Näin se vaan elämä heittelee. Tuli sitten hankittua elämän ensimmäinen sitikka ja hurahdin kyllä täysin. Taloudellisen tilanteen ollessa hieman tiukka 20k euron sijaan päädyin jotenkin yllättäenkin 10k sitikkaan. Mutta hinnalla sai kyllä jotain ihan käsittämätöntä. Jos vertaillaan edellisiä autoja eemeli vm.04 ja octavia vm.14 niin sitikka on kyllä ihan eri planeetalta! Siis en oikeasti ole kokenut tuollaista ajonautintoa millään. Tuo hiljaisuus ja yleinen tunnelma on kyllä uskomatonta. Jumaliste miten hieno auto ja millä rahalla!
Citroen C5 2009
nuhhbnlll
272000
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Haeskele youtubesta vielä matkamusiikiksi Kari Tapion "Citroen ja kaunis nainen" niin fiilikset paranevat entisestään.
Noita biisejä sai kasetilla joskus, kun kävi sitikan koeajamassa.
Niillä" oikeilla"autoilla ajelevien mieliksi pitää sanoa että otan osaa!
Olen itse ajellut sitikoilla vuodesta -74, pari kertaa siinä välissä on tullut saksalaista kokeilluksi
mutta nyt vakaasti olen päättänyt sitikalla jatkaa, iän myötä toivon tosin että tekisivät myös
rollaattoreja ettei sitten tarvitsisi merkkiä vaihtaa.
Kaikki tuttavani jotka joskus ovat sitikan hankkineet ovat sellaisessa myös pysyneet.
Eräs niistä viimeisistä osti lähellä eläkeikää ensin Xantian, kysyessäni kokemuksista hän
kertoi että kaikki on muuten hyvin mutta kaikki hänen käyttämänsä tiet on vaihdettu
tasaisempiin. C5;tosella ajelee nyt.
Kyllä täytyy sanoa että olen omistanut muutamia Citroeneja ja arvostan kyllä tuota merkkiä vaikka tänään onkin eri merkki autossani. Kyllä siinä on paljon sellaista jota kaipaa jälkeenpäin !!!
Voishan sen sanoa näinkin että viimeiselle reissulle myös vois toivoa että ruumisarkku auto olis Citroen,ja ,pääsis tasaisen rauhallisesti ilman töyssyjä viimeiseen etappiin. Sen kai vois myös muistaa sitten seuraavassa elämässä , jos sitä sitten tulee ollenkaan !!!
Minä sain paljon ystäviä kun hommasin sitikan. Vakio autonkorjaajani Reiska käy meillä joskus iltaa viettämässä perheineen. Autoliiton Kake morjestaa tavatessamme aina kuin vanhaa ystävää ja hinauspalvelun Torsti lähettää jouluisin aina lahjapullon.
Myös netissä ovat huomanneet firmat suuren vataosien tarpeeni.
Tässä paljon syitä hommata situkka :)
C5 on vaan huomattu että valitettavasti ei enää irtoa ihan pikkurahalla. Ilmeisesti autoliikkeet huomanneet että varsinkin nuo 2.0HDi aisan 6lovinen tomaatti versioita ei tarvitse pihalla säilyttää jos edes jotenkin pidetty kunnossa. 400tkm heittää menemään helposti tuolla ilman isompia vikoja. Kone (ei paskoja ketjuja vaan ihan normi jakohihna) ja tomaatti pomminvarmaa tekniikkaa ja täysin puuntakaa sekin että tuo hydro alustakin kestää mitä paikallinen esson vedonlyönti osasto kyllä pitää aika ihmeenä. Ilmeisesti sitikalla jotain opittu noista munauksista. Eli C5 III jos löytyy 2.0HDi ja tomaattina niin on kyllä löytö...
Minulta löytyy. 2011 C5 farkku jolla nyt mittarissa 136000 km. Ostin neljä vuotta sitten puoleen hintaan uudesta. Ei ole ollut valittamista, eikä ole myynnissä.
C5 X7:ssa on muuten ihmeellinen suomi-ilmiö juntti arvostus että auto maksaa euroopassa käytettynä enemmän kuin suomessa :D Eli X7 ei kannata lähteä saksasta hakemaan kun saa halvemmalla suomesta!
Kyllä ne siellä ovat vielä muutaman tonnin halvempia, mutta kuluineen ja veroineen haku ei enää kannata. Toki, löytyyhän Saksasta helpommin vähän ajettuja löytöjä. Suomesta niitä saa hakea. Tarjonta on aika pientä.
Ranskan tarjonnasta ohessa esimerkkejä. Ainoaksi hakukriteeriksi laitoin vm. 2015 alkaen, eli dieselinä edustaa EURO 6 luokkaista.
- https://www.leboncoin.fr/voitures/offres/?th=1&q=Citroen C5&rs=2015
C5 on yhtenä vaihtoehtona listalla seuraavaksi kulkineeksi ja itseä voisi kiinnostaa farkku, hydro-alustalla ja EAT:llä, mutta konevaihtoehto avoin.
Jos saatavilla PureTec 130 hv & EAT ja mieluusti maksimi 50 tkm ajettuna (voisi sitten varmistaa jatkossa lyhyet huoltovälit koneelle ja automaatillenkin), niin se voisi olla yksi ok vaihtoehto. En muista milloin nuo PureTechit tulivat markkinoille, kolme vuotta sitten?
Diesel ei ole kokonaan poissa luvuista, mutta tulisi ehdottomasti olla EURO 6 luokkainen, sillä EU:n leveysasteilla missä vaikutan, niin EURO 5:set riskeeraavat jäädä käsiin jo "pian heti kohta."
Ps. Sitten jos on antaa hviä vinkkejä huomioitavaksi C5:sta valitessa, niin ovat tevetulleita.
DS Sedan (1955–1975) and Cabriolet (1960–1971): https://en.wikipedia.org/wiki/File:2_DS_Citroën.jpg
;-)
Kookkeli haulla tämän löysin ja jep samaan päädyin täällä! Eemeli jäi kyllä kalkkiviivoille mukavuudessa. Ajettavuus ja mukavuus hyvässä kompossa hinta :) Ihme vehje mutta ei tunnu eikä oikeastaan näytäkään ranskikselta ja kukaan edes tunne mikä auto...
Huonompaa dieseliä kuin Citikan HDI saa hakea....Täysin susi kone.
Pölhöhän sinä olet. Yksi parhaista jos 2.0 hdi!
Jep ihan pölhö. Paljastetaan kauhea salaisuus! Kone ei olekaan sitikan vaan PSA:n ja löytyy mm. siitä niin jumalallisen kestävästä volvosta vm_10 alkaen...
kyllähän se on niin,että 3 sarjan sitikassa saa laatua,ja ominaisuuksia kohtuu hinnalla,näkyy moni muukin huomaavan,näiden hinnat näkyy suomessa nousevan,kun ihmiset oppii tuntemaan mikä auto se oikeasti on.
C5 on IHANA, ei huolia ja kustannustehokas
Paska mikä paska,,jäätyvät tien varsille tuolla niitä jonossa on,,ovat vaan kesäpirssejä :) eipä niitä paljon näy liikenteessä edes en ottas vaikka ilmaseksi saisi antasin etenpäin..naureskelen vaan kellä tutulla on ollut joskus ovat oppineet kantapään kautta ei koskaan CITIKKAAAAAAAAAAAAAAA
Paras talviauto, tarkenee ilman karvahattua ja hanskoja, toista se en skodassa ja volkkarissa!
Peukut tälle ihan helkkarin hyvä auto! 280tkm lasissa ja ei mitään vikoja!!!!! Ajettavuus hakkaa kivilaudat mennen tullen.
No onhan siinä nyt ihan varmasti jotain vikoja :)
Mutta saahan sitä innoissaan olla toki.
Kestävimmmät merkit
1 Lexus Toyota Porsche
2 Mazda. Subaru
3 Hyundai Kia.
Tarkistapa tietosi uudelleen.
Uusi laaja brittitutkimus kaatoi kuppisi nurin.
Ranskalainen paras !
En tiedä kestävyydestä muuta kuin sen, että olen ajanut kahdella citikalla 30 vuotta.
Ensimmäinen oli BX johon oli tehtävä yksi hydrauliikka remppa.¨
Matkaa himpun verran alle 300000km.
Viimeinen oli coupee Xara, Eläkeläisenä ajot vähenivät joten mittarissa 158000km.
Etujarruletkut uusittu.
No joskushan se alamäki alkaa, vaikka eihän sitä ole ehdoin tahdoin pakko itse aloittaa.
Niinpä,
aloitin autoilun 80-lopulla 96Saabilla, ja kun tuli fakta eteen että sopivaa vanhaa Saabia ei ollut enää saatavilla 20v "ystävyyden jälkeen" , niin oli mietittävä missä autossa on oikeita ominaisuuksia; niin tielle, kuin persoonallisuutta "vähän sitä vanhan kansan munaa" jne.. Kokeilin C5 farmaria vm 2003 vanhalla 2l bensakoneella, ja vaikka kulutusosia kuten jarrut, koiranluut yms. menikin vaihtoon, niin ei ikänä tarvinnut epäillä jättääkö tielle (yli 300tkm meni omia ajoja, hankittaessa 97 mittarissa). "Uusin" 2009 malli (ostaessa 57tkm) on nyt palvellut 131 tkm eli 188tkm tuli tänään mittariin. Jarrupalat e/t vaihdettu, satulat eteen, ja sitten määräaikaishuollot (ml. jakopihna 150tkm). Ei muita vikoja, joten voin todeta, että C5 on mainettaan todella paljon parempi auto. Ajelen nykyään 35-40tkm vuodessa ja aion ajaa auton kilometrit kutakuinkin loppuun, koska uuden auton valmistaminen vie paljon enemmän luonnonvaroja kuin mitä vanhan ajaminen loppuun vaikkakin isommalla kulutuksella. Joten teen kommentit tänne varmaan seuraavan vaihdon yhteydessä noin 3-4 vuoden kuluttua :-)
Meillä C5 III ja tosiaan aika vähä vikanen on ollut. Murroksen kumi , webaston putki ja paineensäätö venttiili. Osat yhteensä n.400e. Nyt 200tkm lasissa eli aika pienillä selvinnyt. Yllättävän vähä vikainen oikeasti. Edellinen Passatti välijäähdytin, turbo, kansi ym laitetaan tuohon 400e nolla perään.