Päivi teki tunteisiin vetoavan ja syyllistämiseen pyrkivän blogin koskien aborttia.
Mutta koska Päivi on sitä mieltä, että jo hedelmöitetty munasolu eli tsygootti omaa ihmisoikeudet, niin miten Päivi sitten suhtautuu hedelmöityshoidoissa syntyvien ylimääräisten koeputkihedelmöitettyjen munasolujen oikeuksiin.
Päivi sanoo, että ihmiselämä alkaa hedelmöityshetkellä, niin ollakseen johdonmukaisia ja uskoakseen oman väittämänsä heidän pitäisi vastustaa ainakin koeputkihedelmöityksiä.
Mutta Päivi ei vastusta. Perustelut alla.
Päivi Räsäsen oma aloite hedelmöityhoitolaiksi:
"Aloitteessa ehdotetaan, että hedelmöityshoidoissa saa luoda alkioita vain sen määrän, joka on tarkoitus viedä naiseen kuukautiskierrolla raskauden aikaansaamiseksi. Keinoalkuisen hedelmöityksen seurauksena syntynyttä ihmisalkiota tulee kohdella ihmisarvoisella kunnioituksella. Koeputkihedelmöityksessä syntyy nykyisin ylimääräisiä alkioita, joita ei siirretä kohtuun ja jotka joko pakastetaan käytettäväksi myöhemmin hyötykäyttötutkimusmateriaalina tai ne tuhotaan. [2]"
Aloitteessaan Päivi myöntää, että alkioita tehdään useampia, osaa niistä ei aina kuitenkaan tarvita ja ne pakastetaan myöhempää käyttöä varten ja ja lopuksi hävitetään. Tätä Päivi ei systemaattisesti vastusta vaan hän vain sanoo, että hävitettäviä alkioita pitäisi kohdella ihmisarvoisella kunnioituksella.
"Aloitteessa ehdotetaan, ettei hedelmöityshoitoja annettaessa alkioita saisi valikoida. [2]"
Lisäksi Päivi hyväksyy koeputkihedelmöityksessä tuotettujen alkioiden valikoinnin. Parhaat jatkoon.
Summa summarum, suhtautuminen alkion ihmisyyteen esim. koeputkihdelmöityksssä on vaikea, eikä Päivi Räsäsellä itselläänkään ole asiaan hänen omaa ehdotonta kantaansa tukevaa ratkaisua.
Päivi siis itseasiassa sanoo, että vaikka hedelmöittynyt munasolu on ihminen, niin sen voi hedelmöityshoidossa hävittää, kunhan se tehdään ihmisarvoisella kunnioituksella.
[1] http://paivirasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259439-aborttikritiikki-torjutaan-syyllisyyden-vuoksi
[2] http://www.kd-mediat.fi/KD/mobile/fi/uutishuone/kannanotot.php?we_objectID=297
Mutta koska Päivi on sitä mieltä, että jo hedelmöitetty munasolu eli tsygootti omaa ihmisoikeudet, niin miten Päivi sitten suhtautuu hedelmöityshoidoissa syntyvien ylimääräisten koeputkihedelmöitettyjen munasolujen oikeuksiin.
Päivi sanoo, että ihmiselämä alkaa hedelmöityshetkellä, niin ollakseen johdonmukaisia ja uskoakseen oman väittämänsä heidän pitäisi vastustaa ainakin koeputkihedelmöityksiä.
Mutta Päivi ei vastusta. Perustelut alla.
Päivi Räsäsen oma aloite hedelmöityhoitolaiksi:
"Aloitteessa ehdotetaan, että hedelmöityshoidoissa saa luoda alkioita vain sen määrän, joka on tarkoitus viedä naiseen kuukautiskierrolla raskauden aikaansaamiseksi. Keinoalkuisen hedelmöityksen seurauksena syntynyttä ihmisalkiota tulee kohdella ihmisarvoisella kunnioituksella. Koeputkihedelmöityksessä syntyy nykyisin ylimääräisiä alkioita, joita ei siirretä kohtuun ja jotka joko pakastetaan käytettäväksi myöhemmin hyötykäyttötutkimusmateriaalina tai ne tuhotaan. [2]"
Aloitteessaan Päivi myöntää, että alkioita tehdään useampia, osaa niistä ei aina kuitenkaan tarvita ja ne pakastetaan myöhempää käyttöä varten ja ja lopuksi hävitetään. Tätä Päivi ei systemaattisesti vastusta vaan hän vain sanoo, että hävitettäviä alkioita pitäisi kohdella ihmisarvoisella kunnioituksella.
"Aloitteessa ehdotetaan, ettei hedelmöityshoitoja annettaessa alkioita saisi valikoida. [2]"
Lisäksi Päivi hyväksyy koeputkihedelmöityksessä tuotettujen alkioiden valikoinnin. Parhaat jatkoon.
Summa summarum, suhtautuminen alkion ihmisyyteen esim. koeputkihdelmöityksssä on vaikea, eikä Päivi Räsäsellä itselläänkään ole asiaan hänen omaa ehdotonta kantaansa tukevaa ratkaisua.
Päivi siis itseasiassa sanoo, että vaikka hedelmöittynyt munasolu on ihminen, niin sen voi hedelmöityshoidossa hävittää, kunhan se tehdään ihmisarvoisella kunnioituksella.
[1] http://paivirasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259439-aborttikritiikki-torjutaan-syyllisyyden-vuoksi
[2] http://www.kd-mediat.fi/KD/mobile/fi/uutishuone/kannanotot.php?we_objectID=297
Vastaukset 58
Vanhimmat
Hups heti pikku korjaus:
"Sairauden ja vammaisuuden ehkäisy on sinänsä oikea tavoite, ja tästä syystä sukusolujen valikointi sallitaan ehdotetussa laissa." (Päivin lakialoitteesta)
Päivi siis ei sallisi alkioiden valikointia, vaan ainoastaan munasolujen ja siittiöiden valinnan.
Räsäsen jutuilla ei ole merkitystä muutoin kuin kirkon jäsenmäärän suhteen. Kun suu aukeaa jäseniä eroaa heti muutama tuhat
Ei toki olekaan, mutta jos Päivi väittää, että hedelmöittyneellä munasolulla on ihmisoikeudet, niin silloin Päivin pitäisi myös suhtautua ehdottoman kielteisesti myös koeputkihedelmöityksiin.
Mutta kun Päivi ei suhtaudu niihin yksiselitteisen kielteisesti, niin Päivi ei ole looginen. Siksi myöskään Päivin kanta alkion poistoon aborttipillereillä on loogista pohjaa vailla.
Koska millä ihmeen logiikalla koeputkihedelmöityksessä tuotettu alkio voidaan hävittää, mutta kohdussa olevaa ei voisi. Päivi muuttaa kantaansa siis ihan tilanteen mukaan.
Lisäksi huomasin, että Päivi ei hyväksy tuossa aloitteessaan alkioiden valikoimista eli hän myöntää, että koeputkihedelmöityksen alkuvaiheessa alkioita on useampia. Ja Päivin mielestä osan voi hävittää, kunhan se tehdään ihmisarvoisella kunnioituksella.
Mutta alkuvaiheen pilleriabortti ei olekaan ihmisarvoisella kunnioituksella suoritettu alkion hävittäminen, Päivin mielestä.
Näistä keskusteluista jää vaikutelma, ettei ihmisten saisi harjoittaa seksuaalisia nautintoja ja lisääntyä millään tavalla.
Nythän ei ilmeisestikään ole varmuutta missä vaiheessa ihminen tulee ihmisen sukusoluissa ihmisenä otettavaksi huomioon.
Tullaan nähdäkseni siihen, että ihmisen perimään haitallisesti vaikuttavilta esim. kemiallisilta altistumisilta suojautuminen saattaa asettaa kyseenalaiseksi lisääntymisen ihmisarvolla mitattuna.
Ihmisarvosta keskusteltaessa sukusoluissa olevan informaation suojelemiseksi jokaisen jossakin elämänvaiheessaan lisääntymistä harjoittavan ihmisen tulisi koko elämänsä ajan suojella kehossaan mekanismia joka yksilöllisen ihmisolennon informaation tuottaa hänen sukusoluihinsa.
Onko joku syntymästään lähtien esimerkiksi ravinnon, puhtauden sekä haitallisten kemiallisten altistumisten etc. osalta vielä aikuisena omalta geeniperimältään riittävän puhdas tarjotakseen lapselleen ihmisarvon määrittämän terveyden.
Lastemme terveydestä näemme miten olemme heidät arvottaneet elämämme aikana ennen itse lisääntymiseen johtavaa tapahtumaa.
Minusta on hyvä, että asioista keskustellaan. Kuitenkin meidän jokaisen tulisi myöntää meillä jokaisella olevan tiedon riittävyys edes ymmärtää omien elämäntapojemme merkitystä niin itsellemme kuin rakkaille lapsillemme.
Otettaessa syyttely ja syyllistäminen oman poliittisen tai muun idean eteenpäin viemiseen, voitaisiin vähimmäisvaatimuksena odottaa tietoa mitä ja miksi kyseisellä osoittelulla halutaan saada aikaan. Siis rehellisesti.
Silloin kun KOET esitetyt faktat ihmiselämän alkamisesta hedelmöityksessä äitinsä kohdussa syyttelynä tai syyllistävinä, vika ei ole lääketieteellisten faktojen esittäjässä vaan sinun kyvyttömyydessäsi hyväksyä esitetyt faktat. Mietipä siis miksi sinä KOET faktat syyllistävinä ja syyllistyt. Ihmiselämä alkaa hedelmöityksessä äitinsä kohdussa. Mitään tämän pätevämpää määritelmää ei voida esittää, koska sinulla ei ole sellaista "mittaria" jolla voisit luotettavan tieteellisesti määrittää, milloin ja mistä ihmisyys tulee alkioon joka äitinsä kohdussa alkaa kehittyä ja kasvaa. Hedelmöityksen tapahduttua alkio kiinnittyy kohtuun ja alkaa kehittyä ja kasvaa, siitä ihmiselämä alkaa ja on alkanut jokaisen meidän kohdallamme biologisesti. Mikä tässä on niin vaikeaa?
Väitteesi siitä ettei ihminen saisi harjoittaa seksiä tai lisääntymistä millään tavalla on täyttä potaskaa jos otat huomioon Raamatun kehotuksen lisääntyä ja täyttää maa. Kysymys lienee siitä että sitä seksiä on tullut harjoiitettua väärin elinikäiseksi tarkoitetun avioliiton ulkopuolella ja kenties käytetty aborttia ehkäisynä. Mistäs muusta sitä syyllisyyttä on kertynyt?
Aloituksessa mainittujen ihmisoikeuksien valossa vanhempien vastuu perintötekijöidensä suojelemiseksi ihmisyyttä kunnioittavalla tavalla omasta syntymästä uuden ihmisen aloitustapahtumaan luo merkityksen joka kyseenalaistaa lisääntymistarkoituksessa harjoitetun seksin oikeutuksen.
Mihin raja siis vedetään?
Kun sitä perintötekijääsi oikein suojelet, niin saat sen käyttämättömänä mukaan hautaan.
Mutta positiivisemmin, eipä ennen kukaan ole hoksannut syyllistää ihmisiä jokaisesta drinksusta ja antibioottikuuristakin.
Ne kun voi vaikuttaa Mr PerintöTekijään.
Mutta ratkaisu on helppo, jokainen nuori vie perintötekijänsä lähimmän siemenpankin pakasteeseen. Siellä ne siittiöt ja munasolut eivät väsy ja lakastu, vaan nuoruuden perintötekijät siirtyy seuraavalle sukupolvelle priimakunnossa.
Yksi näkökulma aloituksessa mainittuun sukusolujen ihmisoikeusajatteluun ei voi olla riittävä, kuten ansiokkaasti huomasit. Vahvasti edelleen näyttää, ettei ”ihmisen arvoitusta” ole täydellisesti ratkaistu. Tiedon loppuessa luuleminen alkaa.
Lakiin säädetty tapa vaikuttaa todella inhimilliseltä verrattuna maassamme ennen sitä vallinneeseen tilanteeseen sekä hätähuudot maailman maista joissa raskaudenkeskeytykset ovat rikollista toimintaa.
Mikäli ihmisen sukusolujen ihmisoikeuksilla aletaan rajaamaan kasvu- ja synnytysalustana toimivan naisen ihmisoikeuksia, tulee ketjua nähdäkseni tarkastella kokonaisuutena esimerkiksi aiemmin esittämälläni tavalla.
Päivillä voisi hänen taustaansa peilaten olettaa olevan asiasta vankkaa tutkimustietoa käytettävissään, joten vaikuttaa erikoiselta tapa jolla hänen omansa ja muutaman muunkin ihmisen mielipide näyttäisivät ajavan tietoisena valintana tosiasioiden edelle. Edelleenkään yksiselitteistä varmuutta ihmisen tulosta kehitysprosessiin ei näyttäisi olevan ainakaan tällä tiedon mekkana toimivalla palstalla tuotu esiin, mikä vahvasti viittaa siihen ettei kyseistä tietoa ole muuallakaan.
Olen vakavasti harkinnut tuhkaustani sitten kun aikani on täysi, mitä arwelet mahtaako perintötekijöideni mukaan saanti onnistua silloin?
Dokumentit Balkanin alueella tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten selvittelystä joukkohautoja avaamalla (HRa) saivat minut harkitsemaan tuhkaustani sitten aikanaan hyvinkin varteenotettavana vaihtoehtona.
Esittämäsi eskimo-ratkaisu voisi hyvinkin olla toimiva, unohtamatta kuitenkin lastenruuissa esiintyviä haitallisia aineosia sekä autoilusta ja muista ympäristömyrkyistä johtuvia rappauttavia vaikutteita ihmisen perimään.
Voitaneen olettaa sukukypsään ikään ehtineen ihmisen perimää pääsääntöisesti jo vahingoitetun lähtemättömällä tavalla ja rikkaudeksi edelliseen saadaan nuoruus- sekä aikuisiän kokeilunhalun mukanaan tuoma haitallisuus.
Positiivisuusajattelusi saattaa viitata tarpeeseen käydä verikokeessa, riittäisikö tämä ihmisalkioiden ihmisoikeuksista tällä kertaa vai haluatko tarkentaa…
Riittää kiitos.
Kun aborttia käytetään ehkäisykeinona niin minun mielestäni se voidaan rinnastaa harkittuun murhaan koska abortti tehdään käytännössä aina harkinnan tuloksena toisin kuin tappo joka tehdään ilman harkintaa.
Inhimillinen tapa on antaa lapsen kasvaa ja syntyä minkä jälkeen hänet voidaa antaa vaikka adoptoitavaksi jos ei itse halua lasta.
Suomessa ja maailmassa on paljon ihmisiä jotka haluaisivat saada lapsen mutta eivät sitä jostakin syystä onnistu saamaan. Adoptio on tuolloin vaihtoehto. Ja hyvä sellainen niin biologiselle vanhemmalle kuin adopiovanhemmille. Ja lapsi saa elää.
"Kun+aborttia+käytetään+ehkäisykeinona"
Aborttia+käytetään+Suomessa+varsin+vähän+ehkäisykeinona.+Epätoivottu+raskaus+johtuu+hyvin+usein+siitä+että+käytetty+ehkäisykeino+ei+syystä+tai+toisesta+ole+toiminut.+Jopa+maallikkojen+varmana+pitämä+sterilointi+ei+ole+100%+varma+ehkäisykeino+vaan+sen+teho+on+jopa+huonompi+kuin+hormonikierukan.
Joka+vuosi+abotoidaan+jopa+kymmeniä+alkioita+joiden+toinen+vanhemmista+on+steriloitu.
>Kun aborttia käytetään ehkäisykeinona niin
Aborttia käytetään tarkoituksellisena ehkäisykeinona erittäin harvoin. "Ei mitään väliä, tehdään abortti sitten" -asenne kertoo ihmisestä jonka nyt ainakaan ei tulisi saada lapsia ainakaan ennen kuin aatokset muuttuvat tuntuvasti.
>Inhimillinen tapa on antaa lapsen kasvaa ja syntyä minkä jälkeen hänet voidaa antaa vaikka adoptoitavaksi jos ei itse halua lasta.
Mihin taas unohtui "uskovien" usein mainostama äidin ja lapsen ainutlaatuinen side, joka adoptiossa menee armotta murskaksi?
Anteeksi tautologia ainakaan-sanan kohdalla. 🤭
Jumala näki jo ennen itua. Ps.139:16 Biblia (1776) Sinun silmäs näkivät minun, kun en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään vielä tullut ollut.
Terveyskirjasto+pilleri+abortti:+Lääkkeellinen+raskauden+keskeitys+otettiin+Suomessa+käyttöön+vuonna+2000.+Nykyisin+lähes+90+%+keskeytyksistä+tehdään+maassamme+lääkkeellisesti.+Lääkkeellinen+vaihtoehto+on+tehokas+ja+turvallinen+alle+9+viikkoa+kestäneen+raskauden+keskeytyksissä.
Vain+idiootti+käyttää+aborttia+ehkäisymenetelmänä!
On+olemassa+käytännössä+100%+luotettavia+ehkäisymenetelmiä+jotka+estävät+raskauden.
Jos+ei+ole+varma+milloin+tekee+mieli+niin+olisiko+syytä+pitää+ehkäisy+päällä+koko+ajan+jos+ei+voi+siihen+luottaa+että+kykenee+pidättäytymään+seksistä+hetkellisen+himon+takia?
Jos+alle+9+viikkoisen+lapsen+tappaa,+en+kutsuisi+sitä+kovin+eettiseksi+tavaksi+elää.+
Ja+joillakin+tämä++"keskeytys"++tapahtuu+useita+kertoja+elämänsä+aikana...++
Eikä+silti+vieläkään+osaa+käyttää+ehkäisyvälineitä?
"On+olemassa+käytännössä+100%+luotettavia+ehkäisymenetelmiä+jotka+estävät+raskauden."
Ei+ole+jos+et+nyt+puhu+täydellisestä+seksistä+pidättäytymisestä.+Edes+sterilointi+ei+ole+sellainen.+Se+on+itse+asiassa+yllättävän+tehoton+vaikka+sitä+ei+moni+tiedä.+Sitä+tehokkaampi+on+mm.+hormonikierukka.
Juuri+eilen+oli+Hesarissa+artikkeli+miehen+tai+naisen+steriloinnista+huolimatta+raskaaksi+tulleista+ihmisistä.+Heitä+on+jopa+useita+kymmeniä+joka+vuosi.
Noista+melko+iso+osa+päätyy+ihan+ymmärrettävästi+aborttiin.
>Jos alle 9 viikkoisen lapsen tappaa, en kutsuisi sitä kovin eettiseksi tavaksi elää.
Ja joillakin tämä "keskeytys" tapahtuu useita kertoja elämänsä aikana...
Eikä silti vieläkään osaa käyttää ehkäisyvälineitä?
Jos nyt unohdetaan se että kohdussa ei vieläkään ole lasta vaan alkio tai sikiö ja 9-viikkoisen lapsen tappamisesta seuraa kova rangaistus vähän rikosnimikkeestä riippuen... niin tuota, millaiseen vanhemmuuteen luulisit tällaisen äidin venyvän? Uskoisitko että raskauden aikana on varmasti pidättäydytty alkoholista ja tupakasta, mikä tunnetusti on ehdottoman välttämätöntä, jotta lapsella olisi edellytykset syntyä terveenä?
Eiköhän Päivi saa olla ihan sitä mieltä asiasta kuin Päivi haluaa.
Tietenkin saa olla, mutta yritin vain perustella, ettei Päivi itsekään noudata omia ehdottomia vaatimuksiaan sen suhteen, että hedelmöitetty munasolu eli alkio olisi ihminen, vaan hän joustaa esim. koeputkihedelmöityshoitojen kohdalla.
Niinhän me ihmiset usein teemme, joustamme tai emme huomaa ristiriitaa, jonka joku muu huomaa.
Kyllä toi Päivi, pitäisi uudestaan "päivittää" kun puhuu tosiasioita vastaan.
Päivi Räsänen puhuu ristiin. Päivin mukaan osalla hedelmöittyneistä munasoluista on ihmisoikeudet ja osalla taas ei ole.
Päivi on itsensä kanssa eri mieltä.
>Päivi on itsensä kanssa eri mieltä.
Jos yrittää olla oikein raamatullinen, tämä on lähes vääjäämätöntä, kun otetaan huomioon miten ristiriitainen ohjekirja on.
Käsittääkseni vanhemmat eivät juurikaan voi enää lapsentekovaiheessa tai sen jälkeen vaikuttaa siihen, millaisen perimäinformaation he ovat aiemman elämänsä aikana kehoonsa hankkineet ja joka sukusolujen hedelmöityksestä muodostuu syntyvälle lapselle vallitsevaksi kasvukehityksessä.
Nuorena ja valitettavan monet vielä aikuisenakin tekevät aika uskomattomia juttuja jotka saattavat vahingoittaa loppuelämäkseen heidän kehonsa kykyä tuottaa terveille ihmisyksilöille tarvittavat alkutekijät hedelmöitysvaiheessa.
Esimerkiksi syödään vahingollista ravintoa sekä nestettä, altistetaan keho kemiallisille aineille jotka muuntavat tai tuhoavat terveen kehitysmahdollisuuden uuden ihmisen alkutekijöiltä. Tekijöitä on paljon, tuossa ehkä joitain yleisimpiä.
Lapsen syntymän jälkeen vanhempien on huolehdittava aikaansaamastaan lapsesta ja hänelle tuottamiensa vahingollisten asioiden sopeuttamisesta lapsen elämään.
Nähdäkseni ydinperhe voidaan nähdä hyvänä kasvuympäristönä lapselle silloin kun perheessä kaikki on hyvin.
Kuitenkin muistettava, että tasapainoisia ja elämässään menestyviä lapsia sekä taas vastavuoroisesti vaikeuksissa eläviä lapsia on kaikenlaisissa perheissä.
Ymmärtääkseni myös uskonnollisissa ja uskomattomissa ydinperheissäkin esiintyy vanhempien psykopatologian ja impulsiivisen aggressiivisuuden lisäämänä perhesuhteiden epävakautta ja lasten pahoinpitelyn riskiä. Nämä molemmat tekijät lisäävät myös lapsen itsetuhoisuuden riskiä.
Lapsen kokema perheväkivalta on itsenäinen riskitekijä lapsuudessa tai myöhemmin nuoruudessa esiintyvälle itsetuhoisuudelle lisäten itsemurhayrityksen riskiä moninkertaiseksi.
Muistelen nähneeni tutkimustyöhön perustuvia artikkeleita joissa traumaattisista kokemuksista voimakkaasti itsetuhoisuutta lisäävä riskitekijä on lapseen kohdistuva seksuaalinen väkivalta.
Fyysisen kontaktin sisältänyttä seksuaalista väkivaltaa kokeneista lapsista hieman vajaalla puolella oli todettu itsetuhoisia ajatuksia ja heistä vielä lähes puolella itsemurhayrityksiä, joilla väkivaltaan liittyi penetraatio.
Perheeseen liittyvistä riskitekijöistä yleisimmin esiintyviä olivat ihmissuhdevaikeudet,
päihdeongelma ja perhesuhteiden muutokset.
Jokaisen meidän jotka heteroseksiä harjoitamme tulisi ennen penetraatiota tiedostaa onko itsellä valmiudet antaa seksin seurauksena mahdollisesti syntyvälle lapselle ihmisarvoinen elämä ja tarvittaessa kieltäytyä tai käyttää ehkäisyä.
Miten tämä liittyi aloitukseen ja toiseksi, mitä haluat sanoa?
Liittyy aloitukseen keskusteltaessa ihmisalkion ihmisoikeuksista ja on vain yksi näkökulma.
Haluan sanoa, että keskustelu ihmisalkion ihmisoikeuksista tulisi nähdäkseni aloittaa tulevien vanhempien ryhtyessä lapsena omaehtoisten valintojen toteuttamiseen.
Ihmisalkiosta kehittyvän ihmisyksilön ihmisoikeuksien mukaista elämää rajoittaa ehkä eniten hänen biologisten vanhempiensa ihmisyyttä rappeuttavat toimenpiteet jotka muuttavat perinnöllistä informaatiota syntymästä aina seuraavan sukupolven hedelmöittämiseen.
Yhtenä esimerkkinä vanhemmat jotka eivät pysty olemaan päihteettä hedelmöitystä edeltävää vuotta tai edes odotusaikaa. Vanhempien itsekkään ja nautinnonhakuisen piittaamattomuuden seurauksena edes vuotta ei jakseta olla raittiina, jolloin joissain tapauksissa lapsi on joutunut kärsimään koko elämänsä ajan jonkinasteisista kehityshäiriöistä.
Niin, haluan sanoa lasten ihmisoikeuksien näkökulmasta hedelmöitysvaiheen olevan saman tasoinen asiaintila kuin muutkin ihmisen kehitysvaiheet, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja vanhempien velvollisuus on tarjota lapselleen parhaat mahdolliset edellytykset tulevaisuuteensa.
Vastaapa sitten kysymykseen, että onko Päivi Räsänen väärässä, kun Päivin mukaan osalla hedelmöittyneistä munasoluista on ihmisoikeudet ja osalla taas ei ole.
Itselläni ei ole kykyä osoittaa Päivin esittämää arviota oikeaksi tai vääräksi.
Mikäli asiaa tarkastellaan ihmisoikeuskysymyksenä, sukusolun sisältämän informaation eheys tulee hyväksyä koskemattomana alusta loppuun saakka ja siihen pitää kytkeä sukusolujen luovuttajien toiminnasta aiheutuneet vahingot siirtyvälle informaatiolle.
Pelkkä hedelmöitysvaiheen tarkastelu on nähdäkseni riittämätön, sukusolujen vahingoittaminen kaikissa vaiheissa on yhtä vahingollista syntyvälle ihmiselle.
Ja silloin tulisi tarkastella onko vahinkoa tehty tarkoituksella vahingoittaa tulevia jälkeläisiä, onko vahinko aiheutettu tietämättään ja mitä tietoa voidaan edellyttää ihmisellä olevan kyseisestä aiheesta.
Anonyymisti minunkaan ei pitäisi arvostella nimeltä ketään, mutta valitettavasti Päivin esitys vaikuttaa noihin aiempiin kirjoituksiini viitaten oman pesän likaamiselta. Enkä aio selittää aiheesta enempää.
>>Itselläni ei ole kykyä osoittaa Päivin esittämää arviota oikeaksi tai vääräksi.<<
Mutta minullapa on. Kuten juuri tein.
>> Enkä aio selittää aiheesta enempää. <<
Taisi mennä sinullekin liian kinkkiseksi. Moi!
"Vastaapa sitten kysymykseen, että onko Päivi Räsänen väärässä, kun Päivin mukaan osalla hedelmöittyneistä munasoluista on ihmisoikeudet ja osalla taas ei ole."
Ensin täytyisi kysyä Päiviltä mitä mieltä hän itse on asiasta? Ei siis sitä mitä mieltä Päivi sinun mielestäsi on. Onhan nimittäin mahdollisuus, että sinulla on paha tahto Päiviä kohtaan?
Päivi hyväksyy koeputkihedelmöitykset ja alkioiden hävittäminen.
Hän on jopa tehnyt asiasta lakialoitteen eduskuntaan eli eiköhän me tiedetä Päivin kanta ihan tarkkaan.
En ole muuten huomannut Timo Soininkaan vastustavan koeputkihedelmöityksiä eli tästä päätellen Timokin hyväksyy alkioiden hävittämisen.
"Päivi hyväksyy koeputkihedelmöitykset ja alkioiden hävittäminen."
Emme tiedä Päivin tarkkaa kantaa hedelmöityshoitoihin, mutta voimme varoen olettaa, että hän ne hyväksyy?
Hedelmöitettyjen alkioiden hävittäminen on sitten taasen jo eri juttu.
Mutta abortti on tahallista ihmistaimen tappamista, koska alkio on jo naisen kohdussa kehittymässä oleva ihmistaimen, se heikoin ja turvattomin kaikista.
Ja sitten jos asiaa ajatellaan kristinuskon kautta, niin asian ratkaisee Raamatun kohdat ...
Ps. 139:16
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
5. Moos. 5:17
Älä tapa.
Näillä Sanoilla siis mennään!
"Mutta abortti on tahallista ihmistaimen tappamista, koska alkio on jo naisen kohdussa "
Eli meillä on nyt siis uusi ihmiselämän alkamisen määritelmä?
-ihmiselämä alkaa hedelmöittymisestä mutta vain siinä tapauksessa että se hedelmöittynyt alkio on jo naisen kohdussa.
Nyt vain pitäisi tietää että mistä tuo rajaus tulee ja mikä on sen erityinen perustelu?
"Mutta abortti on tahallista ihmistaimen tappamista, koska alkio on jo naisen kohdussa kehittymässä oleva ihmistaimen, se heikoin ja turvattomin kaikista. "
Kyllä heikoin ja turvattomin on syntynyt lapsi, joka on täysin riippuvainen äidistään ja hänen kyvystään hoivata lasta. Uskovat mielellään inhimillistävät alkion tuntevaksi ja ymmärtäväksi olennoksi. Uskovat maalailevat kuinka onnellista ja auvoisaa kaikkien elämä täällä on, ja sulkevat silmänsä syntymän jälkeiseltä kärsimykseltä.
>> -ihmiselämä alkaa hedelmöittymisestä mutta vain siinä tapauksessa että se hedelmöittynyt alkio on jo naisen kohdussa. <<
Mielenkiintoinen ajatus. Ja jos se alkio jostakin syystä otettaisiin sieltä kohdusta hetkeksi pois, niin se olisi kuollut ja takaisin siirtämisen jälkeen taas elävä, kuin kuolleista herätetty.
>> Hedelmöitettyjen alkioiden hävittäminen on sitten taasen jo eri juttu.
Mutta abortti on... <<
Näin se käy, että kun palstan konservatiivi jää tappiolle, niin se vaihtaa puheenaihetta kuten yllä. Ei tässä kukaan abortteja toivo tai ihannoin, mutta vaihtoehdot on kovat ja monen naisen elämässä yksi ei-toivottu lapsi keskeneräiseen elämään on tae sille, ettei tuo nainen koskaan tule elämään mitään normielämää. Normielämää, jossa on työ puoliso ja pari lasta.
Esim.. Puolassa naisen elämä on käytännössä ohi, jos hän tekee yh-lapsen. Yhteiskunta kun ei Puolassa tue yksinhuoltajanaisia mitenkään. Se on isän ja äitin armoilla elämistä ja kaikesta urasuunnittelusta ja ylipäätään kaikesta luopumista, jos tekee yh-lapsen aborttikielteisessä katolisessa Puolassa.
ps on merkillepantavaa että juuri siellä, missä aborttiin suhtaudutaan kielteisimmin sen antama apu naiselle on kaikkein suurin. Aborttikielteisissä maissa kun juuri abortti pelastaa yksinäisen naisen moralistien hampaista
"Hedelmöitettyjen alkioiden hävittäminen on sitten taasen jo eri juttu. "
Eli hedelöityminen ei ole se kohta mistä ihmiselämä alkaa vaikka esim. Räsänen näin väittää?
Vai tarkoitatko että että tuon alkaneen ihmiselämän saa siis lopettaa tahallisesti kunhan se miten se tehdään ei ole abortti?
Kerrohan.
Niin, voiko abortin synnin kiertää jotenkin muuten. Jos söisi vaikkapa jotain määrättyä normaalia elintarviketta hyvin runsaasti ja se aikaansaisi alkuvaiheen keskenmenon, niin olisiko se abortinvastustajien mielestä hyväksyttyä.
Mielenkiintoista miten monimutkaiseen hämähäkinverkkoon abortinvastustaja helposti ajautuu, jos lähtökohtainen väittämä eli abortin vastustaminen keksityin perusteluin on tempaistu tyhjästä.
""Mutta abortti on tahallista ihmistaimen tappamista, koska alkio on jo naisen kohdussa "
Eli meillä on nyt siis uusi ihmiselämän alkamisen määritelmä?
-ihmiselämä alkaa hedelmöittymisestä mutta vain siinä tapauksessa että se hedelmöittynyt alkio on jo naisen kohdussa."
Paremminkin sanoen näinhän se on aina ollutkin. Et varmaan nyt ihan hoksannut tätä ... hmmmm ... kiihkoissasi :)
Ja sitten jos asiaa ajatellaan kristinuskon kautta, niin asian ratkaisee Raamatun kohdat ...
Ps. 139:16
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
5. Moos. 5:17
Älä tapa.
Näillä Sanoilla siis mennään!
"Mutta abortti on tahallista ihmistaimen tappamista, koska alkio on jo naisen kohdussa kehittymässä oleva ihmistaimen, se heikoin ja turvattomin kaikista. "
Abortti on ihmistaimen tappamista ja näillä säädöillä sitä eletään ... iankaiken.
Hedelmöitetty ihmistaimi äidin kohdussa on se kaikkein heikoin ja turvattomin ihminen, mitä vastaan paholainen joukkoineen näin voimakkaasti nyt hyökkää.
"Eli hedelöityminen ei ole se kohta mistä ihmiselämä alkaa vaikka esim. Räsänen näin väittää?"
Hedelmöittyminen äidin kohdussa on se alku, mistä ihmisen elämä on aina Adamin jälkeen alkanut.
Ps. 139:16
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
5. Moos. 5:17
Älä tapa.
Näillä Sanoilla siis mennään!
Sama taitaa olla Samoassa?
Mutta minusta olisi asiallista keskustella Suomen tilanteesta ennen kuin ryhdytään oikomaan ulkomaiden tilanteet ensin.
Suomessa suuri osa lapsista elää yh perheissä joten se on enemmän kuin normaali tilanne jolla ei aborttia oikein voi perustella.
Lisäksi lapsen voi antaa adoptoitavaksi heti syntymän jälkee tai myöhemminkin jos siltä tuntuu.
Rakastavia koteja on paljon joihin kaivataan lasta jota ei jostain syystä itse saada hankituksi.
Minusta lapsia saa tappaa niin paljon kuin haluaa. Ja niin vanhaksi saakka kunnes putkahtaa maailmaan.
Ja joissakin maissa vastasyntyneitäkin tapetaan kun ei jakseta kuunnella vauvan ääntä.
Ilmeisesti ihan perusteltu syy?
"Eli meillä on nyt siis uusi ihmiselämän alkamisen määritelmä?
-ihmiselämä alkaa hedelmöittymisestä mutta vain siinä tapauksessa että se hedelmöittynyt alkio on jo naisen kohdussa."
Paremminkin sanoen näinhän se on aina ollutkin. Et varmaan nyt ihan hoksannut tätä ... hmmmm ... kiihkoissasi :)"
No en kyllä todellakaan ole hoksannut että miten niin sen aina ollut? Voitko hieman vielä valaista asiaa minulle?
>alkio on jo naisen kohdussa kehittymässä oleva ihmistaimen, se heikoin ja turvattomin kaikista.
Mitä ihmeen otuksia ovat nuo ennenkin "uskovien" mainitsemat ihmistaimenet? Ihmisen ja lohikalan risteytysepäsikiöitäkö?
"Ps. 139:16
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut."
Jumala siis tietää etukäteen milloin itu on väärässä paikassa, ja päivät on määrätyt. Vai väittekö, ettei Jumala tiedä? Eikö Jumala muka tiedä mitä täällä touhuamme?
Vaikka sen idun elämä on lyhyt, niin sillä on suuri merkitys naisen elämään. Joskus Jumala itse päättää lopettaa idun elämän ja koettelee näin naista, ja jos nainen itse sen tekee, niin nainen kantaa sen taakan. Se on Jumalan tahto, Hän tietää kaiken jo ennalta.
"Paremminkin sanoen näinhän se on aina ollutkin. Et varmaan nyt ihan hoksannut tätä ... hmmmm ... kiihkoissasi :)"
RÄsänen siis valehtelee sanoo että ihmiselämä alkaa nimenomaan hedelmöitymisestä.
"Hedelmöittyminen äidin kohdussa on se alku, mistä ihmisen elämä on aina Adamin jälkeen alkanut. "
Näinhän Räsänen ei sano. Hän sanoo että ihmiselämä alkaa heldemöitymisestä.
Räsänen siis valehtelee.
Keinosiemennyksessä, pakastetun siemenen käytössä on se mielenkiintoinen piirre, että biologinen isä voi olla vaikka kuollut. Siis tämä siemenen luovuttaja, senhän ei tarvitse olla aviomies, jos vaikka aviomiehen siemenellä ei onnistu.
Näin lapsi voi sanoa, että isäni, joka on taivaassa.
USA:ssa, fundamentalistien luvatussa maassa, voi ostaa siemenpankista laatusiemeniä luovuttajan silmien ja hiusten väriä, koulutusta ja kehon rakennetta myöten.
Mikä on oikea ikä että lapsen saa murhata?
Eli kuinka pienen syntymättömän lapsen voi tappaa...
1 viikko, 10 viikkoa, 15 viikkoa eli vajaa 4 kk ikäinen, 8kk...
Ja mikä olisi hyvä syy / perustelu?
Usein perusteluna työttömyys, juuri saatu työpaikka, muuten vaan taloudellinen tilanne, muuttunut elämäntilanne, muuttumaton elämäntilanne, eroprosessi puolisosta, uusi suhde uuden kumppanin kanssa, katumus hedelmöittymiseen johtaneesta seksistä, vapauden tunteen menetys, yleinen väsymys ja / tai masennus, vuorotyö, oman vartalon muuttumisen pelko, jälkiehkäisy, riita hedelmöittäjän kanssa, vanhemmuuden tuoma vastuullinen elämä, epämiellyttävä fiilis muutan vaan...
Nämä kaikki ovat syitä joiden perusteella murhataan syntymättömiä lapsia. Usein oheiset, todelliset syyt verhotaan joksikin muuksi, jotta saisi asian näyttämään toiselta kuin mitä todellinen syy on.
On kuitenkin hyvä ettei jo syntyneitä lapsia murhata vaan heidän annetaan elää.
Mutta missä menee raja? Minkä ikäinen lapsi saa olla jotta voi murhata hyvällä omallatunnolla.
Entäpä jos pitäisi vähän tiukemmin niitä jalkoja yhdessä ja miettisi asioita paremmin niin ei olisi noita murhattaviakaan niin paljon vuositasolla.
Aina löytyy omasta mielestä pätevä syy raskauden keskyttämiseen.
Mutta olisiko yksi vaihtoehto hiukan miettiä tuota seksikäyttäytymistä.
Seksi kun on aika yleinen syy päästä tilanteeseen jossa uusi elämä alkaa. Vahingossa tai tarkoituksella.
Suomessa on pula adoptoitavista lapsista. Suuri osa adoptioista joudutaan tekemään ulkomailta kun suomessa ei ole riittävästi lapsia heille ketkä ovat syystä tai toisesta tilanteessa jossa itse ei lapsia kykene saamaan.
Ja joillakin abortteja tehdään useita peräkkäin? Vuodesta toiseen.
Luulisi osaavan jo tuossa tilanteessa käyttää ehkäisyä!
Kun on jo oppinut miten niitä lapsia saatetaan alullekin.
Päivi ja Timo hyväksyy viikon vanhan alkion hävittämisen, kunhan se on petrimaljassa kasvamassa. Minä hyväksyn nykyisen aborttilain rajat.
"Päivi ja Timo hyväksyy viikon vanhan alkion hävittämisen, kunhan se on petrimaljassa kasvamassa. Minä hyväksyn nykyisen aborttilain rajat."
Emme tiedä Päivin ja Timon tarkkaa kantaa hedelmöityshoitoihin, mutta voimme varoen olettaa, että hän ne hyväksyy?
Hedelmöitettyjen alkioiden hävittäminen on sitten taasen jo eri juttu.
Mutta abortti on tahallista ihmistaimen tappamista, koska alkio on jo naisen kohdussa kehittymässä oleva ihmistaimen, se heikoin ja turvattomin kaikista.
Ja sitten jos asiaa ajatellaan kristinuskon kautta, niin asian ratkaisee Raamatun kohdat ...
Ps. 139:16
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
5. Moos. 5:17
Älä tapa.
Näillä Sanoilla siis mennään!
Yksi hauska varhaiskristillinen uskomus oli, että jos nainen ajattelee rakastajaansa silloin kun on oman aviomiehen kanssa...silleen...niin lapsesta tulee rakastajan näköinen.
Siksi naisia ohjeistettiin ajattelemaan siinä tilanteessa herraa. Minulle jäi vähän epäselväksi, että tarkoitettiinko sillä aviomiestä vai Jeesusta.
Jos Jeesusta, niin sehän jäi ihan vaimon mielikuvituksen varaan, jos nainen ajatteli Herraa jeesusta ja kauniina miehenä, ja aviomies sattui olemaan vanha ja ruma. Niin miten sitten ? Kysyikö mies, että ketä sinä oikein olet ajatellut.
Liekö Päivi Räsäsen näkemyksillä mitään väliä? Ei mielestäni. Miksi niille pitäisi antaa painoarvoa, kun hän on vain yksi ihminen joka kertoo mielellään mielipiteitään? Ei miksikään.
Päivin näkemykset luotaavat Jumalan tahtoa ja tällä asialla taasen on suurikin merkitys :)
Todennäköisesti myös kuningas Daavidin siemeniä oli pakastettu, niillä sitten Maria keinosiemennettiin, ja Jeesuksesta tuli Daavidin poika, joka sanoi ' minun isäni, joka on taivaassa. '
Olihan Daavid elänyt paljon aikaisemmin, ehkä jopa tuhat vuotta aikaisemmin.
Tämän ajan toimintamuodot tekevät tämänkin asian jotenkin ymmärrettäväksi, mutta hyvin epätodennöiseksi siinä ajassa.
Päivi kehui Alabaman alkioiden ihmiseksi julistamista. Aiemmin hän on hyvaksy nyt Suomen käytännön jos alkiota kohdellaan Jumalan kuvana.
Pitäisikö nr haudata?
Itse alkio ongelma ei kosketa minua koska olen saanut lapset tavalliseen tapaan. Mutta lienen saanut joskus keskenmenon kun kuukautiset olivat myöhässä. Mitä näille olisi pitänyt tehdä. Haudata?