OOP täyttä kusetusta, Java hyödyntää surutta

Aloitetaan siitä että Java on täyttä paskaa ja valhetta. Se periytyy siitä että OOP on täyttä paskaa ja valhetta. Kokeneet OOP koodaajat tietävät varsin hyvin mitä periytyminen ihan käytännössä tarkoittaa. OOP on osoittautunut tyhjiksi lupauksiksi. Sen piti tehdä jotain mitä se ei nyt sitten todellakaan kykene tekemään.

Kaikki alkoi siitä kun OOP kehitettiin. Siltä odotettiin ihan liikaa, joten sitä vietiin heti alusta kaupalliseen suuntaan. Rahaa piti saada. Kaupallisessa koodissa ja purkkakoodissa on aina taattu suhde. Java oli alusta asti purkkakoodaajien luomus. Se näkyy nyt. Useimmat ohjelmat Java tai Objective-C kielillä ovat täyttä roskaa ja kaatuvat usein tai jopa jatkuvasti. Kyllä, myös ylläpidetyt.

Ei siinä vielä kaikki. Käännetty Java koodi ajetaan JRE alustalla joka on kirjoitettu yleensä C kielellä. Java koodi käännetään koodiksi jota C kielestä käännetty koodi ymmärtää ihan täysin, se vain virtualisoidaan siten että Javasta käännetty koodi toimii. Tässä välissä siis tapahtuu käännös jota Java hehkuttajat eivät koskaan sano, eivätkä halua sanoa. C on korkeamman tason kieli ja 99% parempi kuin mikään OOP roska, mukaanlukien Java. C kielellä käännetyt ohjelmat ovat yhtä turvallisia jos ne virtualisoidaan.

Korkeammat kielet kuten Java sekä C tekevät samaa mitä C, mutta "ihmisille helpommassa muodossa". Tämä on se mainoslause, muistakaa tämä. Todellisuus on että kopioitiin C kielen syntaksi ja kirjoitettiin vain lisää kirjastoja sekä makroja. C mahdollistaa kaiken tämän, joten ei ihme että JRE on kirjoitettu yleensä C kielellä. Ei paskanpuhujat halua kuitenkaan omaa aikaansa haaskata.

Nyt sitten alkaa se teksti "ihmisille helpommassa muodossa":!

Tietokoneet eivät toimi kuten ihmiset. Jollet ymmärrä miten tietokone toimii, et osaa koodata paskaakaan. Assembly ja C kieli opettavat tämän taidon. Asian voi esittää kuvien ja videoiden avulla, myös tekstinä. Javan idea siitä että luodaan "yhteinen alusta" on yhtä lupaavaa kuin se väite että kaikki ihmiset ovat samoja, sekä haluavat ajatella samalla tavalla. Vähän kuten OOP fanit väittävät. Java on kuin mustetahratesti josta tulee mukamas sama vastaus kaikille.

OOP sanoo että tietokoneet pitää tuoda lähelle ihmistä. Tietokoneet olivat lähellä ihmistä alusta asti. Voit itse miettiä miksi. OOP petterit ajattelevat että kaikki ihmiset ovat samoja taiteilijoita ja ymmärtävät kaiken vain heittämällä heille samat abstraktit käsitteet. Siis jokainen teosta katsova näkee asian tismalleen tai melkein samalla tavalla.
NOLOA väittää tuollaista! Money talks bullshit walks.

Tee itsellesi palvelus ja opettele C kieli. Opettele hyvin. Karta apinoita jotka kauppaavat jotain muuta.

https://medium.com/@cscalfani/goodbye-object-oriented-programming-a59cda4c0e53
https://www.youtube.com/watch?v=QM1iUe6IofM

OOP ja varsinkin sen virtualisoitu toteutus Java kieli, on ihan täyttä kusetusta.

STOP
61687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

C# .net core 2
js 9?
html5
css3
sql

Noi on helppoja
w3school.com opettaa melko hyvin asiat.

Java ei ole kovin intuitiivinen. C, älä edes yritä. C , en osaa sanoa. Haskell/F#, hankalia. PHP en tykkää.

Olio ohjelmointi, on opittavissa.

Äänestä
  • "Olio ohjelmointi, on opittavissa."

    Kaikki jotka OOP kieliä arvostelee ovat sitä opetelleet.

    Mutta kun OOP on paskaa.

    Ihmiset.kapinoikaa.polttakaa.kaikki

    Äänestä

  • HTML5
    SQL

    Nuo eivät ole OOP kieliä nähneetkään.

    Tännekö kaikki valehtelijat kokoontuu?

    Äänestä

Funktionaalinen, proseduraalinen, olio-ohjelmointi, subjektiivinen, dualistinen ja objektiivinen on käsitteitä joita tarvitsee vain kirjallisuus ilmaistakseen jokin kielen mahdolliseksi tekemiä ohjelmointi tyylejä.

Ohjelmoijalle oman ohjelmointi tyylinsä havainnointi ja filosofiset teoriat siitä mihinkä luokkaan (Imperatiivinen vai Deklaratiivinen) tuo tiedoston sisällön verestävä osuus tässä ohjelmassa nyt tulikaan tehtyä on täysin turhaa sählinkiä, ei siis mitään tekemistä käytännön ohjelmoinnissa.

Tälläinen termistö kuuluu niille, mutuilijoille, jotka laiskuuttaan keksivät selityksiä ettei ole tullut edes C perusteita opeteltua, josta nyt tässä, ja tässä, ja tässä , ja tässä tilanteessa olisi selvästi hyötyä.

Äänestä
  • Se että OOP on paskaa pätee kyllä jossain määrin. Tämä artikkeli valaisee: https://en.wikipedia.org/wiki/Cohesion_(computer_science)

    OOP johtaa Communicational/informational cohesion
    Sequential cohesion vähän niinkuin pipet
    Funtional cohesion on se mihin pyritään.

    Nämä ei siis suoraan riipu kielestä, eri kielet tarjoavat erilaiset työkalut tehdä asioita. Se on ohjelmoija minkä pitää asia ymmärtää.

    Kyllä C:llä voi kirjoittaa aika pitkälle funktionaalisesti asioita, tietyyn rajaan saakka.

    Eli hyvä ohje mitä aiemmin sanonut: Sitä sijoitusoperaattoria ei pahemmin kannata käyttää kun tekee siistiä koodia.

    Se pääasia edelleenkin on että muunnetaan ihmisten ajatukset koneella luettavaan muotoon ja ohjelmointikieli on työkalu tässä.

    Äänestä

"Aloitetaan+siitä+että+Java+on+täyttä+paskaa+ja+valhetta.+Se+periytyy+siitä+että+OOP+on+täyttä+paskaa+ja+valhetta.+Kokeneet+OOP+koodaajat+tietävät+varsin+hyvin+mitä+periytyminen+ihan+käytännössä+tarkoittaa.+OOP+on+osoittautunut+tyhjiksi+lupauksiksi.+Sen+piti+tehdä+jotain+mitä+se+ei+nyt+sitten+todellakaan+kykene+tekemään."OOP:tä+voi+tehdä+oikein+ja+väärin.+Periytyminen+on+lähes+aina+väärin.+Dependency+injection+on+oikein,+eli+se+että+tehdään+interfaceja.OOP+on+käytännössä+lisäominaisuuksia+kielessä+millä+saadaan+scopetettua+asioita+ja+se+voi+toimia+ongelman+mallintamisessa+myös+kunhan+se+mallintaa+sitä+teknistä+puolta."Java+oli+alusta+asti+purkkakoodaajien+luomus.+Se+näkyy+nyt.+Useimmat+ohjelmat+Java+tai+Objective-C+kielillä+ovat+täyttä+roskaa+ja+kaatuvat+usein+tai+jopa+jatkuvasti.+Kyllä,+myös+ylläpidetyt."Riippuu+ohjelmasta."Ei+siinä+vielä+kaikki.+Käännetty+Java+koodi+ajetaan+JRE+alustalla+joka+on+kirjoitettu+yleensä+C+kielellä.+Java+koodi+käännetään+koodiksi+jota+C+kielestä+käännetty+koodi+ymmärtää+ihan+täysin,+se+vain+virtualisoidaan+siten+että+Javasta+käännetty+koodi+toimii.+Tässä+välissä+siis+tapahtuu+käännös+jota+Java+hehkuttajat+eivät+koskaan+sano,+eivätkä+halua+sanoa."Se+virtualisointi+tuo+kolme+asiaa:1.+Saadaan+hallitua+prosessin+muistin+käyttöä.+Käyttöjärjestelmissä+ei+aina+ole+mekanismeja+tähän+muuten+kuin+ajamalla+virtuaalikonetta+mutta+siihen+aikaan+kun+Java+tehtiin,+saatiin+suojattua+sitä,+että+se+Java+koodi+ei+pasko+muita+asioita+sieltä+samalta+fyysiseltä+palvelimelta.2.+Koodi+käännetään+Just+in+time,+kyseiselle+raudalle+optimoiden.Eli+rauta+kun+vaihtuu+ja+koodi+optimoituu+automaattisesti+sille+sopivaksi3.+Ohjelmaa+ei+tarvitse+uudelleen+kääntää+kun+käyttöjärjestelmä+tai+arkkitehtuuri+vaihtuu."C+on+korkeamman+tason+kieli+ja+99%+parempi+kuin+mikään+OOP+roska,+mukaanlukien+Java.+C+kielellä+käännetyt+ohjelmat+ovat+yhtä+turvallisia+jos+ne+virtualisoidaan."C+on+ennemminkin+assemblerin+vastine+ja+siihen+käännetään+muista+kielistä.+OOP+tuo+lähinnä+työkaluja+ilmaista+vastaavaa+kieltä+paremmin."Korkeammat+kielet+kuten+Java+sekä+C+++tekevät+samaa+mitä+C,+mutta+"ihmisille+helpommassa+muodossa"."Ohjelmointikielen+tarkoitus+on+esittää+ohjelmoijan+ajatukset+yksiselitteisessä+muodossa+mahdollisimman+helposti."Tietokoneet+eivät+toimi+kuten+ihmiset."Ei+niin.+Tietokoneohjelmat+toimivat+kuin+matematiikka+ja+tietokone+saadaan+ymmärtämään+tarkkaa+ilmaisua,+ja+ohjelmointikielten+tarkoitus+on+muuntaa+ihmisten+ajatukset+tietokoneelle+sopivaksi."Tee+itsellesi+palvelus+ja+opettele+C+kieli."Osaan+jo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


thepunishingpunisher kirjoitti:

Aloitetaan siitä että Java on täyttä paskaa ja valhetta. Se periytyy siitä että OOP on täyttä paskaa ja valhetta. Kokeneet OOP koodaajat tietävät varsin hyvin mitä periytyminen ihan käytännössä tarkoittaa. OOP on osoittautunut tyhjiksi lupauksiksi. Sen piti tehdä jotain mitä se ei nyt sitten todellakaan kykene tekemään.

Kaikki alkoi siitä kun OOP kehitettiin. Siltä odotettiin ihan liikaa, joten sitä vietiin heti alusta kaupalliseen suuntaan. Rahaa piti saada. Kaupallisessa koodissa ja purkkakoodissa on aina taattu suhde. Java oli alusta asti purkkakoodaajien luomus. Se näkyy nyt. Useimmat ohjelmat Java tai Objective-C kielillä ovat täyttä roskaa ja kaatuvat usein tai jopa jatkuvasti. Kyllä, myös ylläpidetyt.

Ei siinä vielä kaikki. Käännetty Java koodi ajetaan JRE alustalla joka on kirjoitettu yleensä C kielellä. Java koodi käännetään koodiksi jota C kielestä käännetty koodi ymmärtää ihan täysin, se vain virtualisoidaan siten että Javasta käännetty koodi toimii. Tässä välissä siis tapahtuu käännös jota Java hehkuttajat eivät koskaan sano, eivätkä halua sanoa. C on korkeamman tason kieli ja 99% parempi kuin mikään OOP roska, mukaanlukien Java. C kielellä käännetyt ohjelmat ovat yhtä turvallisia jos ne virtualisoidaan.

Korkeammat kielet kuten Java sekä C tekevät samaa mitä C, mutta "ihmisille helpommassa muodossa". Tämä on se mainoslause, muistakaa tämä. Todellisuus on että kopioitiin C kielen syntaksi ja kirjoitettiin vain lisää kirjastoja sekä makroja. C mahdollistaa kaiken tämän, joten ei ihme että JRE on kirjoitettu yleensä C kielellä. Ei paskanpuhujat halua kuitenkaan omaa aikaansa haaskata.

Nyt sitten alkaa se teksti "ihmisille helpommassa muodossa":!

Tietokoneet eivät toimi kuten ihmiset. Jollet ymmärrä miten tietokone toimii, et osaa koodata paskaakaan. Assembly ja C kieli opettavat tämän taidon. Asian voi esittää kuvien ja videoiden avulla, myös tekstinä. Javan idea siitä että luodaan "yhteinen alusta" on yhtä lupaavaa kuin se väite että kaikki ihmiset ovat samoja, sekä haluavat ajatella samalla tavalla. Vähän kuten OOP fanit väittävät. Java on kuin mustetahratesti josta tulee mukamas sama vastaus kaikille.

OOP sanoo että tietokoneet pitää tuoda lähelle ihmistä. Tietokoneet olivat lähellä ihmistä alusta asti. Voit itse miettiä miksi. OOP petterit ajattelevat että kaikki ihmiset ovat samoja taiteilijoita ja ymmärtävät kaiken vain heittämällä heille samat abstraktit käsitteet. Siis jokainen teosta katsova näkee asian tismalleen tai melkein samalla tavalla.
NOLOA väittää tuollaista! Money talks bullshit walks.

Tee itsellesi palvelus ja opettele C kieli. Opettele hyvin. Karta apinoita jotka kauppaavat jotain muuta.

https://medium.com/@cscalfani/goodbye-object-oriented-programming-a59cda4c0e53
https://www.youtube.com/watch?v=QM1iUe6IofM

OOP ja varsinkin sen virtualisoitu toteutus Java kieli, on ihan täyttä kusetusta.

STOP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu