oliko perhe kielifanaattinen ja kuvitteli suomen kieltämällä edistävänsä ruotsin asemaa? Tai sitten haluttiin pojan pysyvän kotikonnuilla tai korkeintaan ruotsinkielisillä alueilla tai Ruotsissa.
se oli kyllä aika outo tilanne kun vielä haki suomenkieliseen firmaan töihin, tosin meillä tienasi hyvin ja etujakin oli kai se vaikutti nuorenmiehen ajatuksiin
Ulrika Wolf-Knuts: Suomi tarvitsee opetusta kahdella kielellä
Lainaus Åbo Akademin 100-vuotis ylistyskirjoituksesta Turun Sanomissa 20.3.2018:
"Ruotsinkielisen koulutuksen saaneet palvelevat maatamme sekä ruotsiksi että suomeksi ja tukevat siten maan kaksikielisyyttä. Suomessa on kyetty näin varmistamaan suomenruotsalaisen kulttuurin, koulun ja hallinnon jatkuvuus".
Ainakin Paraisilla paino on sanalla hallinnon. Kun suomenkieliseen kouluun haetaan opettajaa, ruotsin kielen taidon näyttämiseksi ei riitä virallinen kielitodistus, "virkamiesruotsi" -todistus. Miksi sellainen todistus on olemassa ja miksi sen tarpeellisuudesta kiistellään pakkoruotsi-keskustelun yhteydessä, kun sitä ei käytännössä noteraata vessapaperia paremmaksi?
Ylimitoitetulla kielivaatimuksella Paraisten hallinto sahaa omaa oksaansa; mistä saadaan pätevät opettajat?
"Kaksikielisyys on rikkaus" on mantra, jota hokevat vain ne ruotsinkieliset, joiden mielestä suomen kieltä ruotsia paremmin taitavat ovat epäilyttäviä ja epäpäteviä Paraisten kaupungin virkoihin tai työtehtäviin.
on tullut se tosiasia että suomenkieltä pitää osata ja hyvin jotta voi pärjätä työelämässä samoin yritysmaailmassa muu kielitaito on eduksi lontoon kieli tulee päällimmäisenä vastaan sitä puhutaan ruotsissakin kun keskustellaan virkamieskielen / rantaruotsin kielen taitajan kanssa tämän olen henkilökohtaisesti kokenut kun tuli tilanne että piti saada asiat vakuuttavasti selviksi molemmille osapuolille. tänäpäivänä paraisilla ei teollisuudessa työpaikat enää menme isältä pojalle vaan täytyy täyttää vaaditut vaatimukset jolloin nykyisissä oloissa todellisten osaajien työpaikat menevät usein mantereelta tuleville tosin poikkeuksia on ja se on hyvä se
Miksi Parainen ei kerro kuntalaisille ja sellaisiksi aikoville, onko jo valittu haetut kymmenen esikouluopetuspätevää lastentarhanopettajaa? Vanhemmilla on oikeus tietää millaisten "tarhatätien" varhaiskasvatukseen heidän lapsensa pääsevät tai joutuvat. Toivottavasti edes päiväkodin ovella kerrotaan rehellisesti henkilökunnan pätevyyksistä. Kysykää vanhemmat, ei ole tätä päivää ajatella päiväkotia vain lasten säilytyspaikkana!
Olen samaa mieltä. Valittujen nimet julki ja pätevyys.
Taas on vuosi vaihtunut , joten" hyvää loppuvuotta" kaikille tasapuolisesti. Lainaan tässä Maalikeisarimme ilmaisua jota hän on ennakkoluulottamasti käyttänyt omaperäisesti vuosikymmeniä, joten hyvää loppuvuotta myös hänelle erikoisesti vanhalta asiakkaalta.
Parainen on niin sisäsiittoinen paikka. Oli sulla sitten lastentarhanopett.pätevyys ja haku suomenkieliseen päiväkotiin, niin aina löytyy sukulaisen veljen tytär, joka valitaan tehtävään vaikkei olisi yhtä pätevä mitä muut hakijat! Näin se täällä meidän Paraisiilla menee.
Pakko kai lähteä itse mukaan politiikkaan, nää vanhat gubbet luulee tietävänsä kaiken, yrittäjyys tapetaan kuulemma alkuun jos suomenkielinen olet, samoin yritykset saada mitään töitä kaupungilta kun kerran tyttären pojan tyttären serkku tarvii duunii, epäpätevin hakijoista saa sen suhteilla😁😂🤣!
Juuri näin, ja sitten nämä epäpätevät "sukulaisen veljen tyttäret" merkitään päteviksi lastentarhanopettajiksi samaan tyyliin kuin nyt puheena olevissa vanhusten hoivalaitoksissa haamuhoitajat. On jo merkkejä, että seuraavaksi valtakunnassa syynätään päiväkotien henkilökuntien mitoitukset ja pätevyydet. Toivottavasti ensimmäiseksi isketään Paraisille.
Parainen saa olla onnellinen, että viime vuonna väkiluku pieneni vain 79 henkilöllä (Turun Sanomat 11.2.2019). Mutta kansa viisastuu ja väestökato kiihtyy.
Mitenkäs se nyt menikään... poika, jolla on mopo=Merkonom; poika, jolla on kirves=Yxman; poika, jolla on jakoavain=Montör... listaa saa jatkaa. Tuli asuttua muutama vuosi paikallisen rakennustaiteen helmessä, jossa vuodenaikojen vaihtelu tuli vähemmän kivasti esille.