Lumina reissuautoksi pitkille taipaleille

Vaihtoehtona on käyttää noin 5000 euroa jonkin vanhan volvon tai mersun hankkimiseksi reissuautoksi pitkille matkoille. Automaattia peräänkuulutan ja hiljaisuutta ja leppoisaa ajoa. Tuon hintaluokan volvot ja mersut on rutkasti ajettuja ja täynnä kaikenmaailman hiukkasloukkuja ja muita turboja ja kaikenlaista kallista korjattavaa.

Luminoita taas on nytkin nettiautossa 1000 eurolla ja mittarissa yhdessäkin vain 280tkm. Lumina on hiljainen ja todella rento auto ajaa matkaa. Ei matkassa kulutakaan kuin jotain 8,5 litraa satkulla.

Lumina on vanha jo ja mietin että saisiko tuollaisesta luotettavan kulkineen pitkille reissuille kun suosiosta tekisi muutaman sellaisen remontin alta pois jotka voivat tielle jättää. Laturi polttoainepumppu suoriksi uusiksi. Samoin imusarjan tiiviste uusiksi kun se on tyyppivikana nuissa että alkaa jäähdytysneste mennä öljyn sekaan. Automaattilaatikkohan ei kai maantiellä kerralla laukea vaan oireilee ensin kun on syytä korjauksille? Ja otaksuttavasti laatikko noissa kestää koska ei Luminaa kukaan vetoautoksi ole ostanut tiemmä.

Halvemalla tuollaisen saisi ja kai se on aika luoettavaa perustekniikkaa eikä tule kalliita yllätyksiä. Yksikin isompi tonnin juttu vuoteen johonkin paljon ajettuun volvoon tai mersuun niin sillä hyvittää jo bensakulutuksen erotuken reippaasti mitä Lumina haukkailee enemmän verrattuna johonkin diesel volvoon.

Kysynkin, eikö vain Lumina olekin luottovarma auto kun tsekkaa nuo perushommat kuntoon?
1165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos laitat ganesin soimaan ja ostat motonetistä usa-wunderbaumin niin shou mast gou on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


shrhsgsdgsd kirjoitti:

Vaihtoehtona on käyttää noin 5000 euroa jonkin vanhan volvon tai mersun hankkimiseksi reissuautoksi pitkille matkoille. Automaattia peräänkuulutan ja hiljaisuutta ja leppoisaa ajoa. Tuon hintaluokan volvot ja mersut on rutkasti ajettuja ja täynnä kaikenmaailman hiukkasloukkuja ja muita turboja ja kaikenlaista kallista korjattavaa.

Luminoita taas on nytkin nettiautossa 1000 eurolla ja mittarissa yhdessäkin vain 280tkm. Lumina on hiljainen ja todella rento auto ajaa matkaa. Ei matkassa kulutakaan kuin jotain 8,5 litraa satkulla.

Lumina on vanha jo ja mietin että saisiko tuollaisesta luotettavan kulkineen pitkille reissuille kun suosiosta tekisi muutaman sellaisen remontin alta pois jotka voivat tielle jättää. Laturi polttoainepumppu suoriksi uusiksi. Samoin imusarjan tiiviste uusiksi kun se on tyyppivikana nuissa että alkaa jäähdytysneste mennä öljyn sekaan. Automaattilaatikkohan ei kai maantiellä kerralla laukea vaan oireilee ensin kun on syytä korjauksille? Ja otaksuttavasti laatikko noissa kestää koska ei Luminaa kukaan vetoautoksi ole ostanut tiemmä.

Halvemalla tuollaisen saisi ja kai se on aika luoettavaa perustekniikkaa eikä tule kalliita yllätyksiä. Yksikin isompi tonnin juttu vuoteen johonkin paljon ajettuun volvoon tai mersuun niin sillä hyvittää jo bensakulutuksen erotuken reippaasti mitä Lumina haukkailee enemmän verrattuna johonkin diesel volvoon.

Kysynkin, eikö vain Lumina olekin luottovarma auto kun tsekkaa nuo perushommat kuntoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu