Ennakkokäsitykseni Kiira Korven kirjasta ei ole mairitteleva. Lööpit ovat tehneet tehtävänsä ja oletankin kirjan olevan itsesääliä alkoholismin varjostamasta lapsuudesta, varakkaasta venäläismiljardööri-miesehdokkaasta sekä taitoluistelualan julmuudesta. Kirjaa lukiessani, huomaan kuitenkin olevani pahasti väärässä. Kyllä nuo edellä mainitut asiat siinä esiintyy, mutta vähäisessä määrin.
Ilahdun Kiiran positiivisuudesta, periksiantamattomuudesta ja rehellisyydestä. Pidän erityisesti hänen äitinsä kasvatustavasta kasvattaa lapsensa "ihan tavallisiksi lapsiksi". Perheessä ei haluttu pönkittää egoa eikä luistelua ja Kiiran hyvää koulumenestystä korostettu.
Kiira tuo omaelämäkerta-kirjassaan esille myös taitoluistelu-lajin epäkohtia. Pidän sitä hyvänä asiana. Kun asioita tuo esille rakentavasti, voidaan aikaansaada muutoksia jotka toivottavasti poikii uutta myös valmennuspiireissä. Ja Kiiralla, jos kellä, on sanoilleen vankkaa kokemuspohjaa.
Urheilun lisäksi hän avaa kirjassa myös opiskeluelämäänsä, jossa hän pyrki yhtälailla olemaan täydellinen. Käykin ilmi, että Kiiralla on ollut valtavan hyvä keskittymiskyky ja halu toteuttaa asioita. Häntä on saatettu kymmenenkin kertaa kutsua nimeltä silloin kun hän on ollut kirjaa lukemassa, eikä Kiira ole kuullut niitä.
Kiira ei alkujaan ollut teknisesti vahva luistelija, mutta hänen periksiantamattomuutensa treenaamisessa, yrittämisessä aina vain uudelleen ja uudelleen, sai hänet pärjäämään ja lopulta menestymään. Ja jos nyt mennään kirjan loppuun asti, lopulta uupumaan ja lopettamaan koko kilpauransa.
Kiiran kirjaan on pyydetty haastatteluja myös häntä valmentaneilta valmentajilta, perheenjäseniltä sekä aviomieheltä. Nämä haastattelut tukevat hyvin kirjan kokonaisuutta ja tuovat omanlaisensa vinkkelin Kiiran elämän seuraamiseen.
Kaiken kaikkiaan hyvä lukukokemus. Suosittelen sukeltamaan lööppejä syvemmälle, eli itse kirjan pariin!
Ilahdun Kiiran positiivisuudesta, periksiantamattomuudesta ja rehellisyydestä. Pidän erityisesti hänen äitinsä kasvatustavasta kasvattaa lapsensa "ihan tavallisiksi lapsiksi". Perheessä ei haluttu pönkittää egoa eikä luistelua ja Kiiran hyvää koulumenestystä korostettu.
Kiira tuo omaelämäkerta-kirjassaan esille myös taitoluistelu-lajin epäkohtia. Pidän sitä hyvänä asiana. Kun asioita tuo esille rakentavasti, voidaan aikaansaada muutoksia jotka toivottavasti poikii uutta myös valmennuspiireissä. Ja Kiiralla, jos kellä, on sanoilleen vankkaa kokemuspohjaa.
Urheilun lisäksi hän avaa kirjassa myös opiskeluelämäänsä, jossa hän pyrki yhtälailla olemaan täydellinen. Käykin ilmi, että Kiiralla on ollut valtavan hyvä keskittymiskyky ja halu toteuttaa asioita. Häntä on saatettu kymmenenkin kertaa kutsua nimeltä silloin kun hän on ollut kirjaa lukemassa, eikä Kiira ole kuullut niitä.
Kiira ei alkujaan ollut teknisesti vahva luistelija, mutta hänen periksiantamattomuutensa treenaamisessa, yrittämisessä aina vain uudelleen ja uudelleen, sai hänet pärjäämään ja lopulta menestymään. Ja jos nyt mennään kirjan loppuun asti, lopulta uupumaan ja lopettamaan koko kilpauransa.
Kiiran kirjaan on pyydetty haastatteluja myös häntä valmentaneilta valmentajilta, perheenjäseniltä sekä aviomieheltä. Nämä haastattelut tukevat hyvin kirjan kokonaisuutta ja tuovat omanlaisensa vinkkelin Kiiran elämän seuraamiseen.
Kaiken kaikkiaan hyvä lukukokemus. Suosittelen sukeltamaan lööppejä syvemmälle, eli itse kirjan pariin!
Vastaukset 1
Vanhimmat
No heh heh. Kaikki vähäkään menestyneet yrittävät rahastaa nimellään niin kauan kun uskovat sen ketään kiinnostavan. Kun itsellä ei ole kirjallisia taipumuksia sen suorittavat toimittajaplantut jotka suoltavat kirjaan totta ja tarua.
Jo kirjan nimi paljastaa, unelmahöttöä luvassa suunnattu Me Naiset sarjaan. Urheilijana Kiira oli hermoheikko hupakko eikä se selittämällä miksikään muutu.