Millä perustelen seuraavassa taloyhtiön hallituksen kokouksessa, että Parkkipatet pitää saada pois meidän pihasta? Siis sellaiset kunnon perustelut, että päästään tosta eroon.
Tuli aiheettomasta sakosta haaste oikeuteen, vaikken ole saanut edes heiltä sitä alkuperäistä sakkoa ja olen kiltisti lupalappusen laittanut ikkunalle.
Tuntuu niin oudolta, että joku voi vaan yhtäkkiä päättää viedä joltain melkein 200e ilman syytä. Itse kun tekisin tuon, olisin syytettynä varkaudesta.
Tuli aiheettomasta sakosta haaste oikeuteen, vaikken ole saanut edes heiltä sitä alkuperäistä sakkoa ja olen kiltisti lupalappusen laittanut ikkunalle.
Tuntuu niin oudolta, että joku voi vaan yhtäkkiä päättää viedä joltain melkein 200e ilman syytä. Itse kun tekisin tuon, olisin syytettynä varkaudesta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuli haaste oikeuteen?
Millähän perusteella olet valvontamaksun saanut? Suosittelen kysymään naapurien kantaa asiaan. Jos enemmistö on sitä mieltä, ettei tarvita, niin kyltit pois. Tai voithan sinä itsekin käydä ne kyltit repimässä yön pimeinä tunteina. Vuokra-asunnoissa ei ole ainakaan helppoa lopettaa paten toimintaa. Meillä espoon asunnot on ottanut Q-parkin valvomaan kaikkia heidän vuokraamia pihoja, eikä valvontaa kuulemma lopeteta yksittäisillä pihoilla vaikka pyydettäisiin
Tutkivan journalistin paikka. Selvitä rahaliikenne Q-parkin ja espoon vuokra-asuntojen johdon välillä.
Eihän nuo yksityiset firmat ota rahaa taloyhtiöiltä. Kaikki ansiot tulee sakoista. Espoon asunnotkaan ei käsitä ihan vain paria pihaa, vaan käsittääkseni toista sataa? Hyvä määrä sakkoja varmaan kirjoitetaan ihan päivittäin
Entinen yksityisen pysäköinninvalvontayrityksen perustaja myönsi suoraan, että yksityiset rahastaa tarkoituksella ja piiskaa työntekijöitä laputtamaan urakalla. Tunnissa saattoi tienata satoja euroja.
Opettele aloittaja pysäköimään oikein, niin et saa parkkisakkoja. Mikä siinä oikein pysäköinnissä on niin vaikeaa? Onko sääntöjen rikkominen kivaa, ja niiden mukaan eläminen ikävää? Toivotko, että takoyhtiössä vallitsisi anarkia ja kaaos?
Senku luovutte vaikka valvonnasta. Oon jo miljonääri ja sivubisneksistä tienaan rahaa enemmän ku te kaikki yhteensä. Olis kannattanu takoa, kun rauta oli kuumaa.
Loppunsa edellä on tämä yhteiskunta kun tämänkaltainen varastaminen on sallittua... ei ihme että alkaa väkivallantekoja kohdistua pysäköinninvalvojiin ja ei kyllä multakaan symptatioita heru jos joku parkkivalvoja on saanut köniinsä...
On se törkeän väärin, ettet saa pysäköidä mihin sattuu etkä ainakaan pelastustielle.
Paten kyltit alentavat osakkeiden arvoa. Kun minä etsin uutta asuntoa, jätin väliin kohteet, joissa oli yksityisen pysäjöintivalvojan kyltit. Ne kertovat yhtiössä olevan ongelmia. Miksi ostaisin osakkeen ongelmayhtiöstä? Eihän niissä yleensä ollut edes vieraspaikkoja, enkä minä mikään erakko ole.
Sinun vanha öljyä vuotava romusi talon nurkalla alentaa koko talon neliöhintoja.
Hei ParkkiPete, tuttuni kirjoittaa juttua yksityisoikeudellisista parkkiyrityksistä ja olisi kiinnostunut tutustumaan tapaukseesi ja tapauksen yhteydessä tapahtuneeseen viestinvaihtoon. Jos olet kiinnostunut ota yhteyttä jannev1980@gmail.com.
.A