Yliopisto ja Yleisradio keskustan asialla

Olipa hienoa nähdä lauantaina televisiolähetys lehmien laskemisesta kesälaitumille Helsingissä. Elävää yleisöäkin oli paikalla tuhatmäärin. Tosin tuli tunne, että suurin osa lehmistä unohtui ihmettelemään suurta ihmismäärää, kun eivät ottaneet vielä enemmän irti vihreästä laitumesta ja vapaudesta.

Kepulaiset tapahtumat ovat siis pääkaupunkiseudulla niin suosittuja. Tosin kuuluttaja olisi voinut vähemmän suorasukaisemmin mainostaa Valiota. Mahtoiko hän olla Kapi, kun noiden laidunten vieressä asuu ja on palstakirjoitustensa mukaan edelleen innokas Valion eläkeläinen? Tuskin kuitenkaan, vaan syynä oli, että Valio on Helsingin yliopistolle tärkeä sponsori. Nykyäänhän yliopistot voivat hankkia yksityistä rahoitusta. Mitä enemmän sitä saavat, sitä avokätisemmin valtiokin niihin suhtautuu.

Yleisradion puolelta tilaisuus oli osittain huonosti järjestetty. Ensin lähetys oli minuuttikaupalla myöhässä ja kun se viimein pääsi alkamaan, lähetyksessä oli pitkiä tyhjiä kohtia ilman puhetta. Jos ohjelma olisi valmisteltu paremmin, laidunkuvien välissä olisi ollut enemmän kepulaisten haastatteluja vaikkapa ennakkoon tehtynä, kuten se toimittajan lypsyharjoittelu. Meterologi Kerttu Kotakorpi olisi voinut sanoa jotain vaikkapa säiden ja laitumien rehevyyden yhteydestä, minkä jälkeen toimittaja olisi muistuttanut maataloustukien tärkeydestä maamme vaihtelevissa ilmasto-oloissa.
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


volmari kirjoitti:

Olipa hienoa nähdä lauantaina televisiolähetys lehmien laskemisesta kesälaitumille Helsingissä. Elävää yleisöäkin oli paikalla tuhatmäärin. Tosin tuli tunne, että suurin osa lehmistä unohtui ihmettelemään suurta ihmismäärää, kun eivät ottaneet vielä enemmän irti vihreästä laitumesta ja vapaudesta.

Kepulaiset tapahtumat ovat siis pääkaupunkiseudulla niin suosittuja. Tosin kuuluttaja olisi voinut vähemmän suorasukaisemmin mainostaa Valiota. Mahtoiko hän olla Kapi, kun noiden laidunten vieressä asuu ja on palstakirjoitustensa mukaan edelleen innokas Valion eläkeläinen? Tuskin kuitenkaan, vaan syynä oli, että Valio on Helsingin yliopistolle tärkeä sponsori. Nykyäänhän yliopistot voivat hankkia yksityistä rahoitusta. Mitä enemmän sitä saavat, sitä avokätisemmin valtiokin niihin suhtautuu.

Yleisradion puolelta tilaisuus oli osittain huonosti järjestetty. Ensin lähetys oli minuuttikaupalla myöhässä ja kun se viimein pääsi alkamaan, lähetyksessä oli pitkiä tyhjiä kohtia ilman puhetta. Jos ohjelma olisi valmisteltu paremmin, laidunkuvien välissä olisi ollut enemmän kepulaisten haastatteluja vaikkapa ennakkoon tehtynä, kuten se toimittajan lypsyharjoittelu. Meterologi Kerttu Kotakorpi olisi voinut sanoa jotain vaikkapa säiden ja laitumien rehevyyden yhteydestä, minkä jälkeen toimittaja olisi muistuttanut maataloustukien tärkeydestä maamme vaihtelevissa ilmasto-oloissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu