Ahmatti ja herkkävatsainen nirsoilija, help!

Minulla on kaksi ihanaa, rakasta kissaa, jotka otimme aikoinaan siskoni kanssa asuessani yhteiseen omistukseen. Kissat ovat meille hyvin rakkaita, ja otin heidät kodinvaihtajina, jotteivat joutuisi piikille. Toinen kissoista on oikea ahmatti (lääkäri ei siis ole löytänyt mitään vikaa hänestä, on vain ilmeisesti kova ruokahalu) kun taas toinen on päinvastainen: syö vain tiettyä ruokaa, hyvin herkkävatsainen, ja ei voi syödä isompia annoksia kerralla, tai oksentaa. Eläinlääkäri ei ole osannut juurikaan auttaa asiassa, joten niinpä minä ja siskoni ''jaoimme'' kissat siten, että minä huolehdin ahmatin syömisistä, kun siskoni taas huolehti herkkävatsaisen ruoansaannista useissa pienissä erissä päivässä. Tämä järjestely sujui.
Nyt on kuitenkin niin, että tuli aikamme muuttaa omiin asuntoihin elämänmuutoksien myötä. Minä otin kissat, mutta nyt olen huomannut, että hyvin erilaisen kaksikon hoitaminen yksinään on hyvin haasteellista: Ahmatti syö kaiken minkä näkee, vaanii herkkävatsaisen ruokia saadakseen hieman suupaloja, ihan sama miten paljon on itse jo syönyt, kun taas herkkävatsainen ei ole lainkaan tyytyväinen siskoni puuttumiseen, vaan suhtautuu minuun hyvin halveksivasti, melkein kuin ikävöisi sisartani, johon aiemmin kiintyi. (sisareni käy luonani yhä usein ja hänkin ikävöi tätä ''omaa kissaansa'') Herkkävatsainen tulee herättämään minua jatkuvasti öisin halutessaan ruokaa, jota en voi jättää kuppiin Ahmatin vuoksi, ja toisinaan se on herättänyt minut useita kertoja yössä, ihan sama miten paljon yritän sille antaa ruokaa ennen nukkumaan menoani. Tämä yöllinen rumba alkaa verottaa jaksamistani, enkä enää tiedä, mitä tekisin. Kaksikkoa olen yrittänyt sulkea öiksi omiin huoneisiinsa, jotta herkkävatsainen voisi syödä kupista silloin kuin tahtoo, mutta sekään ei onnistu, kun ovista uhataan tulla läpi.

Onko kellään vastaavia kokemuksia, tai ajatuksia siitä, mitä voisin tehdä? Rakastan kissojani, mutta alan olla hyvin uupunut näiden kahden hankaliin ja ristiriitaisiin ruokakäyttäytymisiin. Tuntuu että herkkävatsainenkin kärsii, jos olen muutamankin tunnin poissa kotoa välttämättömillä asioilla, eikä hän saa syötyä, ku en puolentunnin välein voi olla antamassa sille pieniä määriä ruokaa. Alan olla neuvoton ja hyvin väsynyt, etenkin kun kärsin muutenkin kroonisista univaikeuksista.

Mikä avuksi? Ehdotuksia, kokemuksia? Olisin kiitollinen vinkeistä!
3177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ekö voisi erottaa niitä ainoastaan siksi aikaa, kun syövät? Anna kunnon ruokaa, siis lihaa ja kalaa. Ne pitävät nälän poissa kauemmin, kuin kaupan keinotekoiset mömmöt. Onko "ahmatti" kissa syönyt aina paljon? Jos yhtä-äkkiä alkaa syödä, ja paino ei selvästi lisäänny, kissa on sairas. Näin kävi itselleni, enkä alkuun huomannut, että laihtui vain, koska oli pitkäkarvainen. Pidä huolta, että kissat leikkivät kovasti ennen nukkumaan menoa ja syövät molemmat kunnolla, se voi vähän auttaa. Eläinkaupasta saa laadukkaita raksuja, joita voi olla huikopalana koko ajan tarjolla. Aluksi "ahmatti" tyhjentää sen, mutta tottuu kohta, että niitä on aina tarjolla, eikä syö kuppia tyhjäksi. Muuta en keksi, pärjäilkää! Muista madotus ainakin 2x vuodessa!

Äänestä

Tottakai kissa ikävöi sisartasi! Eläimet tuntevat ikävää ja surua ihan samalla tavalla, kuin mekin. Tottuu kyllä sinuun ja uuteen tilanteeseen, kun saa osakseen paljon huomiota ja hellyyttä. Kissaa ottaessa pitäisi aina valmistautua yöherätyksiin, ne kun ovat yöeläimiä. Ei saa silti sulkea niitä mihinkään, se on julmaa!

Äänestä

Minulla on hiukan samantapaisia kokemuksia SOOLOSTA ja SONJASTA, joista kirjoitinkin , kissalle kavari , otsikon alle.
Jos kiinnostaa, niin lue sieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuutis kirjoitti:

Minulla on kaksi ihanaa, rakasta kissaa, jotka otimme aikoinaan siskoni kanssa asuessani yhteiseen omistukseen. Kissat ovat meille hyvin rakkaita, ja otin heidät kodinvaihtajina, jotteivat joutuisi piikille. Toinen kissoista on oikea ahmatti (lääkäri ei siis ole löytänyt mitään vikaa hänestä, on vain ilmeisesti kova ruokahalu) kun taas toinen on päinvastainen: syö vain tiettyä ruokaa, hyvin herkkävatsainen, ja ei voi syödä isompia annoksia kerralla, tai oksentaa. Eläinlääkäri ei ole osannut juurikaan auttaa asiassa, joten niinpä minä ja siskoni ''jaoimme'' kissat siten, että minä huolehdin ahmatin syömisistä, kun siskoni taas huolehti herkkävatsaisen ruoansaannista useissa pienissä erissä päivässä. Tämä järjestely sujui.
Nyt on kuitenkin niin, että tuli aikamme muuttaa omiin asuntoihin elämänmuutoksien myötä. Minä otin kissat, mutta nyt olen huomannut, että hyvin erilaisen kaksikon hoitaminen yksinään on hyvin haasteellista: Ahmatti syö kaiken minkä näkee, vaanii herkkävatsaisen ruokia saadakseen hieman suupaloja, ihan sama miten paljon on itse jo syönyt, kun taas herkkävatsainen ei ole lainkaan tyytyväinen siskoni puuttumiseen, vaan suhtautuu minuun hyvin halveksivasti, melkein kuin ikävöisi sisartani, johon aiemmin kiintyi. (sisareni käy luonani yhä usein ja hänkin ikävöi tätä ''omaa kissaansa'') Herkkävatsainen tulee herättämään minua jatkuvasti öisin halutessaan ruokaa, jota en voi jättää kuppiin Ahmatin vuoksi, ja toisinaan se on herättänyt minut useita kertoja yössä, ihan sama miten paljon yritän sille antaa ruokaa ennen nukkumaan menoani. Tämä yöllinen rumba alkaa verottaa jaksamistani, enkä enää tiedä, mitä tekisin. Kaksikkoa olen yrittänyt sulkea öiksi omiin huoneisiinsa, jotta herkkävatsainen voisi syödä kupista silloin kuin tahtoo, mutta sekään ei onnistu, kun ovista uhataan tulla läpi.

Onko kellään vastaavia kokemuksia, tai ajatuksia siitä, mitä voisin tehdä? Rakastan kissojani, mutta alan olla hyvin uupunut näiden kahden hankaliin ja ristiriitaisiin ruokakäyttäytymisiin. Tuntuu että herkkävatsainenkin kärsii, jos olen muutamankin tunnin poissa kotoa välttämättömillä asioilla, eikä hän saa syötyä, ku en puolentunnin välein voi olla antamassa sille pieniä määriä ruokaa. Alan olla neuvoton ja hyvin väsynyt, etenkin kun kärsin muutenkin kroonisista univaikeuksista.

Mikä avuksi? Ehdotuksia, kokemuksia? Olisin kiitollinen vinkeistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu