"Enemmistö Yhdysvaltain muslimeista kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa – vastustajina enää valkoiset konservatiivikristityt.
Kokonaisuudessaan 63 prosenttia amerikkalaisista tukee nyt samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Määrä on kasvanut yhdeksällä prosenttiyksiköllä neljän vuoden takaisesta lukemasta.
Vastustus on nyt lähes kokonaan valkoihoisten parista. 58 prosenttia valkoihoisista evankelikaalisista kristityistä vastustaa liittoja [ainoastaan 58% !] .
Sen sijaan valkoisista katolisista 66 prosenttia kannattaa liittoja ja latinokatolisista 65 prosenttia. Myös ortodoksit kannattavat liittoja samoin prosentein."
Sanoisin, että ei huono. Tasa-arvoisen avioliittolain kannatus on noussut kohisten muutamassa vuodessa, kun uskovatkin ovat huomanneet, ettei mitään kauheaa tapahtunutkaan.
https://yle.fi/uutiset/3-10187976?origin=rss
Kokonaisuudessaan 63 prosenttia amerikkalaisista tukee nyt samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Määrä on kasvanut yhdeksällä prosenttiyksiköllä neljän vuoden takaisesta lukemasta.
Vastustus on nyt lähes kokonaan valkoihoisten parista. 58 prosenttia valkoihoisista evankelikaalisista kristityistä vastustaa liittoja [ainoastaan 58% !] .
Sen sijaan valkoisista katolisista 66 prosenttia kannattaa liittoja ja latinokatolisista 65 prosenttia. Myös ortodoksit kannattavat liittoja samoin prosentein."
Sanoisin, että ei huono. Tasa-arvoisen avioliittolain kannatus on noussut kohisten muutamassa vuodessa, kun uskovatkin ovat huomanneet, ettei mitään kauheaa tapahtunutkaan.
https://yle.fi/uutiset/3-10187976?origin=rss
Vastaukset 72
Vanhimmat
Jospa kannattavatkin, mutta kenties "not in my backyard" -periaatteella. Kun vääräuskoiset irstailevat, se sataa islamin laariin.
Koska aiheesta oli jo aloitus, niin en kommentoi tässä ketjussa.
Nyt tämä on ainoa ketju.
Positiiviseen suuntaan menevistä asioista kannattaa aina keskustella.
Ihme touhua mihin se toinen hävisi.
No joka tapauksessa uutinen oli mitä parhain, positiivinen yllätys.
Luku on samaa luokkaa kuin muissakin homoparien avioliitot hyväksyneissä kansakunnissa.
>Kun vääräuskoiset irstailevat, se sataa islamin laariin.
Millähän ihmeen mekanismilla noin tapahtuisi? Alkaako kristittyjä kääntyä joukoittain muslimeiksi? 😀
Ja millä tavalla homostelu muuttuu irstaammaksi, kun osapuolet haluavat virallistaa liittonsa? Eikös se mene niinku toisin päin?
Taitaa totuus olla se, että vastaavatpa muslimit mitä tahansa, "uskovat" kieroilevat sen aina oman pussinsa täytteeksi.
No vaikka silleen kuten Iranin presidentti ilmoitti aikoinaan (USA:n vierailulla) että Iranissa ei ole homoja, kun kysyttiin mm. näiden sorrosta. Eli valehteli. Mitä enemmän länsimaat vajoavat rappioon sitä enemmän islamilaisilla on syytä kerskua omasta hurskaudesta, vaikkakin se perustuisikin valheeseen, kuten Ahmadinejadin lausunto osoittaa.
Täälläkin jatkuvasti homoliittokysymystä käytetään vipuvartena väännettäessä nimen omaan kristinuskoa kanveesiin. Ja islam siinä missä mikä tahansa kristinuskoa vastustava aate kelpaa ateisteille liittolaiseksi tässä projektissa.
Äärishiialaisen Ahmadinejadin kausi päättyi kylläkin viisi vuotta sitten, ja hänen seuraajansa on aivan toista maata, vaikka ei tietenkään voi pullikoida suurajatollah Khameneita vastaan.
On kyllä totta, että Ahmadinejad kävi Yhdysvalloissa kautensa alkupuolella viime vuosikymmenellä ja valehteli, että Iranissa ei ole homoja. Se oli silloin se. (Washington Post on muuten laskenut Trumpin valehdelleen toistaiseksi virassaan yli 3000 kertaa, https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005668414.html)
>Ja islam siinä missä mikä tahansa kristinuskoa vastustava aate kelpaa ateisteille liittolaiseksi tässä projektissa.
Islam kelpasi mainiosti "uskovien" kristittyjen liittolaiseksi kun Aito avioliitto -aloitteeseen piti saada muslimeiltakin nimiä. Kun ne oli saatu, demonisointi ja epäinhimillistäminen jatkui taas.
"Islam kelpasi mainiosti "uskovien" kristittyjen liittolaiseksi kun Aito avioliitto -aloitteeseen piti saada muslimeiltakin nimiä. "
Tämän on tosin epäily, mutta voi olla täysin mahdollista.
Aa kehui julkisesti, miten muslimitkin allekirjoitti heidän kansalaisaloitteensa.
Näin kävi, muistan elävästi. (Tai ainakin palstan Aa-fanikerho kehui ellei Aa suoraan.)
Siitä oli muistaakseni oikein video joltain teltalta XX, jossa pari muslimikaveria veti nimet paperiin. Tosin emme tiedä, millä nimellä he kuponkinsa allekirjoittivat.
Jos toinen oli vaikka Anigu Kuma Faraxsanaayo ja toinen Dibi Fadhiya.
Ennen niin uljaan Kotkan (USA:n )siivet revitään irti.
Yliopiston toimesta. Yliopisto professori Mayers toteaa, että " Kalifornian osavaltio on uskoo, että se on voittanut taistelun perinteistä avioliitto vastaan.
Nyt osavaltio lähtee niiden perään, jotka ovat jäljellä. Saattaa kuulostaa draamaattiselta, mutta se julkeinta sananvapauden tukahduttamista omana elinaikanani. (Yhdysvalloissa)."
https://www.dailywire.com/news/30076/exclusive-bill-banning-biblical-views-sexuality-jacob-airey?utm_source=facebook&utm_medium=social&utm_content=062316-news&utm_campaign=benshapiro
Linkin jutun mukaan ei tosin ole ollut edes kyse "taistelusta perinteistä avioliittoa vastaan", eihän sitä tuon jutun mukaan kukaan vastusta eikä sitä vastaan kukaan taistele.
Eilinen aloituksesi on kai kadonnut?
""taistelusta perinteistä avioliittoa vastaan""
En minäkään ole havainnut kenenkään vastustavan heterojen välistä avioliittoa.
AA-väki on kyllä itse mollannut hetero-liittojen merkitystä, väittäen niiden menettävän arvostusta, kun homoillakin on samat oikeudet.
Oikeastihan on paljon arvokkaampi asia solmia avioliitto johon kaikilla on oikeus, eikä vain yhdellä ihmisryhmällä.
Nämä aitolaiset eivät ymmärrä että se että joku vastustaa tasa-arvoista avioliittoa ei suinkaan poissulje sitä että kannattaa myös ns. perinteistä avioliittoa. Mustavalkoinen maailmankuva viittaa fundamentalismiin.
Tuosta juuri taitaa olla kyse.
Ei taida muuta kuin teidän homottajien mielissä.
Tässä on sinulle oikeaa tietoa
http://aitoavioliitto.fi/
Siis kukaan ei ole missään kieltänyt miehen ja naisen välistä avioliittoa. Toimii samoin kuin ennenkin.
Onpa USA:ssa kahjo professori.
Luulee olleen taistelua perinteistä avioliittoa vastaan. Se taistelu on sitten kyllä myös hävitty.
>Onpa USA:ssa kahjo professori.
Siellä on kymmeniä tuhansia professoreja. (Tai "rohvessooreja", kuten Hyrylässä eräs majuri sanan lausui.) Joukkoon mahtuu ihan tilastollisesti muutama kahjokin. Eräissä epävirallisemmissa yliopistoissa kahjous taitaa olla jopa viran saannin edellytys.
Onko joku niin väittänyt?
Miksi ihmeessä puhutaan kaiken aikaa avioliitoista, kun avoliitot kuitenkin ovat yhteiselämän muoto.
Kuka menee nykyään naimisiin?
Ennen vanhaan lapsien oli sopivaa syntyä 10 kk papin aamenen jälkeen, nykyisin koko katras on jo valmis ja kantaa huntua, kun vanhemmat astelevat alttarille.
Koko avioliiton idea on poispoljettu. Ihan sama, ketkä avioituvat, naiset ja naiset, miehet ja miehet, monisukupuoliset jne.
Maistraatissakin voisi suhteen laillistaa, mutta tässähän on kysymys kirkoissa ja alttareilla solmittavista avioliitoista, joita sitten papit ja lukkarit rouvineen vastustavat ja inhoavat.
Pitäisi laatia lakia, että kirkollisen avioliiton solmineet eivät saisi eroa yhtä helposti kuin maistraatissa vihityt. Se ehkä karsisi niitä joiden tärkein pointti naimisiin menossa on prameat häät ja fiinit vaatteet.
>> Pitäisi laatia lakia, että kirkollisen avioliiton solmineet eivät saisi eroa yhtä helposti kuin maistraatissa vihityt. <<
Totta. Ilman papin lupaa ei avioero heltiäisi. Pienenisi ainakin avioeroluvut jonkun verran ;-)
Kiinnostava ajatus, mutta ei taitaisi mennä perustuslakivaliokunnasta läpi. 😃
Jaa a, ei laeista tuossa ole mitään hyötyä. Päinvastoin, jos kirkossa vihittävät joutuvat eriarvoiseen asemaan, jossa ei valtion laki päde, niin voisi käydä niin, että kohta vihittäviä ei juuri olisi.
Lipsahti vähän sarkasmin puolelle ja sehän ei täällä netissä todistetusti toimi.
Tietenkään ei voi eikä missään nimessä edes saa olla eri lakeja kirkkoon kuuluville ja - kuulumattomille.
Joukossa tyhmyys tiivistyy!
"Joukossa tyhmyys tiivistyy!"
Onneksi se joukko on kuitenkin pienenemään päin.
Et kuitenkaan kyseenalaista gallupin tulosta. Ei "hiljaista enemmistöä", ei median aivopesua tai vääriä galluptuloksia.
Hyvä, tuo on edistystä.
"Hiljainen enemmistö" ei muuten olekaan niin valaskalankokoinen vale kuin olemme luulleet vaan hieman pienempi, ainakin jos Suomesta taas puhutaan. Hesarissa julkaistiin juuri tutkimus, jonka mukaan eduskuntavaaleissa äänestämättä jättävät ovat moraalikysymyksissä vanhoillisempia kuin äänestävät. Miksi he sitten eivät äänestä ja vaikuta vaan vouhkaavat mieluummin somessa ja baareissa, sitä ei sen syvemmin tutkittu.
Halla-Aholla on todellinen miljoonan taalan paikka saada äänestysprosentti nousemaan, sillä siitä voisi paikoin jopa puolet olla suoraa persukannatusta. Uskomatonta vaiko totta, kirjoittaisi Pahkasika.
HomoTorren nimi on Jouko.
>> Hesarissa julkaistiin juuri tutkimus, jonka mukaan eduskuntavaaleissa äänestämättä jättävät ovat moraalikysymyksissä vanhoillisempia kuin äänestävät. <<
Tuohan oli hyvä uutinen. Mutta jospa noita moraalisesti konservatiivisia ja passiivisia yhdistää paljolti sama kuin Aa:n kannattajia, eli muutoksen vastustaminen (eli pelkääminen). Hehän eivät kyenneet edes allekirjoittamaan netissä omaa Aa-kansalaisaloitettaan eli eipä taida Jussin kutsuhuudotkaan riittää. Ovat ilmeisen hajanainen ja lyttyyn lysähtänyt porukka.
En ole tutustunut tuohon tutkimukseen, mutta en ihan noin yksinkertaista johtopäätöstä vetäisi.
" Muslimeista 51 prosenttia kannattaa avioliittoja ja 34 prosenttia vastustaa niitä. "
Islaminuskoiset kannattavat ihmisten yhdenvertaisia oikeuksia yhteiskunnassa enemmän kun nämä evankeeliset kristityt.
Kertoo karua kieltä kristinuskosta.
Totta+ja+kertoo+siitäkin,+ettei+konservatiivisimpien+evankelikaalisten+tulkinta+muslimien+homovihasta+todellakaan++pidä+paikkaansa.+Katolisistakin+peräti+2/3+kannattaa+tasa-arvoista+avioliittolakia...+USA:ssa!
Ja+noista+evankelikaalisistakin+42%+Ei+vastusta+tasa-arvoista+avioliittolakia.+Lisäksi+tuokin+kannattajien+osuus+on,+päätellen+muiden+ryhmien+trendeistä,+myös+ripeässä+nousussa+eli+kovimpien+vastustajien+määrä+on+vastaavasti+laskussa.
Eli ateistit ovat islamin kanssa samalla puolella, kuten asiaan kuuluu. Kaikki keinot on käytettävä kun kaivetaan maata kristinuskon alta. Ilmeisesti se on myöhemmän ajan murhe, miten ateistit ja muslimit selvittelevät välinsä sitten kun kristinusko on saatu hävitettyä. Islam ei katso ateismia mitenkään hyvällä.
Ihan itse kaivetaan maata kristinuskon alta jos tosiaan se uskonto on syy vastustaa ihmisten yhdenvertaista kohtelua yhteiskunnassa.
'Ps. kannatatko sinä ihmisten yhdenvertaista kohtelua lainsäädännössä esim. Suomessa?
Sun logiikalla te fudut olette samalla puolella kuin Isis.
Huomaa+myös+tieto+siitä,+että+katolisista+66+prosenttia+kannattaa+liittoja+ja+latinokatolisista+65+prosenttia.+Myös+ortodoksit+kannattavat+liittoja+samoin+prosentein.+Lisäksi+42+%++evankelikaalisistakin+ei+vastusta+niitä.+Ovatko+nämä+ryhmät+mielestäsi+ateisteja?
Pakanavaltio voi vihkiä ketä lystää avioliittoon. Mutta kirkon toimenkuva ei ole maailman villitysten perässä juokseminen. Homoliittojen vaatimisessa kirkkoon taitaa olla pohjimmiltaan kyse siitä kuuluisasta ihmisylpeydestä. Kaikki huutavat kurkku suorana "Minulla on oikeus! Minulla on oikeus!" Kukaan ei sen sijaan kaipaa velvollisuuksia.
Ovatko he seittäneet mitään Raamattuun perustuvaa teologista perustatta sille, että kaksi miestä tai kaksia naista olisi sulhanne ja morsian tai mies ja vaimo?
"Kukaan ei sen sijaan kaipaa velvollisuuksia."
Tuskin kukaan kaipaa velvollisuuksia, mutta tolkun ihmiset tietävät ja hyväksyvät, että jos on oikeuksia velvollisuudet tulevat sen mukana.
"Kertoo karua kieltä kristinuskosta. "
Tai se kertoo, mitä äärikonservatiivisuus sekä fundamentalismi ovat?
Nytkö keksutellaan siitä mitä ne ovat meillä Suomessa?
Elämähän on täynnä velvollisuuksia, joista ei yleensä sen suurempaa numeroa tehdä. On varsin ymmärrettävää, että lisää ei kovin paljon kaivata. Oikeuksista taas on jouduttu kautta historian taistelemaan tavalla tai toisella – ja taistellaan yhä.
Sitä sinun täytyy kysyä heiltä.
"Totta ja kertoo siitäkin, ettei konservatiivisimpien evankelikaalisten tulkinta muslimien homovihasta todellakaan pidä paikkaansa. Katolisistakin peräti 2/3 kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia... USA:ssa!"
Tuon tuloksen mukaan taitaa todellakin olla näin. Eli propagandalta lähtee pohja pois.
Kysymys: >> Ovatko nämä [USA:n] ryhmät [katoliset, muslimit, ortodoksit...] mielestäsi ateisteja? << (Siirtolapuutarha)
Vastaus: "Pakanavaltio voi vihkiä ketä lystää avioliittoon" (fundis)
USA on siis pakanavaltio. Ja mustavalkoisen fundamentalistisen ajattelun mukaan pakanavaltion presidentti eli Donald Trump on myös pakana. Josta seuraa, että Laura Huhtasaari ja muut hihut kävi pakanoiden rukousaamiaisella.
Jos tavallinen muslimi ( noin 1.5 miljardia) olisi homoja vihaava, niin olisin sen kyllä kokenut. Mutta sellaista muslimia ei ole vastaan tullut. He ovat tavallisia muslimeja, siis.
Totta. Parhaiten suon huomaa ihan elävässä elämässä.
Jumalan tahto on viisautta.
Ja se Jumalasi ei siinä viisassa Tahdossaa kiellä samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
Kysypäs siltä Jumalalta, että miksi avioerot ovat fundamentalistien mielestä sallittuja.
"Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älkööt ihminen erottako" tai jotain tuonnepäin.
Sinä se jaksat tentata täällä kaikkea kuin innokas riparilainen. Tarkoitus lienee kuitenkin mustamaalata kristinuskoa eli aivan sama mitä sinulle vastaa tai on vastaamatta. Ovatko uskovat ihmiset jotenkin tilivelvollisia sinulle. Samoja kysymyksiä jo Jeesuksen vastustajat kätyreineen tivasivat häneltä saadakseen hänet sanoistaan ansaan.
Tuohon kysymykseen Jeesus vastasi että kysyjien ja heidän esivanhempiensa sydämen kovuuden tähden Mooses antoi näille luvan erota.
Ei ole sentään kukaan tainnut vielä keksiä kysyä, onko meidän lupa maksaa keisarille veroa.
>Ovatko uskovat ihmiset jotenkin tilivelvollisia sinulle.
Eivät, mutta jos osallistuu keskustelupalstoille, pitää ymmärtää että voi tulla kysymyksiä myös. Pakkohan täällä ei ole notkua kenenkään jos ei tykkää menosta.
>Ei ole sentään kukaan tainnut vielä keksiä kysyä, onko meidän lupa maksaa keisarille veroa.
Kai sitä voi maksaa, jos välttämättä haluaa, mutta eiköhän se keisari pärjää muutenkin.
https://fins.space/post?id=2000001219394
Miksi haluat olla SuomenSaastaSyntiliitot? 😮
Noilla fundiksilla on kovin stereotyyppinen tapa vastata. US:n palstalla Sari Weckroth (tai jotain sinne päin) on samanlainen ylimielinen tapa vastata.
Jos jokainen poistumispyynnön saanut poistuisi aina palstalta fundisten pyynnöstä, niin kohta niissä ei olisi kuin pari fudua.
Ehkä hän ei halua, mutta on silti.
Oletko sama henkilö kuin qwertyilija kun vastaat hänen puolestaan. On käynyt kieltämättä mielessä että yksi ja sama tyyppi on rekisteröinyt useita nikkejä. Olen luterilainen ja en tosiaankaan tykkää menosta palstalla, jonka nimi on "Luterilaisuus".
Täällä notkuu kukkona tunkiolla joitain aivan muita kuin luterilaisia. Onneksi minun ei tarvitse notkua täällä, käynpähän silloin tällöin tsekkaamassa ja havaitsen että mikään ei ole muuttunut.
P.S. Menen tänään luterilaiseen kirkkoon messuun, jossa saarnaa naispuolinen pappi. Ja minut on kastettu lapsena. Kauhistukaa!
>Oletko sama henkilö kuin qwertyilija kun vastaat hänen puolestaan.
En vastaa hänen puolestaan, vaan muuten vaan.
>On käynyt kieltämättä mielessä että yksi ja sama tyyppi on rekisteröinyt useita nikkejä.
Paras tapaus on rekannut niitä useita kymmeniä, mutta hän on Patmos-uskovainen.
>Täällä notkuu kukkona tunkiolla joitain aivan muita kuin luterilaisia.
Ateismipalstalle tuupitaan kroonisesti ääriuskovaisten ääliömäisiä aloituksia, joissa ei edes haluta olla hajullakaan mitä ateismi oikeasti tarkoittaa. Että tämmöstä täällä.
>Onneksi minun ei tarvitse notkua täällä, käynpähän silloin tällöin tsekkaamassa ja havaitsen että mikään ei ole muuttunut.
Ei kenenkään tarvitse, jos ei halua.
>P.S. Menen tänään luterilaiseen kirkkoon messuun, jossa saarnaa naispuolinen pappi. Ja minut on kastettu lapsena. Kauhistukaa!
Mitä kauhistumista tuossa nyt on. Toivottavasti on nätti pappi, jotkuthan ovat.
>> Oletko sama henkilö kuin qwertyilija kun vastaat hänen puolestaan. <<
Ei ole. Minulla vain ei ole enää tapana vastata laillasi kirjoittavien teksteihin.
Erehdyin kysymään, mutta jatkossa pyrin siihen, etten kysy, enkä vastaa laillasi kirjoittaville.
69%+ev.lut.+kirkon+papeista+kannattaa+saman+sukupuolisten+avioliittoon+siunaamista.+
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/247884-jo-69-papeista-siunaisi-samaa-sukupuolta-olevat-parit-tulee-aiheuttamaan-lisaa
"Etenkin pappien asenteet muuttuvat nopeasti, mikä tulee aiheuttamaan yhä kasvavia jännitteitä kirkon sisällä, jos nykyinen epäselvä tilanne avioliiton siunaamisen ja vihkimisen suhteen ei vähitellen ratkea..."
Aivan varmaan. Kun jo naisten pappeus närästää vuosikymmenien päästä.
Tai pari kirjainta pois: avioliiton siunaamista. Parihan on jo aviossa siinä vaiheessa kun siunataan tai siunattaisiin, vai mitä?
Terv. "a person with exceptional and unnecessary attention to detail" 😉
Perfektionistinen+suhtautuminen+on+terveen+ihmisen+merkki.+Olen+itse+samanlainen+;-)
+Ja+totta,+papeista+69%+olisi+valmiit+siunaamaan+saman+sukupuolisten+avioliitot+ja+55%+vihkisi+heidät+kirkossa.+
On+sinänsä+yllättävää,+että+itse+asian+ytimessäkin+eli+yliopistokoulutetussa+papistossa+mielipiteet+muuttui+laidasta+toiseen+muutamassa+vuodessa...+ihan+kuin+opettaja+olisi+antanut+lapsille+luvan+äänestää+uudelleen+ja+vaihtaa+mielipidettä.
ps jos Mäkinen Vikström ja Askola kannattaisivat yhdessä saman sukupuolisten kirkkovihkimistä, niin kannattavien pappien luvut muuttuisivat arvatenkin vielä paljon suuremmiksi. Moni pappi kun tuntuu olevan tässä asiassa ns. aidallakeikkuja.
Taitaa ne jännitteet kasvaa lähinnä äärikonservatiivisen vähemmistön korvien välissä. Papiston liberaalin enemmistön kannaltahan asiat menee positiiviseen suuntaan.
Kyllä niitä ihan käytännön tasollakin on. Suomeen mahtuu monenlaista pappia.
Onhan niitä pappeja ja pappeja, mutta koska vastustava vähemmistö marginalisoituu, niin ei siinä repeä kuin äärikonservatiivin hermot.
Ehkä niinkin. Tosin vain sen osan, joka haluaa pitää valtaa sen oman näkemyksenmukaan. Osa on sitten viellä oman väen keskuudessa, eikä pidä meteliä.