50-VUOTISPÄIVÄ, JOTA EI TULLUT
Haanpäälle kävi, kuten oli eversti Halstille sanonut toivovansa. Kirjailija hukkui myrskyisällä kalastusmatkalla Iso-Lamujärveen perjantaina syyskuun 30. päivänä vuonna 1955, pari viikkoa ennen viisikymmentävuotispäiväänsä. Itsemurha vai onnettomuus? Tästäkin keskustellaan yhä. Selvää kuitenkin on, että Haanpää oli hukkuessaan reippaasti päissään, Koskenkorvaa ja Jaloviinaa oli nautittu.
”En usko, että Haanpään kuolema oli itsemurha, vaikka hautakivi olikin valmiiksi katsottuna”, Vesa Karonen sanoo.
”50-vuotispäivien tullessa haluan lähteä pois”, Pentti oli sanonut vaimolleen Alli Haanpäälle. ”Niin kauaksi, ettei kukaan tiedä missä olen.”
Pentti Haanpää ehti kirjoittaa ylikolmesataa novellia ja kymmenen romaania. Kustantamatta jääneet teokset julkaistiin Haanpään kuoleman jälkeen kootuissa teksteissä.
Vuonna 1996 Piippolan Leskelän kylässä paljastettiin Tapio Junnon veistämä Pentti Haanpään pronssinen muistomerkki Isännät ja isäntien varjot.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tänä vuonna Haanpää olisi jo 120 vuotias?
Wolf Halstin kirjoituksiin ei kannata luottaa.
hän on ollut eläessään tunnettu valehtelija.