Anna sen
maistaa
anna pienen
pieni palanen
ojentuva käsi
tai
mettä tuoksuvaa
sillä tummina
tulevat
sydämen tuskat
matalaan
varjoon
lankeavat
----------
anna sen
pesiä
silmilläsi
anna
kätkeä pimeys
oma kaukainen
sisimpäsi
jotta tämän
hämärän kadottaisit
palaseksi aurinkoa,
yön olla yksikseen
tuskaan
katoavia
perhosia
-----------
katsokaa nyt
näitä
kasvoja
katsokaa
auringon hohtoisia
kukkasia
sokean tavoin
ne palaavat
mutta ei
niissä enää
tuska kuulu
ei järky hiljaisuus
katsovat vain
hyräilevät
ne jäljelle jääneet
mustat pienet höyhenet
maistaa
anna pienen
pieni palanen
ojentuva käsi
tai
mettä tuoksuvaa
sillä tummina
tulevat
sydämen tuskat
matalaan
varjoon
lankeavat
----------
anna sen
pesiä
silmilläsi
anna
kätkeä pimeys
oma kaukainen
sisimpäsi
jotta tämän
hämärän kadottaisit
palaseksi aurinkoa,
yön olla yksikseen
tuskaan
katoavia
perhosia
-----------
katsokaa nyt
näitä
kasvoja
katsokaa
auringon hohtoisia
kukkasia
sokean tavoin
ne palaavat
mutta ei
niissä enää
tuska kuulu
ei järky hiljaisuus
katsovat vain
hyräilevät
ne jäljelle jääneet
mustat pienet höyhenet
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä oma ajatus pysyi mukana koko matkan. Sopivan pituinen sykkyräiselle mielelle.
Maailmantuskan kantaminen on stressaavaa, kuolemaksi jopa.
Kun uskoo siihen, että kaikella on tarkoituksensa, elämä helpottuu kummasti. Kuulostaa kliseiseltä, hörhöilyltäkin, jos ei ole kulkenut tarpeeksi pitkälle henkisellä polulla.
Hyvää huomenta
Minun mielestä ihmisessä on kipupisteitä, joita onnellisuus ja hyväksyminekään eivät saa katoamaan. Tarvitaan oikea hetki, oikea tunnelma ja ihmisen mieltä viedään kuin sitä kuuluisaa mittaa. Hetkellistä, mutta niin inhimillistä. Joku voisi sanoa jopa, että oikealla tavalla koettuna rikkaus ja rakkaus saada syvempi ymmärrys elämän lainalaisuuksille. Miten jaloa olisi vaikka kuolla asiansa puolesta, mutta tekeekö se muuta kuin kuoleman, marttyyrin vai vapauttaako se kaiun, joka saa mittasuhteet todelliselle muutokselle. Montako kipinää tarvitaan yhteen suureen roihuun?Sitä miettiessäni, kiitän kommentistasi ja toivotan aurinkoista sunnuntaita.
Toki meillä jokaisella on omat kipupisteemme. Minusta niiden ymmärtäminen auttaa myös hyväksymään ne osana elämää. Eihän niiden tarvitsekaan kadota. Elämän monimuotoisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on se juju.