Joko Kempeleessä on mestaustori?

Kulttuurinrikastaja seurakuntavaaliehdokas, ev.lut uskoon kääntynyt matu, jota kirkkoherranainen pastori Huhtala suojeli kirkossaan, kääntyi uskoon ja "rakastui" vanhaan suomalaiseen taivaantienkulkijanaiseen.
Satakunnan Kansan uutisen mukaan mallikansalainen leikkasi pään irti kyseiseltä naiselta, tosin sisätiloissa.
Siellä Kempeleen suunnalla olette varmaankin jo varanneet torille pölkyn ja vesurin tulevia julkisia teloituksia varten? Nyt kun meitä kotimaassamme kotoutettavia impivaaralaisia rasisteja, natseja, fasisteja, essonbaarilaisia, Sipilän arvopohjaa arvostelevia, kielletään ilmaisemasta mielipidettä niin jos nyt sen verran nöyrästi voisi kysyä että onko Kempeleen kunta varautunut tulevaisuuteen uudella toripaikkakäyttötapavarauksella.
Asemakaavamerkintä "mestauspaikka" on valmisteltavana pääministeriössä.

Toinen tuleva kepulaisia koskeva muutos on se, että Suomeen tulee sianlihan markkinointi ja käyttökielto. Kannattaa sikatilallisten muuttaa tuotantomuotoa ajoissa lammas- ja siipikarjatalouteen, ettei synny kestävyysvajeyhteiskuntaan mahottoman isoja rakennemuutostukikorvauksia. Sirkka-Liisa Anttila on jo alkanut itse syömään sikalansa tuotteita lopetusmielessä.

Sikoja voitaneen käyttää monipuolisemminkin, ei vain syömällä niitä.
Kärsämäellä on kokeiltukin jo erilaisia toimintakulttuurimuunnoksia tällä alalla ihan hyvillä tuloksilla.
7368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tämä on vain yksittäistapaus. Pelolle ei saa antaa valtaa.

Äänestä

Outoa, perin outoa yhtäläisyyttä näillä taivastiekulkijoiden eri puolueilla. Yhteistä globaalisti kaikille näyttää olevan ainakin se, että naisia vihataan ja alaikäisiä hyväksikäytetään ja se että ei ole minkäänlaista suvaitsevaisuutta toisia kohtaan edes omassa lahkohaarassaan.
Lahkohaaroja syntyy kuin sieniä sateella ja kielenkäyttö on todellakin vihapuhetta.
Tappaminen on normaalia, puhutellaan toisia käärmeiksi, koiriksi, ties miksi.

Rakastaminen on vain teoriaa, ei käytännössä suvaita toisinajattelijoita. On hoitokokouksia lestadiolaisilla ja mestauksia tietyissä piireissä. Tämä ei ole rakastamista.

Entä vaatimattomuus? Sipilä leuhkii lentokoneineen, tyypillistä itsensä ylentämistä ja narsismia.

Uskonnot ja politiikka ovat narsistien vallankäyttövälineitä.
Demokratia käsitetään sosialidemokraattiseksi aatteeksi, kun sanotaan, että demokratia on vaarassa.
Miten kansan äänestyksen jälkeen voidaan sanoa, että demokratia on nyt vaarassa?
Miten demokratiassa joku ryhmä voidaan pistää ulkopuoliseksi, jonka kanssa ei tehdä yhteistyötä?

Demokratiassa kunnioitetaan äänestystuloksia ja kuullaan ja tehdään yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa.

Äänestä
  • Miksihän yleensä järjestetään äänestyksiä? No tietenkin siksi, että saadaan diktatuuri naamioitua demokratien esiripun taakse.
    Esimerkkinä perussuomalaisten puheenjohtajavaali. Jäsenistön enemmistön päätös ei kelvannutkaan MUILLE eikä hävinneelle puolelle. Oikeassa demokratiassa äänestystulokseen olisi kaikkien ollut tyytyminen, varsinkaan ulkopuolisilla ei olisi ollut "nokan koputtamista".

    Entä Ruotsin vaalit! Siellä äänestystulos "vaaransi demokratian"!
    Vaalin tulos oli demokraattisen äänestyksen tulos!

    Kempeleen ikioma narsisti on suurimpia demokratian halveksujia.
    Arvojen arvottaja, ihmisroskavihapuhujien edustaja, taivaantien kulkija, joka halveksii köyhiä, joilla ei ole omaa suihkukonetta ja lentolupakirjaa.

    Äänestä

Kyllä Oulun seutu on menettänyt maineensa muun Suomen silmissä. Haisee paska.

Äänestä

Kempeleessä uskonsisaret ajavat kännissä mopoautoillaan!

Äänestä

Kempeleessä asuu myös miehensä pettänyt naapurimaasta tullu H.V. Samalle torille.

Äänestä

missä silpomistori kemplheessä vierasvaraisuutta pitää olla kyltyyreille

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SipilänSeurakunta kirjoitti:

Kulttuurinrikastaja seurakuntavaaliehdokas, ev.lut uskoon kääntynyt matu, jota kirkkoherranainen pastori Huhtala suojeli kirkossaan, kääntyi uskoon ja "rakastui" vanhaan suomalaiseen taivaantienkulkijanaiseen.
Satakunnan Kansan uutisen mukaan mallikansalainen leikkasi pään irti kyseiseltä naiselta, tosin sisätiloissa.
Siellä Kempeleen suunnalla olette varmaankin jo varanneet torille pölkyn ja vesurin tulevia julkisia teloituksia varten? Nyt kun meitä kotimaassamme kotoutettavia impivaaralaisia rasisteja, natseja, fasisteja, essonbaarilaisia, Sipilän arvopohjaa arvostelevia, kielletään ilmaisemasta mielipidettä niin jos nyt sen verran nöyrästi voisi kysyä että onko Kempeleen kunta varautunut tulevaisuuteen uudella toripaikkakäyttötapavarauksella.
Asemakaavamerkintä "mestauspaikka" on valmisteltavana pääministeriössä.

Toinen tuleva kepulaisia koskeva muutos on se, että Suomeen tulee sianlihan markkinointi ja käyttökielto. Kannattaa sikatilallisten muuttaa tuotantomuotoa ajoissa lammas- ja siipikarjatalouteen, ettei synny kestävyysvajeyhteiskuntaan mahottoman isoja rakennemuutostukikorvauksia. Sirkka-Liisa Anttila on jo alkanut itse syömään sikalansa tuotteita lopetusmielessä.

Sikoja voitaneen käyttää monipuolisemminkin, ei vain syömällä niitä.
Kärsämäellä on kokeiltukin jo erilaisia toimintakulttuurimuunnoksia tällä alalla ihan hyvillä tuloksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu