Pätevät opettajat rekisteriin!

Miksi pätevien opettajien rekisteröintiä ei tehdä?

Ajatelkaa, että esim. hierojat rekisteröidään, mutta ei opettajia!
Kenen etua tämä rekisteröimättä jättäminen palvelee? Ei ainakaan pätevien opettajien.
14269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ehkä se on turhaa, koska opettajan pätevyys tarkistetaan virkaa annettaessa. Tilapäisien virkasuhteiden ollessa kyseessä, koulut voivat valita joskus epäpätevänkin, vaikka tämä ei ole oikein yhdenvertaisuuslain (tai mikä se nyt olikaan) hengen mukaista. Kyllä hakijoista pitäisi valita pätevin, mutta näin ei useinkaan tehdä. Tästä on joku hallinto-oikeus antanut kirjallisen päätöksen, ja olen sen nähnytkin. Itse en ole opettaja. Vaimo on. Tuossa päätöksessä oli vedottu johonkin lakipykälään, jonka avulla saatiin kuka tahansa muodollisesti pätevä valittua opettajan virkaan. Siinä yhdenvertaisuuslaki on oikeastaan ristiriidassa, ja se hävisi tälle toiselle laille, jota en nyt muista. Ehkä sen joku osaa kaivaa Finlexistä (löytyy netistä).

Hyvä veli systeemi toimii Suomessa!

Hierojia käyttävät suoraan yksityiset potilaat, joten sen vuoksi pätevyyden toteaminen on hyvä olla mahdollista jokaiselle, joka tuollaista tietoa käyttävät.
Opettajan pätevyyden tarkistaa koulun rehtori ja jopa opetuslautakuntakin taitaa hyväksyä rehtorin esityksen uudesta opettajasta.

Äänestä

Nythän on tulossa opintorekisteri, mutta ehkä ihan hyvä ettei se ole julkinen... eihän siellä riitä pelkkä tutkinto vaan oltava muutakin tietoa

Äänestä
  • Eikö opintorekisterejä ole aina ollut? Opettajat pitäisi voida tarkistaa kuten esim. lääkärit JulkiTerhikistä. Suojellaanko epäpäteviä opettajia?

    Äänestä

OAJ ei enää ajaa rekisteriä pätevistä opettajista. MIKSI?

Eikö se ole kaikkien etu, että tietää kuka on pätevä opettaja?
Onhan näitä rekistereitä muistakin ammateista (lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat, tulkit ja kääntäjät, asianajajat, yms.)

Äänestä

OAJ
Eduskuntavaalit
05.10.2018 - 09.00 NÄKEMYS Koulutus ratkaisee ...
Kansallinen opettajarekisteri mahdollistaa opettajien koulutustarpeen ajantasaisen ennakoinnin ja kertoo opetusalan alueellisen työvoimatarpeen. Rekisteri näyttää opettajien ja esimiesten uranaikaisen kouluttautumisen, varmistaa opiskeluympäristön turvallisuutta ja opetuksen laatua sekä lisää huoltajien tietoisuutta opettajan kelpoisuudesta. Kattava opettajatieto on välttämätöntä myös kasvatus- ja opetusalasta tehtävän tutkimuksen kannalta.

Äänestä

Osaavat opettajat rekisteriin. Ei välttämättä sama asia kuin pätevä. On nähty monta pätevää opettajaa joiden paikka ei ole koulu eikä opetustyö.

Äänestä
  • A-ha. Itselläsi ei sitten ole kumpaakaan? Ei pätevyyttä eikä osaavuutta.


    Kyllä pätevät (opettajan pedagogiset opinnot 60 op - joko yliopistossa TAI ammatillisessa opettajankorkeakoulussa ) kuuluu rekisteröidä keskitetysti.

    Onhan kaikenmaailman lääkärit, sairaanhoitajat, lhihoitajat ja hierojatkin rekisteröity. Osasivat sitten ammatiansa eli eivät.

    Äänestä

Ei kai sitä pätevyydellä opeteta!! Osaavuus tärkeämpää. Esim. muodollisesti epäpätevä opettaja voi olla parempi kuin ns. pätevä opettaja.

Äänestä
  • Parempi opettaja kituuttaa määräaikaisena, koska kelpoisuus puuttuu. Kannattaisi pätevöityä, jos aikoo pysyä opettajana. Vai häviääkö se paremmuus kelpoisuuden myötä?

    Äänestä

Eikä opettaminen ole mitään avaruustiedettä.

Äänestä
  • ei niin ja siksi joillekin 1 2 = 5 kun toisille 3.

    ymmärtänet mitä haen takaa tällä.

    Äänestä

en todellakaan halua, että opettajana kuulun mihinkään rekisteriin.

Äänestä

Kai sitä voi pyytää, että opetuksen tarjoaja näytttää tutkintotodistuksen. Voihan tutkintojakin väärentää, mutta niin voi myös rekisterejä krakkeroida.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herää_OAJ kirjoitti:

Miksi pätevien opettajien rekisteröintiä ei tehdä?

Ajatelkaa, että esim. hierojat rekisteröidään, mutta ei opettajia!
Kenen etua tämä rekisteröimättä jättäminen palvelee? Ei ainakaan pätevien opettajien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu