Kirjoituspyyntö yhteisöstä eronneelle

Hei!

Kirjoitan kirjaa uskonnollisista yhteisöistä eronneiden elämästä eron jälkeen. Kirjaa varten olen saanut apurahan. Olen kerännyt kirjaan kokemuksia eri yhteisöistä lähteneiltä ja saanut jo useita kertomuksia lähtemisestä ja siihen liittyvistä tunteista ja käytännön asioista. Toivoisin kuitenkin vielä kokemuksia erityisesti siitä, miten entinen yhteisö on suhtautunut ja esimerkiksi omat vanhemmat tai yhteisössä mukana olevat ystävät ovat suhtautuneet sinuun lähdön jälkeen. Mikä lähtemisessä ja elämässä on ollut haastavaa ja millä tavalla yhteisö vaikuttaa edelleen tai on vaikuttanut elämääsi lähdön jälkeen? Oletko epäillyt ratkaisuasi? Kuinka olet muuttunut yhteisöstä lähdön jälkeen?

Jos haluat kirjoittaa minulle kokemuksistasi, olen erittäin kiitollinen. Olen itsekin entinen helluntailainen ja asiaa tutkinut aiemmin omassa gradussani. Kirjan toivon antavan voimaa heille, jotka tekevät lähtöä tiiviistä yhteisöstä ja valaisevan ulkopuolisille yhteisön vaikutusta elämään. Kerään aineistot nyt pääasiassa kirjallisesti. Jos haluat osallistua, kerro oma tarinasi minulle. Käsittelen ne luottamuksellisesti enkä mainitse tekstissä nimiä tai tunnistettavia yksityiskohtia, ellet erikseen halua esiintyä omalla nimellä. Voit kertoa oman tarinasi vapaamuotoisesti. Tekstin pituudella ei ole väliä. Sen voi lähettää osoitteeseen sanja.fal(at)gmail.com. Annan myös mielelläni lisätietoa, jos sinulla heräsi kysyttävää aiheesta.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Toivoisin kuitenkin vielä kokemuksia erityisesti siitä, miten entinen yhteisö on suhtautunut ja esimerkiksi omat vanhemmat tai yhteisössä mukana olevat ystävät ovat suhtautuneet sinuun lähdön jälkeen."
Tuo on käsitelty jo hyvin monessa kirjassa, joten kannattaa keskittyä vain siihen elämään yhteisöstä lähdön jälkeen. Tai jos käsittelet yllä mainittua teemaa niin jätä ex jehovan todistajat tällä kertaa väliin. Enemmän kiinnostaisi tietää ns. vaipaiden suuntien ts. helluntailaisuudesta, vapaakirkosta ja ym lähteneiden tarinat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SanjaF kirjoitti:

Hei!

Kirjoitan kirjaa uskonnollisista yhteisöistä eronneiden elämästä eron jälkeen. Kirjaa varten olen saanut apurahan. Olen kerännyt kirjaan kokemuksia eri yhteisöistä lähteneiltä ja saanut jo useita kertomuksia lähtemisestä ja siihen liittyvistä tunteista ja käytännön asioista. Toivoisin kuitenkin vielä kokemuksia erityisesti siitä, miten entinen yhteisö on suhtautunut ja esimerkiksi omat vanhemmat tai yhteisössä mukana olevat ystävät ovat suhtautuneet sinuun lähdön jälkeen. Mikä lähtemisessä ja elämässä on ollut haastavaa ja millä tavalla yhteisö vaikuttaa edelleen tai on vaikuttanut elämääsi lähdön jälkeen? Oletko epäillyt ratkaisuasi? Kuinka olet muuttunut yhteisöstä lähdön jälkeen?

Jos haluat kirjoittaa minulle kokemuksistasi, olen erittäin kiitollinen. Olen itsekin entinen helluntailainen ja asiaa tutkinut aiemmin omassa gradussani. Kirjan toivon antavan voimaa heille, jotka tekevät lähtöä tiiviistä yhteisöstä ja valaisevan ulkopuolisille yhteisön vaikutusta elämään. Kerään aineistot nyt pääasiassa kirjallisesti. Jos haluat osallistua, kerro oma tarinasi minulle. Käsittelen ne luottamuksellisesti enkä mainitse tekstissä nimiä tai tunnistettavia yksityiskohtia, ellet erikseen halua esiintyä omalla nimellä. Voit kertoa oman tarinasi vapaamuotoisesti. Tekstin pituudella ei ole väliä. Sen voi lähettää osoitteeseen sanja.fal(at)gmail.com. Annan myös mielelläni lisätietoa, jos sinulla heräsi kysyttävää aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu