Äärioikeistolaiset liikkeet Suomessa ovat profiloituneet pelkäksi maahanmuuttoa vastustavaksi yhden asian liikkeeksi. Käyttövoimansa ne saavat - näin pahoin pelkään - seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Mitä järkyttävämpi rikos, sitä yksityiskohtaisemmin ja perusteellisemmin sitä ruoditaan maahanmuuttovastaisilla some-palstoilla.
Normaali kansalainen kyllä ymmärtää ja tekee eron tiedonvälityksen ja mässäilyn välillä. Tiedonvälityksen tehtävä on kertoa vakavista rikoksista, se on täysin selvää. Asialla mässäily on vallan toista; siinä ei piitata uhrin asemasta tai tunteista, siinä ei ole väliä silläkään, että rikoksesta epäiltyä ei ole syytä tuomita ennakkoon. Ihan kirjaimellisesti mässäilijä on ihan onnessaan, kun voi työntää nenänsä uhrin napaan ja läpsytellä käsiään uhrin vereen.
Mutta eihän asia ole mitenkään uusi. Natsipuolueen sanomalehti Völkischer Beobachter osoitti koko 30-luvun sairaaloista kiinnostusta raiskauksiin ja väkivallantekoihin. Tosin natsit syyllistivät ja demonisoivat juutalaisia. Juutalaisten tekemiä seksuaalirikoksia - tai edes mahdollisesti juutalaisten tekemiä - kuvailtiin yksityiskohtaisesti ja detaljeilla herkutellen.
Maahanmuutto - siihen liittyvä muukalaisten pelko - on ollut hyvää polttoainetta monelle äärioikeistolaiselle liikkeelle. Nyt kuitenkin polttoaine on valitettavasti ehtymässä. Pakolaisten salakuljetus Välimeren yli on romahtanut ja sama trendi näkyy myös Suomessa. Viimeisen 12 kuukauden aikana Suomi on myöntänyt vain 2767 turvapaikkaa. Hakemuksia on toki enemmän, mutta valtaosa niistä on uusintahakemuksia.
Eihän meidän yhteiskuntamme romahda muutamaan turvapaikkaa hakevaan ihmiseen. Ei meidän yhteiskuntamme romahda edes muutamaan väkivaltarikokseen. Ehkä olisi aika äärioikeistolaisten liikkeiden löytää uusi keppihevonen? Pakolaisuhalla on kovin vaikea ratsastella, jos pakolaisvirrat kuivuvat, kuten nyt näyttää tapahtuva

Vastaukset 16
Vanhimmat
Rajat kiinni ja ylimääräiset ulos!
Jo maahan päässeet pitäisi lähettää takaisin kotimaihinsa. Kun suomalaisperheeseen syntyy 1-2 lasta, syntyy muslimiperheeseen 8-10. Jo muutaman sukupolven kuluttua muslimit ovat maassamme enemmistönä.
"Nauretaan yhdessä."
Miksi toistelet idioottimaista lausettasi, kertooko se siitä mitä teet 24/7?
Älkää vastailko Jukalle, hän on pelkkä häirikkö jonka asiattomia viestejä on taas poistettu usarin blogeista.
Jotain on vielä jäljellä kuten tämä:
"Olet oikeilla jäljillä. Nykyisin mielipidettä on kovin vaikea ilmaista sitä seuraavan vihapostin vuoksi. Kun itse olen kertonut etten vihaa omaa perhettäni (ulkomailta peräisin) enkä myöskään kavahda ulkomaalaisia bussikuskeja, lääkäreitä, rakennusmiehiä tms. Suomessa, olen heti saanut postia jossa kerrotaan että aikovat saada minut erotetuksi työpaikastani, raiskata lapseni tai tappaa perheeni.
Meille äärisuvakeille on erityisen vaikeaa olla nykyisessä mielipideilmastossa millään lailla somessa. Äärisuvakki siis tarkoittaa sellaista ihmistä joka ei HETI halua tappaa KAIKKIA ulkomaalaisia." Näin siis Jukka.
Ja siihen loistava vastaus:
"Jos käyttäydyt "oikeassa" elämässä samalla tavalla kuin täällä niin ei kannata ihmetellä jos tulee myös takaisin. Sitten jos ja kun tulee niin yleistät sen koskemaan ihan kaikkia Suomalaisia, sen jälkeen uhriudut täällä ihan jokaisessa blogissa."
Siinäpä+sitten+kritisoit+mitä+tykkäät,+ja+mitä+viestiisi+tulee+niin+lässyn+lässyn+lää.+Joo,+ei+muutama+kahitysmaalainen+tai+muslimi+nyt+mitään,+mutta+meillä+on+euroopassa+käytännössä+jo+paikka+paikoin+ihan+oma+lähi-itä.
https://vimeo.com/253389215
Ja+PEWin+mukaan+tuo+on+about+tilanne+useammassakin+euroopan+maassa+ja+yhä+vain+suuremmassa+mitassa+tulevaisuudessa.+Suomessakin+saattaa+hyvinkin+jo+vuonna+2050+olla+muslimeja+15%+väestöstä+nykyisellä+kehityksellä.+
Ei+kiitos+lähi-idälle+suomessa,+ei+liioin+islamille+ja+kunniakulttuureille,+jotka+eivät+ole+mihinkään+hiipumassa+missään+missä+vaikuttavat+vähääkään+suuremmassa+mittakaavassa.
On silkkaa vihapuhetta sitoa kaikki maahanmuuttokriittisyys äärioikeistoon.
Vähä niitä makuja oikeesti on. Täälläkään sivukylällä ei ees yhtä oon näkyny. Van eipä oon töitäkään. Mieli oon ollu työtön jo kuus vuotta ja jatkuu vaan. Aarporaaja olin ennen konepajassa vaan ny on ropotit.
Supon mukaan on todennäköistä, että Suomessa toimivat terrorismia tukevat verkostot pyrkivät radikalisoimaan ja värväämään lisää kannattajia.
"Pakolaisuhalla on kovin vaikea ratsastella, jos pakolaisvirrat kuivuvat, kuten nyt näyttää tapahtuva"
Juu, mutta terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrä nousee
Supon seuraamien terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrä on noussut. Supon mukaan tällaisia ihmisiä on nyt 370, kun aiemmin heitä oli 350. Erikoistutkija Saana Nilssonin mukaan merkittävimmän uhan muodostavat yksittäiset ihmiset tai pienryhmät.
– Nämä saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta propagandasta tai terroristijärjestöjen kehotuksista, Nilsson sanoo.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Supo-Useat-ulkomaiset-tiedustelupalvelut-toimivat-Suomen-maaperällä-ja-vakoilu-jatkuu-aktiivisena/1296261
Vankilaviranomaiset ovat tunnistaneet kymmeniä radikaalisti ajattelevia jyrkkää islamin tulkintaa kannattavia vankeja, jotka suorittavat tuomioitaan Suomen vankiloissa.
https://yle.fi/uutiset/3-9420829
Suojaavat raiskaajia, hakkaavat ei-muslimeita ja hurraavat terrori-iskuille – Yle: Radikaali islam pesiytyi Suomen vankiloihin
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/479278-suojaavat-raiskaajia-hakkaavat-ei-muslimeita-ja-hurraavat-terrori-iskuille-yle
"Eihän meidän yhteiskuntamme romahda muutamaan turvapaikkaa hakevaan ihmiseen. Ei meidän yhteiskuntamme romahda edes muutamaan väkivaltarikokseen."
Yksittäistapaukset ei haittaa vai ???? :):):) kupta ?
Supon seuraamien terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrä on noussut. Supon mukaan tällaisia ihmisiä on nyt 370, kun aiemmin heitä oli 350. Erikoistutkija Saana Nilssonin mukaan merkittävimmän uhan muodostavat yksittäiset ihmiset tai pienryhmät.
– Nämä saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta propagandasta tai terroristijärjestöjen kehotuksista, Nilsson sanoo.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Supo-Useat-ulkomaiset-tiedustelupalvelut-toimivat-Suomen-maaperällä-ja-vakoilu-jatkuu-aktiivisena/1296261
LInkki tuossa
https://www.ksml.fi/kotimaa/Supo-Useat-ulkomaiset-tiedustelupalvelut-toimivat-Suomen-maaperällä-ja-vakoilu-jatkuu-aktiivisena/1296261
Että ei mitään uhkaa ???
en mie niitä mamuja vihaa. Ihmisiä kaikki ollaan ja paskaako sillä uskolla on väliä ku eihän kaiki oon vundamenntilaisia intoilijoita. Joo ei oo työtä eikä tuu. Kyllä tänne mamutki mahtuu ja mustikoita on metissä
"Pakolaisuhalla on kovin vaikea ratsastella, jos pakolaisvirrat kuivuvat, kuten nyt näyttää tapahtuva"
VMP. Joka vuosi tulee tuhansia lisää ja lisääntyvät siihen malliin, että suomi tulee olemaan puoli-islamilainen ehkä jo sadan vuoden päästä.
http://tilastot.migri.fi/#applications/23330
Joka vuosi tulee tuhansia lisää. Aivan oikein luettu.
Ei ole kiellettyä ja siitä voit kiittää perussuomalaisia. Valtaosa Afrikan miljardista tänne pyrkijästä on elintasosiirtolaisia, eikä mitään Syyrian pakolaisia.
Eurooppa ja Suomi eivät vain voi elättää koko maailmaa. Se on tylsä totuus.
Suomen kapasiteetiä pelastaa koko muu maailma eivät kaikki näytä sisäistävän. Vähä-älyiset ja trollit sivuuttavat se olankohautuksella.
Kaikille ei tuota järkeä ole riittävästi annettu...
Ei maahanmuuttokriittisyyden arvostelu ole kiellettyä tietenkään kuten ei mikään muukaan asia...